maanantai 8. maaliskuuta 2010

Paahtamisen verran parempi salaatti


Kun mauttomat talvitomaatit ja hyökkäävän punasipulin viskaa uuniin oliiviöljyn, yrttien, suolan ja pippurin kera, ja ripottelee sekaan vielä purkillisen fetaa, ei juuri paremmaksi voi salaatti tulla. Nakersimme kyseistä herkkua kahtena iltana peräkkäin, ja jälkimmäistä salaattia varten tein kerrankin ihkaoikean salaatinkastikkeen.

Soosin ohjeen löysin vanhasta Glorian Ruoka & Viinistä (4/09), jossa kyseinen rosmariinikastike tarjoiltiin kesäisen mansikka-cheddarsalaatin kera. Hyvin se sopi tämän talvisen fetasalaatinkin päällekin (vaikka unohdin ohjeen mukaisesti keittää kastikkeen). Pitäisi ehdottomasti tehdä useammin salaatinkastikkeita!





Uunipaahdettu fetasalaatti
kahdelle

150-200 g fetajuustoa
rasia kirsikkatomaatteja
1 punasipuli
1 pieni valkosipulinkynsi
iso läjä ruukkujääsalaattia tai muuta hyvää, rapeaa tavaraa
auringonkukansiemeniä
oliiviöljyä
mustapippuria
merisuolaa
pikku liraus juoksevaa hunajaa
basilikaa tai jotain muuta yrttiä

Pilko feta palasiksi, leikkaa kirsikkatomaatit puoliksi ja pilko punasipuli. Levitä ne uunipellille leivinpaperin päälle. Roiskuttele päälle reilusti oliiviöljyä ja purista sekaan valkosipuli, mausta. Paahda uunissa 225 asteessa niin kauan, että fetat sulavat hieman. Paahda kuivalla pannulla kourallinen auringonkukansiemeniä. Revi salaatti, asettele se kulhoon ja kasaa päälle paahdetut kasvikset, feta ja auringonkukansiemenet.



Rosmariinikastike
(n. 1 dl valmista kastiketta)

3 rkl valkoista balsamiviinietikkaa
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 rkl rosmariinia (käytin kuivattua)
ripaus merisuolahiutaleita
1 tl rouhittua roseepippuria (käytin mustapippuria)
½ dl hyvälaatuista oliiviöljyä

Mittaa etikka, hunaja ja rosmariini kattilaan. Keitä keskilämmöllä pari minuuttia, jotta rosmariini luovuttaa makua. Mausta suolalla ja roseepippurilla. Lisää öljy kastikkeeseen.

6 kommenttia:

  1. Kertakaikkisen mainion kuuloinen resepti, kokeiluun menee! Kastikekin kuulostaa hyvältä, ja miten söpössä kupissa se onkaan :)

    VastaaPoista
  2. Mainio on ja simppeli, tulee maut hyvin esille tomaateistakin :) Kastikekuppi on joku aarrelöyty kirppikseltä, norjalainen teekuppi!

    VastaaPoista
  3. Ai samperi! Ajattelin sua, kun paahdoin lauantaina kirsikkatomaatteja salaattiin. "Hmm... Vois kuvitella, että Janna on kans tällainen tomaatinpaahtaja."

    Hyvii tulee.

    VastaaPoista
  4. Aijai, pitäis kyllä melkein aina paahtaa tomaatit. Ja sipuli varsinkin! Fetastakin tulee semmosta ihanan narskuvaa. Nam.

    VastaaPoista
  5. Nam. Mäkin nykyään paahdan lähes aina tomaatit salaattiin, se maku vaan on niin hyvä! Ja sitten oon paahtanut myös bataatti- ja porkkanakuutioita samaan tarkoitukseen, mmm. Pitääkin laittaa fetakuutiot ensi kerralla mukaan, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  6. Nam, täytyykin ihan ehdottomasti viskata tuo jääkaapissa majaileva bataatti salaatin sekaan, paahdettuna :)

    VastaaPoista