maanantai 4. heinäkuuta 2011

Ohraa tiskiin!

Ranskassa aikanaan asuneella kaverillani Tarulla oli joitakin vuosia sitten tapana tehdä hirvittävän herkullista tabbouleh-salaattia. Muistan monta ihanaa iltaa, kun Tarun luokse raahauduttuani kämppä tuoksui ihan mintulta ja keittiön pöydällä odotti hillittömän kokoinen vati tuota ihanaa salaattia, jonka vieressä nökötti vähintäänkin yhtä hillitön vati pina coladaa.

Kasviksista ja couscousista sekoitettu salaatti on kertakaikkisen ihanaa kesäsyötävää. Tuossa taannoin väsäsin kasaan oman tabuleeni, jota ei kyllä oikeaoppiseksi voi kutsua millään. Tyhjensin sekaan jääkaapin vihanneslokeroiden sisällön ja couscousin sijasta lykkäsin salaattiin ohraa. Hyvää tuli.

Tarun virallisessa versiossa couscous lykätään salaatin sekaan raakana ja annetaan sen kypsyä mehukkaiden kasvisten seassa seuraavaan päivään asti. Olen kutsunut itseni Tarun tabbouleh-bileisiin ja heti kun niin tapahtuu, lupaan raportoida tänne sen herkullisen reseptin. Siihen asti vetelen ehkä vaan tätä.


Vääräoppisen herkkutabulee

2 dl rikottuja ohrasuurimoita
vettä ohrien keittämiseen

parsakaalin jämät
pätkä kesäkurpitsaa
puolikas avokado
2-3 tomaattia
1 pieni punasipuli
reilusti tuoretta minttua
vähän vähemmän tuoretta persiljaa
ruohosipulia niin paljon kuin lystää

kastike:
liraus sitruunamehua
merisuolaa
raakaruokosokeria
oliiviöljyä
mustapippuria

Keitä ohrat kypsiksi, valuta. Keitä parsakaaliakin ihan vähän. Pilko pieniksi paloiksi kaikki kasvikset. Sekoita keskenään jäähtynyt ohra ja pilkotut kasvikset. Lisää sekaan yrtit. Sekoita kastikkeen ainekset. Lisää kastike salaattiin, sekoita ja vetele huiviin.

5 kommenttia:

  1. aika briljanttia. aion kokeilla ensi tilassa! mulla on hillitön tabboulehin himo mutta jotenkin vehnän liikanautinta välillä arveluttaa, verensokerin kannalta.

    onneks on ruokablogit. tai siis sinä.

    tykkään muuten ihan hillittömästi sanasta tabulee. vähän niinku jubilee, josta en oikeestaan tiedä mitä se on, paitsi näemmä ryhmä-x:n jäsen.

    VastaaPoista
  2. Hyvältä näyttää ja kuulostaa, mutta onko se nyt niin yllättävää ;)

    Et muuten ole törmännyt missään suurijyväiseen couscousiin? Ava näyttää (aika ihanaa) kanadahömppälifestyle-ohjelmaa nimeltä Steven & Chris, ja he valmisti eilen couscousia jonka jyväkoko näytti olevan lähestulkoon herneen kokoluokkaa. Vaikutti mielenkiintoiselta, aattelin tänään piipahtaa johonkin näistä etnisistä sitä kyselemään.

    VastaaPoista
  3. Liina: briljanttii oli kyl. mullakin on ongelmia vehnän kanssa, että siinäki mielessä ohraversio on tosi kiva. harmi vaan, että se hiton vehnä maistuu monesti niin hyvältä! niinku just kuskusissa, leivässä tai vaikka vispipuurossa. yhyy.

    mäki tykkään tabulee-sanasta! se on rytmikäs!

    Tiia: hyvää oli, semmosta ihanan mehukasta! oho, isojyväisestä en oo kuullutkaan, mielenkiintoista! oiskohan se sit jotenki terveellisempää? jos löydät niin kerro mistä!

    VastaaPoista
  4. se iso on israililaista cuscussia joka on kai periaatteessa ihan pastaa, yhessäkään peruskaupassa ei ole koskaan näkynyt. sen paikalla siis vois kai käyttää orzo-pastaa.

    lebovitzilla oli muuten "aito" tabouleh vähän aikaa sitte blogissa

    VastaaPoista
  5. aleksi: vai israelilaista! lebovitzin tabulee näyttää hyvältä, varsin vihreää. kanelia vois kyllä koittaa mausteeksi, jännää.

    VastaaPoista