perjantai 2. heinäkuuta 2010

Kesähuuma

Raparperit katoavat torikojuista joka kesä yhtä yllättäen kuin sinne ilmestyivätkin. En oikein ole sisäistänyt, että paras raparerpiaika loppuu juhannukseen. Onneksi kaiketi isoissa marketeissa (ja onnellisten ihmisten pihamailla) raparperia vielä piisaa, sillä korvan takana on raparperireseptejä aikamoinen nivaska.

Tässä yksi jo käytäntöön ehtinyt, vuosien takaa esiin kaivettu raparperipiirakkaresepti. Helppo ja supermehevä! Reseptistä tulee uunipellillinen piirakkaa.


Kesähuuma

250 g voita
2 ½ dl raakaruokosokeria
5 dl vehnäjauhoja
1 prk kermaviiliä
2 kananmunaa
2 ½ tl leivinjauhetta

1 l raparperia
1 dl raakaruokosokeria

Keitä raparperipalat nopeasti pienessä määrässä vettä. Sekoita toisiinsa sulatettu voi, sokeri ja jauhot ja ota seoksesta erilleen noin kaksi desiä taikinaa. Lisää loppuun taikinaan kermaviili, munat ja leivinjauhe. Sekoita tasaiseksi. Levitä isompi taikina syvälle uunipellille. Yhdistä sokeri ja raparperit ja lusikoi seos taikinan päälle. Ripottele päällimäiseksi murutaikina. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Tarjoile jäätelön kera ja säästä osa seuraavaan päivään, piirakka on silloin mehevimmillään.

2 kommenttia:

  1. Siellähän ne rapskut tosiaan kasvaa koko kesän... Mutta kiistämätön tosiasia on, että ne kevään ja kesän on ihan parhaita. Niin mehukkaita ja ei ihan niin kirpsakoita. Ja ehkä niihin liittyy myös se, että jotenkin ne kesän ekat omasta puutarhasta saatavat raaka-aineet tuntuu niin juhlallisilta ja mahtavilta. Varmaan sama juttu parsan kans. :)

    Että eiku ens keväänä tuttujen raparperipenkkiin kytikselle. Ja kesärapskukin on hyvää, ei siinä vikaa ole. Varsinkin mehut ja hillot tulee oivia siitäkin.

    VastaaPoista
  2. Joo, kävin tänään torilla ja parilla myyjällä oli vielä raparperia tiskissään! Hinta sen sijaan oli niin nyrpeä, että jätin ostamatta. Harmittaa, että vanhempien pihan raparperi on tänä vuonna ihan laiska!

    VastaaPoista