Uusi blogi

Koska omassa blogissaan saa mainostaa mitä tahansa, mainostan omaa blogiani. Perustin nimittäin uuden sellaisen. Se ei kuitenkaan käsittele ruokaa, vaan Turkua. Turusta kiinnostuneet (itsekin yritän kovasti kuulua heihin) voivat klikata itsensä tänne:

kylillä.blogspot.com

Ruoka-aiheisiin palaan ennakkotiedoista poiketen huomenaamulla.

Leivän syömisestä

Rakastan sitkeäkuorista, vaaleaa ja sisältä pehmeää vehnäleipää enemmän kuin mitään - kukapa ei. Mutta kuten tiedetään, vehnä on terveellistä ja tarpeellista ainoastaan mielenterveyden kannalta, ei niinkään sen muun terveyden.

Itse leivottu leipä, pulla, sämpylä, kakku, patonki, keksi ja torttu ovat minulle elintärkeitä juttuja silloin, kun kaipaan herkkua, lohtua, nautintoa taikka iloa elämääni. Mikään ei ole parempaa kuin uunituore rieska, jonka päälle läsäyttää aimo kasan voita. Parasta lohtua.

Mutta joskus käykin sitten niin, että koen kaipaavani leipäisää lohtua elämääni ihan joka ilta, aamu ja päivä. Kun aloittaa päivänsä rapealla kuorella, ei loppupäivän ajan muuta ajattelekaan kuin rapeaa kuorta. Homma lähtee niin sanotusti käsistä.

Olen jo vuosikausien ajan rajoittanut tiettyjen ruoka-aineiden syömistä, erityisesti arkiruokavaliossani. Vehnä ja sokeri kuuluvat niistä tärkeimpiin. Mutta kun ei ole arki, tai vaikka olisikin, mutta haluan leipoa, leivon vehnästä ja sokerista. Se on minusta aika hyvä diili.

Diili se vaan ryhtyi tuossa joulun jäljiltä hieman rakoilemaan. Ryhdyin tunkemaan patonkia kuonoon vähän liian usein, liian heppoisin perustein ja liian runsaalla kädellä.

Mättämisestä johtuen olo alkoi olla aika hirviömäinen. Käyttöön oli otettava kovat keinot. Viimeisen reilun kolmen viikon ajan olen skipannut sekä vehnät että sokerit muutamaa pikkuista poikkeusta lukuunottamatta. Olo on rutkasti parempi, olen täynnä virtaa ja voimaa. Mielenterveyskään ei leipälakkoilusta ole suuremmin kärsinyt.

Makeanhimo on oikeastaan kokonaan kadonnut. Leivänhimokin on melkeinpä tiessään, ja hyvin nopeasti kävikin selväksi, että useimmiten leipää himoitessani himoitsenkin oikeastaan niitä leivänpäällisiä.

Ja jotta päällisistä ei tarvitsisi luopua, olen leiponut leipää. Jota virallisesti leiväksi tuskin kutsua saa, mutta kutsun kuitenkin. Samanmoisia leipiä olen leivoskellut kyllä jo vuosien ajan, mutta blogista ne ovat jostain syystä jääneet pois.

Esittelen vaihtoehtoleipäresepteistä seuraavassa yhden suosikkini, ihan erityisen herkullisen, terveellisen ja naurettavan helpon tapauksen. Suosittelen kokeilemaan, vaikka välit vehnän kanssa olisivatkin kunnossa.

Leipä on hyvää ihan perinteisesti voin ja juuston kera, mutta myös muissa yhteyksissä. Niistä lisää huomenna.

