maanantai 23. helmikuuta 2015

Mene banaaneiksi, leivo banaanileipä!

Banana bread on amerikkalainen klassikkoleipumus, jonka perään aika ajoin säännöllisesti. Makeahko leipä ei ole varsinaisesti mikään sokerileivonnainen eikä kyllä missään tapauksessa mikään suolainen herkkukaan, vaan jotain siltä väliltä. Banaanileipä muistuttaa kovasti banaani-suklaakuivakakkua, jota minulla oli tapana usein nuorempana leipoa.

Lauantaiaamuna akuutti banaanileipähimo nousi niin suureksi, että oli pakko ryhtyä leivontapuuhiin. Etsiskelin netistä muutaman parhaaksi tituleeratun gluteenittoman ja viljattoman banaanileivän reseptin, yhdistelin niitä ja sain aikaiseksi kerrassaan mahtavan pötkylän. Mantelijauhon mehevyys ja makumaailma sopii hienosti yhteen banaanin kanssa. Turkkilainen jogurtti tekee leivästä erityisen pehmeän. Banaanileipä on muuten oivallinen tapa jalostaa hedelmäkorin mustimmat banaaniyksilöt.



Tein tällä kertaa leivästä ihan perinteisen, ilman vaniljaa kummempia mausteita. Jos makumaailmaan mielii lisää elementtejä, saksanpähkinät ja tumma suklaarouhe sopivat mahtavasti mukaan. Jos aivan kreisiksi heittäytyisi, voisi kakun kuorruttaa tomusokeri-tuorejuustokuorrutteella. Siinä tapauksessa ei  tosin enää tarvitsisi pohtia, onko leipomus enemmän suolaista vai makeaa sorttia.

Toiset vetelevät banaanileipänsä voilla, omaan suuhun se sopi parhaiten sellaisenaan teehörppyjen lomassa nautittuna. Niin tai näin, banaanileipä on parhaimmillaan viikonloppuaamiaisella!



Banaanileipä
(gluteeniton, viljaton)

2 isoa banaania
3 munaa
4,5 dl mantelijauhetta
2 rkl rypsiöljyä
3 rkl rasvaista, turkkilaista jogurttia
2 rkl raakaruokosokeria
loraus hunajaa
1 tl ruokasoodaa
1 rkl leivinjauhetta
ripaus vaniljasokeria
ripaus suolaa

Muussaa banaanit kulhossa. Lisää munat ja öljy, sekoita. Lisää loput aineet ja sekoittele niin, että taikina on tasaista. Kaada taikina voideltuun uunivuokaan ja paista 175 asteessa noin 45-50 minuuttia, tai kunnes testitikkuun ei tartu taikinaa. Anna jäähtyä ja syö. Kaikki.


8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Eikö ookin! Mummon Venäjän-tuliaiset! Olen teeastiahullu.

      Poista
  2. Aah, mahtavaa! Oon miettinyt muutaman kuukauden, et pitäis kokeilla viljatonta banana breadia mut laiskana en oo vaan saanut aikaiseksi kokeilla mitään reseptejä. Mut kiitos tästä, tää menee ehdottomasti testiin!

    -Henna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, olipa hyvä ajoitus siis! :) Kerro mitä tykkäsit!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Eikö ookin! Sain sen mummolta. Taattua Ussr-laatua! :)

      Poista
  4. Kuulostaa ihanalta! Nyt iski sellainen banaanileivän himo, että taidan rynnätä suoraan keittiöön - onneksi pöydällä on pari sopivan mustunutta banaania :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, saitko leivän tehtyä, tykkäsitkö? :)

      Poista