keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Italian mamman lihapullapommi


Sisko kävi kylässä ja toi mukanaan tuulahduksen Italiaa reseptin muodossa. Vähäsimme vuoallisen mamman lihapullia, jotka uiskentelivat ihanassa tomaattikastikkeessa ja saivat päällensä rehellisen kerroksen mozzarellaa. Sekaan silputtiin runsaasti tuoretta basilikaa, valkosipulia ja kuivattua rosmariinia.

Spagetin kanssa tarjoiltuna herkkuvuoka oli kyllä melko lähellä täydellistä illallista. Vaan eipä kai tällaisilla aineksilla voikaan epäonnistua. Molto bene!


Italian mamman lihapullapommi

lihapullataikina:

400 g naudan paistijauhelihaa
puolikas pussi (luomu)sipulikeittoaineksia
loraus kermaa
mustapippuria

tomaattikastike:

1 tölkki hyvää tomaattimurskaa
1 pieni sipuli
3 kynttä valkosipulia
oliiviöljyä
loraus tummaa balsamicoa
kuivattua rosmariinia
kuivattua basilikaa
merisuolaa
raakaruokosokeria
mustapippuria

päälle:

1 mozzarellapallo
kourallinen juustoraastetta
reilusti tuoretta basilikaa

Valmista ensin tomaattikastike. Pilko sipuli ja valkosipuli pieniksi ja kuullota niitä hetki kattilassa oliiviöljyssä. Lisää sekaan tomaattimurska, anna porista. Lisäile mausteita ja maistele. Anna hautua matalalla lämmöllä samalla kun valmistat lihapullat. Sekoita kaikki lihapullataikinan ainekset keskenään. Esipaista lihapullia 200-asteisessa uunissa noin vajaan vartin verran.

Lado lihapullat uunivuokaan, kaada päälle tomaatikastike. Paloittele mozzarella ja lado palaset vuokaan, ripottele päälle vielä juustoraastetta ja tuoretta basilikaa. Anna kypsyä 200 asteessa noin 20 minuuttia. Tarjoa spagetin kera.

6 kommenttia:

  1. Jamien ekassa kirjassa on tosi samanlainen ohje lihapullille. Olen tehnyt sen monta kertaa ja aina ollut ihan loistava. Ei kylläkään järin kevyt ruoka...

    VastaaPoista
  2. Kieltämättä aika jamiemainen ruoka kyllä! Ja joo, ei mikään kevyt, mutta onneks aina ei tarviikaan :)

    VastaaPoista
  3. Himottanut kokeilla pidemmän aikaa mutta en oo saanu aikaiseksi! Näyttää tosi herkulliselta!! :)

    VastaaPoista
  4. Tää kyllä oli! Eikä oo kova homma, vaikka ehkä ohjeen perusteella saattaa siltä vaikuttaakin. :)

    VastaaPoista
  5. Ihan poskettoman hyvännäköistä. :) Varmaan myös makuista...

    VastaaPoista
  6. Joo, ei tolla määrällä juustoa voi kovasti pieleen mennä :D

    VastaaPoista