Siemenleipä

(uunipellillinen, suuntaviivat täältä)

4 munaa (tai 2 munaa ja 2 dl juustoraastetta)

n. 200 g maitorahkaa tai paksua jogurttia

loraus oliiviöljyä

loraus vettä

1 tl merisuolaa

2 tl leivinjauhetta

ripaus ruokasoodaa

3 dl vapaavalintaisia siemeniä tai jauhoja, omaani tuli tänään:

auringonkukasiemeniä

pellavansiemeniä

hampunsiemeniä

seesaminsiemeniä

mantelijauhoa (mitä enemmän tätä, sitä pehmeämpi leivästä tulee)

pellavarouhetta

ruisleseitä

psylliumia (Tämä ei ole pakollista, itsekin ostin sitä vasta nyt ensimmäisen kerran testikäyttöön. Tekee leivästä vähän kuohkeampaa ja leipämäisempää.)

Sekoita huolellisesti keskenään munat ja rahka. Sotke sekaisin jauhot, siemenet ja suola. Lisää kyytiin. Lorauta lopuksi vähän oliiviöljyä ja vähän vettä joukkoon niin, että taikinasta tulee puuromaista tavaraa, helposti pellille levitettävää.

Levitä taikina syvälle uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia, kunnes leipä rusehtuu pinnalta.

Vihreä ongelma

Salaatti on asia, josta en kykene luopumaan edes keskitalvella, vaikka ekologisesti ajatellen kyllä pitäisi. Salaatti on ruokavalioni kulmakivi, ja melkein jokaisen aterian pohja tai vähintäänkin lisuke, jota mätän huiviini joka ikinen päivä kesät talvet. Sama pätee tomaattiin. En juuri nyt edes kykene muistamaan, miten erilaisilta kotimaiset kesätomaatit maistuvat. Ja hyvä niin - totuus olisi liian masentava kestettäväksi.

Turun kauppatorilla kesäisin majailevan Deliverden salaattipuskat ovat kooltaan, raikkaudeltaan ja maultaan hieman eri luokkaa kuin talviset pusikot, joita kaupoissa tällä hetkellä myydään. Vaan ei auta ruikuttaa, jos tahtoo popsia vihreää ympäri vuoden. Sitä paitsi, Deliverde lupaa palaavansa maisemiin maaliskuussa. Viikon päästä!

Eilen tein lounaaksi salaatin, joka sisälsi pitkästä aikaa tofua. Marinadisoossi koostui lähestulkoon kaikesta, mitä kaapista sillä hetkellä löytyi. Siitä tuli oikein hyvä. Ihan vähän keväinen myös.

Seesamitofusalaatti

(yhdelle)

puoli pakettia luomutofua

puolikas pienestä punaisesta paprikasta

kourallinen kirsikkatomaatteja

ruukun verran salaattia

puolikas avokado

pieni kourallinen cashewpähkinöitä

marinadi tofulle:

oliiviöljyä

luomusoijaa

sambal oelekia tai muuta chilitahnaa

1 tl tuoretta inkivääriä raastettuna

1 kynsi luomuvalkosipulia raastettuna

1 tl sitruunan kuorta raastettuna

mehuloraus sitruunasta

valkoviinietikkaa

mustapippuria

loraus hunajaa

pari ruokalusikallista seesaminsiemeniä

Sekoita marinadin ainekset pienessä kulhossa. Lisää sekaan pilkottu tofu. Anna marinoitua jääkaapissa niin kauan kuin on aikaa (jos olet kovin ennakoiva, vaikka yön yli).

Pilko salaattiainekset. Lado ne lautaselle. Purista päälle sitruunamehua ja lorauta oliiviöljyä. Kuumenna paistinpannulla oliivi- tai kookosöljyä. Paista tofut ja cashewpähkinät marinadeineen pannulla rapeiksi. Seesaminsiemenet ovat siitä viheliäisiä, että ryhtyvät kärventymään nopsasti. Näin ollen tofusta ei mitään ihan superrapeaa ehdi saada, mutta melko rapeaa kuitenkin.

Kippaa tofut ja pähkinät salaatin päälle. Nauti.

