tiistai 26. heinäkuuta 2011

Kinuskiin vajonneet

Pakastimen tyhjentäminen uuden sadon alta osoittautuu tässä taloudessa joka vuosi aivan liian myöhään aloitettavaksi toimenpiteeksi. Puolukoita, karpaloita, mustikoita ja karviaisia on vielä pakastin pullollaan, vaikka ihan kohta pitäisi saada tilaa uusille marjoille.

Tuossa jokin aika sitten tartuin toiseksi viimeiseen puolukkapussukkaan ja leipaisin töihin ja iltauintireissulle vietäväksi puolukkapiirakan. Puolukan kaveriksi piiraaseen keitettiin kinuski. Yksinkertainen resepti, täydellinen maku. Kelpas pistellä poskeen järven rannalla.

Uudet puolukat, tervetuloa, upotan teidät samantien kinuskiin!


Puolukka-kinuskipiirakka

pohja:

125 g kylmää voita
2 rkl raakaruokosokeria
2 ½ dl jauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 muna

täyte:

4 ½ dl kuohukermaa
1 ½ dl raakaruokosokeria
3/4 dl ruokosokerisiirappia
5 dl puolukoita

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Leikkaa voi kuutioiksi ja sekoita sokerina, jauhojen ja vaniljasokerin kanssa ryynimäiseksi taikinaksi. Lisää muna ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kääräise kelmuun ja pane jääkaappiin vetäytymään toviksi (tunniksi, sanotaan alkuperäisessä ohjeessa, mutten kylläkään malttanut). Kauli taikina ja vuoraa sillä 24-senttinen piirakkavuoka. Pane piirakkavuoka pakastimeen toviksi (tunniksi, sanotaan alkuperäisessä ohjeessa, mutten kylläkään malttanut). Ota vuoka pakastimesta ja pane se suoraan uuniin paistumaan. Anna paistua 12-15 minuuttia ja aloita sillä välin kinuskin tekeminen.

Sekoita kerma, sokeri ja siirappi paksupohjaisessa kattilassa. Keitä miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia. (Muista tässä välissä ottaa piirakka pois uunista.) Sekoita kinuskia koko ajan pohjia myöden. Seos alkaa olla valmista, kun se on selkeästi paksumpaa ja kullanruskean väristä. Nosta kattila liedeltä ja kippaa sekaan puolukat. Anna jäähtyä hieman ja kaada kinuski piirakkapohjan päälle. (Mikäli haluat välttyä kinuskin värjääntymiseltä puolukoiden toimesta, kaada kinuski piiraspohjalle ja ripottele heti perään puolukat.)

Nauti jäähtyneenä.

Resepti: Elisabeth Johansson: Marjat ja marjaleivonnaiset

4 kommenttia:

  1. Käytätkö varastamaasi pakastinta vai onko teillä kaksi?

    VastaaPoista
  2. Parahin Rakas veljesi,

    pakastimesta sovittu siirtosumma levännee lähitunteina Helsinki Metropolitan Cricket Clubin äveriäällä tilillä.

    Yhteistyöstä kiittäen,

    rakas siskosi.

    VastaaPoista
  3. Hihii... Blogissani on herkullinen tunnustus Sinulle: http://tilauksessaelama.blogspot.com/2011/08/tunnustelua.html

    :)

    VastaaPoista
  4. Acata: Kiitos tunnustuksesta! :)

    VastaaPoista