perjantai 28. tammikuuta 2011

Vegaaninen omppu-unelma

Silloin taannoin porkkanaskonsseja ja artisokkatahnaa vegaanikokelaalle tarjottuani piti pöytään saada myös jotain makeaa. Omenoista, manteleista ja soijamaidosta syntyi tosca-omenapiiras, joka kohosi varsin muhkeaksi, jäi sisältä mehevän pehmeäksi ja paistui päältä ihanan rapeaksi. Päälle liruteltiin hyväksi havaittua kauravaniljakastiketta.

Sen lisäksi, että torttu oli muodoiltaan tosi muhkea, teki soijamaito teki siitä tosi täyttävän. Onkohan kauramaidolla samanlaista ominaisuutta?

Reseptin suuntaviivat täältä.



Tosca-omenapiiras

150 g margariinia (eli sinistä Keijua)
2 ½ dl raakaruokosokeria
1/2 tl vanilja-aromia tai vaniljatangon sisus
1 tl leivinjauhetta
½ tl ruokasoodaa
5 dl vehnäjauhoja
3 dl soijamaitoa
2-3 omenaa lohkottuna

Kuorrutus:

100 g margariinia
vajaa desi raakaruokosokeria
½ tl vaniljasokeria tai vähän vaniljatangon sisuksesta
2 dl luomukaurahiutaleita
n. 50 g mantelilastuja ja/tai pähkinärouhetta
(mantelilastujen lisäksi murskasin vähän hassel- ja saksanpähkinöitä huhmaressa ja heitin sekaan)
0,5 dl vehnäjauhoja
(0,5 dl soijamaitoa)

Vatkaa sokeri ja rasva vaahdoksi. Sekoita toisiinsa kuivat aineet ja kääntele ne vaahtoon lisäten välillä soijamaitoa sekaan.

Levitä taikina piirakkavuokaan. Käytin matalaa lasista vuokaa kooltaan 23x30cm, mutta piirakan voi hyvin tehdä sellaiselle normaalia pienemmälle uunipellille (30x39cm), jolloin siitä ei tule ihan niin muhkea. Painele päälle omenalohkot. Paista piirasta 175 asteesss noin 20 minuuttia.

Valmista kuorrute sulattamalla kattilassa margariini. Lisää sekaan muut aineet ja sekoita massa tasaiseksi. Nosta uuniin lämpötila 225 asteeseen. Lusikoi ja levitä kuorrute piiraan päälle, iske vuoka takaisin uuniin ja anna paistua vielä 10 minuuttia, jotta kuorrute saa pintaansa rusehtavan värin.

5 kommenttia:

  1. Aijaijai kun kuulostaa herkulta. Onneks mulla on pinaatti-feta-cannelonit tulossa, niin en vallan kuolaa pieluksilleni. Pakko testata tätä joku päivä

    VastaaPoista
  2. Herkkua oli. Ja helppoa. Kivat vaan sulle ja cannelooneilles! Mä vedin just omeletin, joka oli tosi hyvä, mut mieli halajais kovasti hiilareiden äärelle.

    VastaaPoista
  3. Janna, onko leivinpaperin käyttö pellillä kielletty,
    vaikuttaako pannarin onnistumiseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhutko nyt siitä maailman parhaan pannarin ohjeesta? Siinä oleellista lienee kyllä se kuumaksi lämmitetty pelti ilman leivinpaperia. Mutta kyllä pannaria saa leivinpaperillakin, vaikkei ihan niin hyvää. :)

      Poista
    2. Puhutko nyt siitä maailman parhaan pannarin ohjeesta? Siinä oleellista lienee kyllä se kuumaksi lämmitetty pelti ilman leivinpaperia. Mutta kyllä pannaria saa leivinpaperillakin, vaikkei ihan niin hyvää. :)

      Poista