Talvimarenkia

Jahas kuulkaas. Pitkään oli niin, että parhaan kakun titteli kuului mielestäni kiistatta amerikkalaiselle ystävälleni banoffeelle. Alkuvuodesta välejä sotkemaan tuli key lime pie, mutta koska se on kuitenkin piirakka eikä kakku, säilyi banoffee tukevasti ykköspallilla.

Tässä muutama viikko sitten neljän naisen ruokakerhon tapaamisen lähetessä keksin, että löisin kekkereillä pöytään kauan himoitsemani pavlovan. Sain joululahjaksi mitä ihanimman opuksen, Anna Lehtosen Aamiainen - nautiskelijan ateria, jossa perinteisen, kesäisen mansikkapavlovan lisäksi oli ohje hedelmäisin täyttein lastatulle talvipavlovalle.

Mitä kirjaan tulee, se sisältää sivutolkulla mielenkiintoista ja herkullista tietoa aamiaisen historiasta, suosituksia hyvistä aamiaispaikoista ja liudan toinen toistaan herkullisempia ja keksiliäämpiä aamias- ja brunssireseptejä. Suosittelen!

Marenki onnistui verrattoman hyvin ja sen tekeminen oli ihan lastenleikkiä, kun vaan jaksoi vatkata sokerin valkuiasvaahdon sekaan hitaasti lusikallinen kerrallaan. Täytteeksi suositeltiin erilaisia hedelmiä, kermavaahtoa (johon lisäsin ihan vähän rahkaa täyteläisyyttä tuomaan) ja lemon curdia.

Olin jo pitkään haaveillut itse tehdystä lemon curdista, joten jätin kaupan purkit hyllyyn ja ryhdyin hommiin. Kyllä kannatti. Sitruunatahnasta tuli ihan suussasulavaa laavaa. Itse tehdyn etu on se, että kirpeys-makeusastetta voi säätää oman maun mukaan. Itse luulen, että kaupan tahna olisi ollut liian makeaa muutenkin makean kaakun täytteeksi.

Talvipavlova vei kyllä kielen mennessään. Olen tehnyt kyseistä kaakkua jo toisenkin kerran, ilman lemon curdia. Oli hyvä niinkin, kun lisäsin hedelmäosastolle vähän kirpeyttä kiiwistä. Pavlovan hyvä puoli on se, että itse marengin voi tehdä edellisenä päivänä. Se säilyy mainiosti tiiviisti muovipussiin pakattuna jääkaapissa. Sama pätee tietysti lemon curdiin, jota kannattaa notkistaa hieman esimerkiksi tuorepuristetulla appelsiinimehulla ennen kakun päälle levittämistä.

Olen toisinaan pohtinut, mikä onkaan maailman paras tuoksu. Tällä erää sanoisin, että uunituoreella marengilla päästään ainakin hyvin, hyvin lähelle.

Talvipavlova
(Aamiainen - nautiskelijan ateria -kirjasta)

marenkipohja:
4 valkuaista
2-2,5 dl raakaruokosokeria
2 tl maissitärkkelysjauhoa
1 tl valkoviinietikkaa

talvitäyte:
2 banaania
1 kypsä mango (tai purkki säilykemangoa)
kahden passionhedelmän sisukset
3 dl kermaa
1 dl rasvaista maitorahkaa
vaniljasokeria
raakaruokosokeria

Laita uuni lämpeämään 180 asteeseen. Vatkaa valkuiaiset kovaksi vaahdoksi, siis niin kauan, kunnes vaahtoon alkaa muodostua huippuja ja kulhon voi kääntää nurinpäin ilman että vaahto liikahtaakaan. Vatkaa sokeri sekaan noin ruokalusikallinen kerrallaan. Tarkoituksena olisi saada sokeri sekoittumaan vaahtoon niin hyvin, että vaahdossa ei sormilla koittaessa tunnu lainkaan rakeisuutta. Vatkata siis todella saa jonkin aikaa, mutta tulos on vaivan väärti. Täytyy myöntää, että ihan rakeettomaksi en vaahtoa jaksanut vatkata, mutta ainakin melkein. Nostele lopuksi sekaan maissitärkkelys ja etikka.

