tiistai 21. joulukuuta 2010

Lohtuchili

Kun eräänä pakkaspäivänä törmäsin jääkaapissa bataattiin ja chilipalkoon ja sen jälkeen Chocochili-blogissa bataattichili-reseptiin, oli yhtälö varsin selkeä.

Tuloksena syntynyt ruoka oli järkyttävän hyvää. Tulista, makeaa, kirpeää ja pehmeää, todellista paukkupakkasen lohturuokaa. Kun vielä tajusin lusikoida padan päälle ranskankermaa (sen sijasta sopisi mainiosti myös esimerkiksi soijajogurtti), katosi kattilallinen chiliä kitoihin alta aikayksikön. 

Tässä resepti sellaisena kuin sen toteutin.


Bataattichili

1 iso sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 bataatti (n. 450 g)
2 punaista chiliä
reilusti neitsytkookosöljyä tai oliiviöljyä
1 tl jeeraa
400 g säilöttyjä kokonaisia tomaatteja
paseeratun tomaatin jämät (n. 100 g, tai pikkupurkki tomaattipyrettä)
n. 3 dl vettä
1 tlk luomupapusekoitusta
0,5 tl basilikaa
0,5 tl paprikajauhetta
suolaa, mustapippuria
(maustamatonta soijajogurttia tai ranskankermaa)

Kuutioi sipuli ja hienonna valkosipulinkynnet. Kuori ja paloittele bataatti. Viipaloi chilit, jätä siemenet (tai poista niistä osa, kuten itse nössönä tein).

Kuumenna öljy, lisää jeera ja paprikajauhe, sekoita, kunnes mausteiden tuoksu irtoaa ilmoille. Lisää kattilaan sipulit ja kuullota hetki. Lisää kattilaan bataatti, chilit, tomaattimurska ja vähän vettä. Kun bataatit ovat hiukan pehmenneet, lisää kattilaan pavut, paseerattu tomaatti ja mausteet. Jatka keittämistä, kunnes bataatti on täysin kypsynyt. Maista ja mausta tarpeen mukana suolalla ja pippurilla.

Lusikoi halutessasi päälle soijajogurttia ranskankermaa ja vedä koko kattilallinen huiviin.

2 kommenttia:

  1. Jam jam, tätä on ehkä pakko kokeilla! En ole meinaan vielä törmännyt yhteenkään reseptiin, jossa olisi chiliä ja papuja mutta joka ei olisi hyvää. :)

    Tuohon varmaan sopisi chili sin carne -hengessä vielä riisikin kaveriksi, mutta mitäpä sitä toisaalta turhia - ranskankermakin toiminee kivana tasapainottavana tekijänä, jos suu alkaa lyödä liekkiä :D

    VastaaPoista
  2. Joo, ehdottomasti sopis riisin tai kinoan tai kuskusin kanssa! Mä leikin välillä vähän karppia ja jätän "turhat" lisukkeet pois - tässä ruoassa toimii, koska pöperö itessään on tosi täyttävää. Ranskankerma on jumalten ruokaa.

    VastaaPoista