maanantai 3. joulukuuta 2012

Supersuklaata pakkaspäivään


Vielä ehtii! Nimittäin osallistua CocoVin mainioon superfood-reseptikilpailuun. Vielä aamulla herätessäni minulla ei ollut pienintäkään ajatusta siitä, minkälaisella kyhäelmällä kisaan mukaan lähtisin.  Kisan ajatuksena oli kehittää jokin välipala tai jälkiruoka, jonka valmistamiseen tarvitaan gojimarjoja, kaakaonibsejä, Kalaharin suolaa ja/tai kookosöljyä, siis ainakin kahta edellä mainituista.

Perin kylmän pakkaspäivän kunniaksi päätin ryhtyä leipomishommiin. Makean ja suolaisen yhdistelmä on melkeinpä parasta, mitä tiedän. Ja koska minun oli pitkään tehnyt mieli suklaakeksejä, en nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin leipaista pellillisen sellaisia.

Resepti on varsinainen kyhäelmä, johon jälkikäteen viisasteltuna lisäisin hitusen enemmän öljyä, sillä keksit olivat vähän liian murenevaisia makuuni. Muilta osin tosi hyviä, täyteläisen suklaisia! Suolahiput sopivat sekaan tosi hyvin ja kaakoanibsit rapisivat kivasti suussa. Kookosöljy antoi oman, ihanan arominsa kekseihin. Tämän kokeilun perusteella superfuudit saavat kyllä jatkossakin olla messissä leivontahommissa.




Superkeksit

6 reilua ruokalusikallista kookosöljyä
100 g tummaa suklaata (yli 70% kaakaota)
1 muna
vajaa 1 dl luomuruokosokeria
ripaus aitoa vaniljaa
n. 1/2 - 1 tl Kalaharin suolaa
1 dl vehnäjauhoja
reilu ruokalusikallinen (raaka)kaakaojauhetta
1/2 tl leivinjauhetta
n. 1/2 dl kaakaonibsejä

Sulata suklaa ja öljy vesihauteessa. Vatkaa muna ja sokeri, lisää siivilän läpi kuivat aineet. Lisää sekaan suklaa-öljyseos, sekoita hyvin. Lisää lopuksi kaakaonibsit ja sekoita. Jos taikina on aivan vetelää, lisää hitunen jauhoja. Lusikoi taikinasta pellille pyöreitä kasoja, litistä vähän lusikalla. Paista keksejä 170 asteessa noin 10 minuuttia.

10 kommenttia:

  1. Näitä ihania superohjeita lukiessa olen tullut uteliaaksi tuon kookosöljyn suhteen, täytyypä hakea kaupasta ja kokeilla :)

    VastaaPoista
  2. Mä en kestä - kuulostaa niin hyviltä! Tuon vehnäjauhon voi varmaan korvata jollain vhh:lla jauholla (esim. manteli-)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti voi - itsellä ei tosin ole kokemusta keksihommista pelkällä mantelijauholla, koostumus on tietysti sitten vähän erilainen. Mutta kookosöljyä joka tapauksessa ylipäätään enemmän kuin ohjeessa!

      Poista
  3. Näyttää syntisen hyvältä! Kookos sopii varmasti hyvin suklaan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aika hyvä parivaljakko kyllä toden totta ovat, kookos ja suklaa. :)

      Poista
  4. Minäkin olen aivan hurahtanut tuohon kookosöljyyn! Näitä keksejä voisi kyllä kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kookosöljy on munkin lemppari! Kokeile ihmeessä, reilulla öljyllä! :)

      Poista
  5. eiks tuossa nyt vaan mee hieman suo supervaikutus poijes, kun raakakaon tehohan perustuu juuri siihen ettei sitä ole kuumennettu yli 42 asteen.hyviltä tosin näyttää:P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se on kyllä totta, ei varmasti ole enää tehot tallella näissä kekseissä. en edes ajatellut moista, ajattelin vain herkuttelua! :)

      Poista