Levitä vaahto pellille leivinpaperin päälle noin 20 cm halkaisiljaltaan olevaksi ympyräksi. Vaahtokeko saa jäädä parin sentin korkuiseksi. Tasoittele vaahtoa hieman reunoilta ja päältä. Paista marenkia 150 asteisessa uunissa noin tunti tai vähän enemmän. (Itse otin marengin luultavasti tosi vääräoppisesti kesken paiston uunista pois ja ronkin sitä haarukalla nähdäkseni kypsyysasteen). Marengin tulee joka tapauksessa olla pinnalta rusehtava ja rapea mutta sisältä pehmeän sitkeä.

Valmista täyte pilkkomalla hedelmät (lukuunottamatta passionhedelmää) ja vatkaamalla kerma vaahdoksi. Loppuvaiheessa vatkaamista lisää sekaan rahka, hiven vaniljasokeria ja sen verran sokeria, että rahkan happamuus taittuu. Kokoa kaakku siten, että levität marengin päälle ensin reilusti notkistettua lemon curdia (ohje alla), sitten kerma-rahkan ja lopuksi viipaloidut hedelmät. Puolita passionhedelmät ja koverra siemenet lusikalla komeuden päälle. Tarjoile pikimmiten.

Lemon curd
(ohje kutakuinkin suoraan Kinuskikissalta, pienin muutoksin. Tällä ohjeella tahnaa tulee hieman enemmän kuin on tarpeen, mutta lopulle ei ole vaikea keksiä käyttötapoja. Esimerkiksi turkkilaisen jogurtin seassa melko taivaallista!)

kahden luomusitruunan kuoriraaste
1 dl luomusitruunan mehua
3 keltuaista
n. 1 dl raakaruokosokeria (määrä viitteellinen, laita ensiksi vähemmän ja lisää sitten jos tarpeen)
50 g voita

Raasta sitruunoiden kuori ja purista 1 desilitra mehua. Laita kattilaan kuoriraaste, mehu, keltuaiset ja sokerit.

Kuumenna seosta koko ajan vispilällä sekoittaen, kunnes se kiehahtaa. Säädä lieden lämpötilaa alhaisemmalle ja jatka keittämistä, kunnes seos sakenee (n. 5 minuuttia). Kaada kulhoon ja nosta kulho kylmään vesihauteeseen. Vatkaa hitaalla teholla, kunnes hilloke muuttuu vaahtomaiseksi. (Muistaakseni annoin tahnan vain ensin jäähtyä ja vatkasin sitten). Lisää joukkoon pehmeä voi pieninä nokareina. Jatka vatkaamista, kunnes vaahto on tasainen.

Kaada sitruunatahna kannelliseen lasipurkkiin (tai kulhoon ja peitä jollain) ja laita jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi (tai yön yli, jos teet tämän edellisenä päivänä). Tahna säilyy jääkaapissa pari viikkoa (ei kyllä varmasti säily).

Patojen pata

Ikuisen lumen (joka sittemmin ikävästi suli) kunniaksi valmistin viime viikolla rehellistä pataruokaa. Chili con carne oli, kiitos keskuskeittiön, lapsuuteni inhokki. Laihaa keittomaista riisin kylkiäistä, joka koostui jauhoisista pavuista ja kuivaksi paistetusta jauhelihasta. Tomaattipyreen hapan maku kaiken yllä.

Kyllä kyseistä ruokaa aina välillä kotonakin syötiin ja toki rutkasti parempana versiona keskuskeittiön kyhäelmästä, mutta olin lapsena valitettavasti aika nirso ruoan kuin ruoan suhteen. Chili con carnen ja minun välit jäivät näin ollen varsin kylmiksi.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, ymmärsin, kun pari viikkoa sitten lusikoin suuhuni äidin hauduttamaa chiliä. Olin myyty. Tein itse kotona. Olen yhä myyty. Parasta talviruokaa.

