torstai 9. joulukuuta 2010

Padoista jaloin

Itsenäisyyspäivä tuli ja meni - ilman karjanlanpaisteja ja Tuntemattomia sotilaita, mutta hyvässä seurassa, burgundinpadalla ja italialaisella suklaakakulla varustettuna.

Padan suhteen panokset olivat korkealla, sillä kyseessä oli ensimmäinen valmistamani burgundinpata. Klassikkopadan resepti oli kuitenkin niin simppeli, ettei epäonnistumiseen oikein ollut mahdollisuutta. Oikein hyvää!

Padan kanssa söimme rosmariinilla maustettuja uunijuureksia. Puikulapottujen ja porkkanan kera sekaan lensi purppurabataattia, joka oli värinsä puolesta aika viehättävä tuttavuus. Maku sen sijaan oli hyvin pitkälti sama kuin oransseissa bataateissa.

Suklaakakusta sen verran, että se ansaitsee ihan oman merkintänsä.


Burgundinpata
kuudelle
(resepti Valittujen palojen mahtavasta Ruokavuosi - ruokaa vuodenaikojen mukaan -kirjasta)

1 - 1,2 kg naudan sisäpaistia
170 g pekonia
öljyä tarpeen mukaan
4 salottisipulia
3 pienehköä punasipulia
4 valkosipulinkynttä
n. 1 dl vettä
1-2 rkl vehnäjauhoja
1 prk tomaattipyreetä
4 dl punaviiniä
kuivattua persiljaa ja timjamia
1 laakerinlehti
puhdistamatonta luomumerisuolaa
valkopippureita

Kuumenna valurautainen paistinpannu. Ruskista pannulla pekonit, nosta ne valurautapataan odottamaan. Lisää pekonirasvaan tarpeen mukaan öljyä ja ruskista suupaloiksi leikkaamasi liha pienissä erissä. Pyörittele lihoja pannulla hetki niin, että ne saavat hieman väriä, siirrä lihat sitten pataan odottamaan. Halkaise punasipulit ja salottisipulit kahtia ja ruskista niitä hetki pannulla. Kippaa sipulit pataan. Lorauta paistinpannulle vettä ja anna sen kiehahtaa nopeasti. Kaada vesi pataan ja lisää sekaan valkosipuli. Ripottele sekaan jauhot. Suolaa ja pippuroi, lisää tomaattipyree ja yrtit. Kaada päälle punaviini, lihat saavat melkein peittyä.

Hauduta liha kypsäksi miedolla lämmöllä noin 2-3 tuntia joko levyllä tai uunissa 160 asteessa.

Rosmariinijuurekset

1 purppurabataatti
4 puikulaperunaa
2-3 porkkanaa
oliiviöljyä
puhdistamatonta luomumerisuolaa
luomumustapippuria
loraus hunajaa
reilusti kuivattua rosmariinia

Pilko perunat ja bataatti suurinpiirtein saman kokoisiksi palasiksi. Leikkaa porkkana noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Laita juurekset uunivuokaan, lorauta päälle öljyä ja mausta. Anna kypsyä 200 asteessa niin kauan, kunnes porkkanatkin ovat kypsiä, n. 40 minuuttia.

5 kommenttia:

  1. Vähän OT, mutta mietin aika pitkään tuota otsikkoa: joku lähti padoista jalkaisin? Tullut kai luettua liikaa Fingerporia...

    VastaaPoista
  2. Burgundilainen on kyllä mahtava talviruoka. Itse juuri ihmettelin, että kuinka kummassa en ole koskaan saanut sitä blogattua. Meillä nimittäin ihan vakiokalustoa. Ehkä juuri siksi.

    Tuo bataatti on viehko!

    VastaaPoista
  3. Jasu: Hahaa :D Pyörittelin tuota otsikkoa itekin päässäni tovin ja tuumailin, että se kuulostaa jotenkin oudolta. Mutta enpä keksinyt tuota!

    Tusla: Niin on, lohturuokaa parhaimmillaan! Mä puolestani ihmettelen, miksen ole tehnyt tätä ennen. Kuvittelin sen kai olevan jotenkin hankalaa, niin kuin kuvittelen helposti muistakin liharuoista. Bataatti on ihana, melkein kuin punajuuri! :)

    VastaaPoista
  4. JANNA KOSKA LAITAT JOULURESEPTIA T. MISU LONTOOSTA

    VastaaPoista
  5. Heti kun tuut Suomeen! Eli koska? :)

    VastaaPoista