perjantai 14. kesäkuuta 2013

Parmesanperunoiden ihme

Uudet perunat ovat saapuneet! Söin juuri äsken ensimmäiset kotimaiset potut kera voin, tillin, sillin ja ranskankerman. Kyllä uudet perunat ovat ihmisen parasta aikaa.

Söin kevään ensimmäisiä uusia perunoita (mistä lie rahdattuja) jo jokin aika sitten erään erityisen herkullisen reseptin muodossa. Ihanan Annin blogissa pienet perunat uhrattiin parmesanille. Eipä tarvinut kahta kertaa miettiä hommiin ryhtymistä. Älkää miettikö tekään.

Täydellistä juhannusruokaa!



Parmesanperunat

uusia perunoita
voita
parmesania
suolaa

Veistele uunivuoan pohjalle sopivasti voita ja raasta päälle parmesaania. Puolita sopiva määrä pieniä perunoita ja töki ne voihin halkaisupinta alaspäin. Pistä uuniin 225 asteeseen ja paista, kunnes perunat ovat pehmeitä ja ryppyisiä ja voi ruskeaa. Ripottele päälle hyvää suolaa ja tarjoile esimerkiksi keitetyn parsan kera.

7 kommenttia:

  1. Check. Mutta keitetäänkö potut ensin siis?

    Ööö. Kysyy ystäväni. Hän on hieman kädetön. Itsehän toki tiedän vastauksen. Mutta hänelle voisit kertoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Kerro ystävällesi, että itsekin mietin samaa, mutta vastaus on, että ei keitetä. He kypsyy siel. Isommat potut moneen osaan vaan.

      Poista
    2. Oma kädetön ystäväni arvostaa tätä keskustelua myös. Itsehän siis tiesin, mutta... ;D

      Poista
    3. Apua, nyt muakin alkaa epäilyttää... :D Mutta ei, kyllä ne pikkupotut siellä uunissa kypsyivät. Juu.

      Poista
    4. Reseptin laatija täällä hei: juu ne kypsyy uunissa aika nopsasti. Miten mä en sitä tuohon ohjeeseen kirjoittanut?

      Poista
    5. Heh, hyvä että saatiin varmaa tietoa. Ja kiitti vielä ihan sairaan hyvästä reseptistä!

      Poista
  2. No on kyllä! Kerropa miten upposi! :)

    VastaaPoista