Ja mitä riisiin tulee, sellaista ei tarvita, korkeintaan hyvää tuoretta leipää, jos sitäkään. Ranskankermaa kylläkin. Joka lusikalliselle.

Chili con carne

(mukaelma Jamie Oliverin reseptistä, Jamie's America)

oliiviöljyä

400 g hyvää naudan paistijauhelihaa

1 iso sipuli

4 luomuvalkosipulinkynttä

1-3 kuivattua chiliä (itse panin yhden ilman siemeniä, mutta lisäsin tulisuutta myöhemmin chilirouheella)

1 tl jeeraa

1 tl savuista paprikajauhetta (käytin vahvaa unkarilaista)

merisuolaa

mustapippuria

2 tölkkiä kidneypapuja

1 punainen paprika

2 tölkkiä tomaattimurskaa (á 400 g, puolet käyttämästäni tomaatista oli paseerattua)

n. 2 rkl tomaattipyreetä

raakaruokosokeria

Pane kuivatut chilit veteen pehmenemään. Kuumenna valurautapadassa loraus öljyä. Ripota öljyyn jeera ja paprikajauhe. Kuullota niistä makua irti, lisää pilkottu sipuli. Kuullota. Lisää valkosipuli ja pilkotut chilit. Anna pehmetä. Lisää jauheliha, paista kypsäksi.

Kaada sekaan tomaatit, valutetut pavut ja pilkottu paprika. Mausta sokerilla. Lisää vettä jos tarpeen, soossin on tarkoitus olla muhennusmaisen paksua, ei keittomaista. Anna porista kannen alla niin ainakin tunnin verran. Maistele välillä, lisää suolaa, pippuria tai sokeria jos tarpeen. Tarkista myös tulisuus ja lisää potkua, jos siltä tuntuu. Mikäli muhennus uhkaa jäädä liian vetiseksi, anna porista kansi raollaan.

Tarjoile ranskankerman kera.

Pasteijoita etelän mailta

Sain syksyllä mainiolta ystävältäni, tätä nykyä myös ruokablogaajana tunneltulta Pyylevältä syntymäpäivälahjaksi Inna Somersalon Yllin kyllin -opuksen. Kirja on osoittautunut mitä mainioimmaksi inspiraation lähteeksi (vaikkei se sisällä yhtäkään valokuvaa, hämmentävää). Kaikki reseptit ovat vegaanisia ja jokainen resepteistä on mitoitettu peruskoon lisäksi myös 20:lle ja 100:lle hengelle. Että siitä vaan juhlia järjestämään!

Parasta kirjassa on se, että reseptit eivät ole ihan peruskauraa, vaan kyseessä on ainakin itselleni uusia ruokaideioita tarjoileva nide. Kirja ei siis ole mikään vegaanisen ruoan perusteos täynnä muunnelmia ei-vegaanisista ruoista. Kyllä opuksesta toki sellaisiakin reseptejä löytyy, kuten esimerkiksi lupiinirouhetta (!) sisältävä lasagneohje ja mielenkiintoinen vegeomeletin resepti. Tahnoja ja soosseja löytyy mielinmäärin, samoin leivonnaisia. Erityisesti muffinsien ja tartalettien reseptit ovat saaneet sormeni syhyämään melkosesti.

Tuossa taannoin syksyllä ruokakerhomme tapaamista varten toteutin kirjan sivuilta empanadojen reseptin. Empanadat ovat eteläamerikkalaisia pasteijoita, joiden täytteeksi voi säveltää melkeinpä mitä vaan makeasta suolaiseen.

