torstai 14. kesäkuuta 2012

Se on täytetty, osa 2.

Toisinaan elämä tuntuu olevan yhtä reseptien ja ruokaideioiden loputonta etsimistä. Kaikkein hankalinta on keksiä hyvää arkiruokaa, mieluiten kasvisruokaa, joka ei perustu vehnälle. Kuulostaa ehkä äkkiseltään helpolta, mutta ainakin minulla loppuvat ideat hyvin usein kesken. Niinpä meillä syödäänkin paljon hyvin yksinkertaisia, muunneltavia ja oikeastaan melko tylsiä ruokia, kuten munakkaita ja salaatteja.

Täydellisten kasvisruokareseptien ikuinen etsintä jatkukoon. Tässä kuitenkin yksi erityisen herkullinen arkiruoka, jonka täytettä voi soveltaa muuallekin kuin paprikoiden sisään, esimerkiksi lämpimien leipien päälle.


Munakoiso-vuohenjuustotäytteiset paprikat

2 paprikaa
puolikas sipuli
2 valkosipulinkynttä
pätkä munakoisoa (noin kolmannes pienehköstä munakoisosta)
n. 100 g chevreä
tuoretta rosmariinia
merisuolaa
mustapippuria
ripaus cayennepippuria
juustoraastetta

Paloittele sipuli ja munakoiso pieniksi kuutioiksi. Murskaa valkosipuli. Kuumenna pannulla vähän öljyä ja voita, lisää sipulit ja munakoiso. Paista niin kauan, että munakoiso alkaa olla kypsää. Mausta. Lisää sekaan vuohenjuusto pieninä palasina, sekoita. Halkaise paprikat ylhäältä alas, aseta ne vuokaan. Lusikoi täyte paprikoihin. Ripottele päälle raastettua juustoa. Paista paprikanpuolikkaita 200-asteisessa uunissa noin puoli tuntia niin, että ne saavat vähän väriä pintaan.

2 kommenttia:

  1. Kiitos ohjeesta, olenkin etsinyt munakoisoreseptejä :)

    Meillä ei ole vehnä-rajoitetta, mutta kasvisruokaa pyritään syömään useamman kerran viikossa. Meillä ihan hitti on tomaattinen linssimuhennos turkkilaisen jukurtin ja riisin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täyte oli kyllä tosi mehevää ja herkkua! Sinihomejuustos sopis varmaan mainiosti myös. Ja miksei fetakin.

      Linssejä en ole tehnyt pitkään aikaan, miellän ne jotenki syys- tai talviruoaksi! Pöljää kyllä.

      Poista