tiistai 19. huhtikuuta 2011

Pannarihommia

Suolaisia pannareita on viime aikoina vilahdellut siellä täällä. Pannari on helppo rakentaa kasaan silloin, kun kaapissa nuokkuu puolityhjiä juustopaketteja, säilykepurnukoita ja vihannesten jämiä, toisin sanoen koska tahansa.

Paitsi tietysti siinä tapauksessa, että jääkaapista ei ikinä löydä maitoa silloin, kun sitä tarvittaisiin. Kermaa kaapissa sen sijaan on aina, mutten ole ihan varma, mitä mieltä olen maidon sijaan kermaan tehdystä pannukakusta. Tuoreimmasta Glorian ruoka & viini -lehdestä löytyy Sami Tallbergin kuohukermaan tehdyn deluxe-pannarin resepti, johon kermanhimoiset näppini kieltämättä vaativat päästä käsiksi. Onko kukaan testannut?

Kermafantasiat sikseen ja takaisin asiaan. Oma versioni suolaisesta pannarista sai hieman kreikkalaistyyppisiä sävyjä. Upposi kupuun hujauksessa.


Kreikkalaispannari
(pellillinen)

4 munaa
8 dl luomumaitoa
4 vehnäjauhoja
reilu 1 tl suolaa
reilusti mustapippuria
2 rkl oliiviöljyä

100-150 g fetaa
n. 8 aurinkokuivattua tomaattia
reilusti kalamata-oliiveja
1 pieni punasipuli
2 kynttä valkosipulia
voita

Riko munien rakenne kulhossa. Kaada sekaan puolet maidosta ja kaikki jauhot sekä suola ja mustapippuri. Sekoita tasaikseksi. Lisää loppu maito ja oliiviöljy, sekoita. Anna turvota puolisen tuntia. Silppua sipuli ja valkosipuli. Paista ne pehmeiksi voissa pienellä lämmöllä. Pilko feta, tomaatit ja oliivit sopivan kokoisiksi sattumiksi.

Kippaa taikina syvälle isolle uunipellille leivinpaperin päälle. Ripottele täytteet päälle. Rouhi pintaan vielä mustapippuria ja ripaus suolaa. Paista pannaria 200-asteisessa uunissa noin puoli tuntia.

9 kommenttia:

  1. Mullakin uppos silmät siihen Sami Tallbergin ohjeeseen, enkä yhtään malttais odottaa, että se pääsis testiin!! Voin infota tuloksen sitten :)

    VastaaPoista
  2. Infoopas! Mua askarrutti ja samalla myös houkutti suuresti se, että jauhoina käytettiin mantelijauhoa!

    VastaaPoista
  3. Tallberg tyypattu ja ehkä ministi oli pettymys.. Buu!

    VastaaPoista
  4. No höh! Olikse tosi mantelinen? Rasvainen? Millanen!

    VastaaPoista
  5. Se oli vaan jotenki valju must lupauksiin nähden. Se pannari. Ehkä olisin ollu jopa vehnäjauhoiseen tyytyväisempi. Mulla jäi se koostumuskin aika torttuisaksi. (Ruokahalut herättävä kuvailu, silvuplee!)

    VastaaPoista
  6. No mua kans epäilytti suuresti se mantelijauhoisuus pannarissa, vaikka tykkäänki mantelijauhoista. Torttuisa koostumus kuulostaa ei-pannarilta. Enpä näiden perusteella kyl ala kokeilee.

    VastaaPoista
  7. h vei multa sanat! Ja niinkun omaan blogiin kirjoitin, niin enemmän syötiin kermakakkua kun pannaria..

    VastaaPoista