Kaapissa sattui sopivasti edellisistä vegaanikokkailuista johtuen hengaamaan vajaa rasiallinen kasvipohjaista margariinia, joten vegaanisuus ei vaatinut minkäänlaisia erityisjärjestelyjä (kuten ei usein vaadikaan, vaikka niin helposti ainakin itse toisinaan kuvittelen).

Toisen täytteen ohjeen otin suoraan kirjasta, toisen toteutin omasta päästäni. Jälkimmäisestä ei tullut vegaanista, sillä paloin halusta kaapia sekaan vähän juustoa. Kumpainenkin täytteistä oli herkullista.

Suolaisista leivonnaisista pasteijat ovat kyllä suuria suosikkejani. On suorastaan häpeällistä, että valmistan pasteijoita hyvin harvoin, varsinkin kun otetaan huomioon, että omistan varta vasten pasteijoiden taitteluun suunnitellun muovisen värkin. Kolmessa eri koossa.

Empanadat

(n. 30 kpl)

taikina:

7 dl jauhoja

3 tl leivinjauhetta

150 g sulatettua margariinia

1 ½ dl vettä

suolaa

täyte 1:

½ tuore punainen chili (tai kuivattua chilirouhetta)

½ punainen paprika

1 rkl siemeniä (reseptissä pinjan-, itse käytin auringonkukansiemeniä)

1 rkl oliiviöljyä

1 sipuli silputtuna

1-2 kynttä luomuvalkosipulia

vajaa 1 dl soijarouhetta

loraus balsamiviinietikkaa (tai punaviiniä)

1 dl vettä

suolaa

mustapippuria

tuoretta yrttiä, kuten persiljaa tai basilikaa

täyte 2:

oliiviöljyä

pieni pussi pakastepinaattia

kourallinen kirsikkatomaatteja

1 sipuli

1 kynsi luomuvalkosipulia

vajaa 100 g vuohenjuustoa tai fetaa

suolaa

mustapippuria

Valmista taikina sekoittamalla keskenään kuivat aineet. Lisää jäähtynyt margariini ja vesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Pane taikina jääkaappiin vartoomaan.

Valmista soijarouhetäyte pilkkomalla chili ja paprika hyvin pieniksi. Paahda siemeniin kuivalla pannulla väri. Kuumenna öljy paistinpannussa. Lisää silputut sipulit. Kuullota niitä viisi minuuttia. Lisää paprika, chili, soijarouhe, vesi ja balsimiviinietikka, kiehauta. Anna muhia keskilämmöllä 15 minuuttia ja lisää lopuksi siemenet ja mausteet. Anna jäähtyä.

Valmista pinaatti-juustotäyte. Kuumenna pannulla loraus öljyä, lisää silputut sipulit ja pinaatti. Kuullota, kunnes pinaatti on sulanut. Lisää tomaatit, sekoittele. Mausta. Anna jäähtyä. Lisää sekaan hienonnettu juusto, sekoita.

Muotoile taikinasta pieniä palleroita. Kauli ne ohuiksi ympyröiksi. Voit myös kaulia taikinan kolmessa osassa levyiksi, joista leikkaat muotilla ympyränmuotoisia paloja. Jos omistat pasteijavärkin (...), aseta pyöreä taikinalevy pyöreäksi avatun värkin päälle, lisää päälle sopivasti täytettä ja taita koneella pasteija puolikuun muotoon. Tarkista vielä, että reunat ovat nipistyneet kiinni joka kohdasta.

Jos et omista pasteijavärkkiä, tee sama omin pikku kätösin. Voit voidella pasteijat ennen uuniin menoa esimerkiksi soijamaidolla, tai jättää voitelematta. Paista pasteijoita 200-asteisessa uunin toiseksi ylimmällä tasolla 10-15 minuuttia, kunnes ne ovat pinnaltaan kullanruskeita.

Resepti: Inna Somersalo

Viskin syömisestä.

Olen suurten lupausten nainen. Muistaakseni lupasin joskus kuukausi sitten julkaista erään herkullisen viskipiiraan reseptin. Lunastan lupaukseni nyt.

Samalla kerron, että se vaali-illan limetorttu oli jokaisen kahdeksan kuvan arvoinen. Heilahti heittämällä suoraan lempipiiraideni kärkikastiin. Vaali-iltaakin parempaa se oli seuraavana päivänä, vähän vetäytyneenä ja muhevoituneena.

Viskipiiraskin oli hyvää. Erilaista ja hyvää. Vaikka resepti on peräisin Jamie Oliverin America-kirjasta, maistui piiras mielestäni ihan brittiläiseltä (brittiläisyys on maku). Lisäksi piiras maistui täyteläiseltä, aromikkaalta ja talvelta. Ei mikään kesäiltojen torttu, enemminkin lumimyrskyisten iltojen herkku. Viskin maku on vahva ja sopii mahtavasti yhteen pähkinöiden kanssa.

Parhaiten viskipiiras uppoaa lämpimänä hyvän vaniljajäätelön ja teekupin kera. Illan hämärässä. Talvella.

Viski-pekaanipähkinäpiiras

(Jamie´s America)

pohja:

250 g eli noin 4 dl jauhoja

50 g eli vajaa 1 dl tomusokeria

125 g voita kuutioituna

1 iso kananmuna

loraus maitoa

vähän vaniljaa tangosta rapsutettuna

täyte:

450 g pekaanipähkinöitä (korvasin osan tästä huimasta määrästä kaapista löytyneillä saksan- ja hasselpähkinöillä)

3 isoa kananmunaa

175 g eli hieman vajaa 2 dl (raaka)ruokosokeria

1 tl hyvälaatuista (luomu)kanelia

1 dl tummaa siirappia

50 g voita sulatettuna

½ dl viskiä (bourbonia esimerkiksi, mutta muutkin käyvät)

hyvää vaniljajäätelöä tarjoiluun (Lidlin tummansinisessä paketissa olevaa esimerkiksi)

Sekoita jauhot ja tomusokeri toisiinsa, nypi sekaan voi. Lisää vaniljansiemenet, sekoita. Lisää maito ja muna, sekoita sen verran, että saat taikinasta tasaista. Muotoile palloksi, litistä hieman, kääri kelmuun ja pane jääkaappiin puoleksi tunniksi vartoomaan.

Kauli taikina noin puolen sentin paksuiseksi levyksi (käytä apuna jauhoja, jos tarpeen), rullaa se kaulimen ympärille ja rullaa auki voidellun irtopohjavuoan tai muun korkeareunaisen vuoan päälle. Painele taikina pohjalle ja reunoille. Tässä välissä voi taas panna taikinan jääkaappiin tai pakkaseen puoleksi tunniksi. Itse en muistaakseni malttanut. En myöskään muistanut esipaistaa pohjaa, mikä ei aiheuttanut katastrofia, mutta jos viitsit, kannattaa esipaisto kyllä tehdä. Se tapahtuu painon alla 180-asteisessa uunissa noin kymmenen minuutin aikana.

Pohjaa paistaessasi valmista täyte. Vatkaa munia, sokeria ja kanelia hieman. Murskaa suurin osa pähkinöistä, jätä vajaan desin verran pekaaneja kokonaisiksi koristelua varten. Kippaa murskatut pähkinät täytteeseen, sekoita sujuvaksi. Lisää siirappi, sulatettu voi ja viski, sekoita hyvin. Kaada täyte piiraspohjan päälle. Taittele taikinan reunoja vähän täytteen päälle. Asettele päällimmäiseksi kokonaiset pähkinät.

Paista piirasta 180-asteisessa uunissa 25-30 minuuttia niin, että täyte asettuu. Anna piiraan jäähtyä vuoassaan ainakin puoli tuntia. Tarjoile kuitenkin lämpimänä vaniljajäätelöpallon kera.