maanantai 28. joulukuuta 2009

Parmesaaniaamiainen?

Joulupäivän suolaiset pikkuherkut olivat nimeltään parmesaanikeksejä. Marin ihanasta blogista löytyi ohje näille järkyttävän ihanille pikkupalleroille, joiden koostumuksesta suurempi osa on juustoa kuin jauhoja. Vaikka tein ohjeen puolitoistakertaisena, eivät juustonakkulat riittäneet alkuunkaan, kun kerta niin herkullisia olivat. Voisin helposti vaihtaa pitkäaikaisen suosikkiaamupalani rahkan uuteen ja syödä joka ikinen aamu pari kolme neljä parmesaanikeksiä teen kera.

Ohje on superhelppo ja nopea. Kuten Mari mainitsikin, keksit kannattaa ehdottomasti jättää enemmin vaaleiksi kuin paahtaa tummiksi, sillä tavoin ne maistuvat vielä paremmilta. Koska en jälleen kerran kyennyt ostamaan kaikkia ohjeessa mainittuja aineita, jouduin unohduksen huomattuani korvaamaan seesaminsiemenet kaapista löytyneillä kurpitsansiemenillä. Murskasn niitä vähän morttelissa ja heitin sekaan, hyviä! Pitää silti vielä kokeilla niillä seesameillakin, jotta tiedän varmasti, mistä puhutaan, kun puhutaan parmesaanikekseistä.

Niin tai näin, näitä keksejä napostellessaan ei voi kuin kiittää Parmaa parmesaanista.



Parmesaanikeksit

2 ½ dl vehnäjauhoja
½ dl seesaminsiemeniä (tai murskattuja kurpitsansiemeniä)
3 dl parmesaaniraastetta
120 g huoneenlämpöistä voita
2 luomukananmunaa
(2tl vettä)
n. 1 dl parmesaaniraastetta keksien pinnalle

Sekoita jauhoihin seesaminsiemenet ja juustoraaste. Kuutioi pehmeä voi ja nypi se muiden aineiden joukkoon. Lisää kananmunat ja sekoita taikinaksi. Lisää tilkka vettä, jos tuntuu, ettet muutoin saa muotoiltua taikinasta pötköä. Kääri pötkö kelmuun ja nosta jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi jähmettymään. Leikkaa pötköstä 1-2cm paksuisia viipaleita, laita pellille ja ripottele päälle parmesaaniraastetta. Paista 225 asteessa 6-8 minuuttia. Ole tarkkana paistoajan kanssa, sillä maku on parempi, kun eivät ole liian "ruskettuneita". Säilytä kannellisessa rasiassa jääkaapissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti