Teestä!

Olen ehkä joskus maininnut, etten juo ollenkaan kahvia. En pidä kahvin mausta enkä ole opetellut sitä juomaan. Kahvin sijasta latkin valtaisat määrät teetä. Jo pitkään olen suunnitellut kirjoittavani teestä, tuosta ihmeaineesta, johon liittyvät tarvikkeet ja ja jota sisältävät pussukat täyttävät kolmasosan keittiömme tasoista.  Keskiviikkoisena vapaapäivänä aamun kolmannen kupillisen äärellä taidan vihdoin kirjoittaa pari sanaa teestä. Aihe on niin lähellä sydäntäni, että pariin sanaan tuskin jäädään.

Kamomilla, iltatee. 

Ryhdyin maistelemaan teetä ensimmäisen kerran tosissani joskus 16-vuotiaana, kun torikahviossa töissä ollessani kaipasin aikaisiin aamukahvihetkiin jotain lämmikettä. Otin mallia työkaverilta, joka liotti kupissaan Twiningsin vihreää sitruunateepussia ja lisäsi sekaan sokeria tai hunajaa. Tee maistui kitkerältä, mutta makeus taittoi sitä hieman. Totuin litkimään melko karsean makuista lientä. Myöhemmin omille muutettuani ostin kaappeihin milloin mitäkin pussiteetä: useimmiten maustettua mustaa tai kreisejä haudukkeita, jotka värjäsivät veden pinkiksi. En muista varsinaisesti himoinneeni teetä, mutta olin tyytyväinen kyetessäni juomaan kahvipöydässä jotain kahvin sijasta.

Nämä vihreät helmet sain Kädenvääntöä-Pitkältä, The Ouncesta.

Pikkuhiljaa musta tee alkoi kyllästyttää, maistua ankealta ja toisinaan aiheuttaa huonoa oloa. Ryhdyin ostamaan vihreää, sitruunalla maustettua pussiteetä, jota haudutin liian pitkään liian kuumassa vedessä. Vihreä tee ei kuitenkaan aiheuttanut samanlaista tunkkaista oloa kuin musta. Pikkuhiljaa valistin itseäni vihreän teen saloista ja opin, että teetä ei saanut missään nimessä hauduttaa yli 80-asteisessa vedessä eikä kovinkaan montaa minuuttia. Yritin pitää ohjenuorat mielessäni, mutta hyvin usein luistin niistä laiskuuttani. Jossain vaiheessa ryhdyin ostamaan irtoteepussukoita, jollaisia kaupan hyllyille ilmestyi alati lisää. Pitäydyin maustetuissa vihreissä, sillä en vielä ollut aivan ihastuksissani pelkästä vihreän teen mausta.

En muista missä vaiheessa kyllästyin totaalisesti maustettuihin vihreisiin. Ostin voimakkaan makuista gun powderia saaden siitä huolimattomalla haudutuksella melkoisen kitkerää litkua. Gun powderia kohtaan jääneet traumat vainoavat yhä! Jossain vaiheessa onnistuin ilmeisesti ostamaan jotain mietoa ja hienostuneen makuista maustamatonta vihreää teetä, jonka onnistuin vielä hauduttamaankin oikeaoppisesti. Olin samoin tein myyty. Teen maku oli käsittämättömän hieno, aromikas, paahteinen ja jopa makea. Vasta silloin tajusin, miten kammottavia litkuja olin vuosikaudet juonut ja toisaalta myös sen, miten hienosta makuelämyksestä vihreän teen kohdalla oli kyse. Ryhdyin ahmimaan tietoa teestä, sen alkuperästä, kasvatuksesta, tarpeellisista välineistä, eri teelaaduista ja niiden ominaisuuksista.


Vihreä tee on haasteellinen kaveri, mutta oikein valmistettuna ja nautittuna palkitseva tapaus. Kyllä itämaiden kansat tiätää - veden jälkeen vihreä tee on maailman suosituin juoma. Vihreää teetä on onneksi ja valitettavasti joka lähtöön. Peruskauppojen hyllyiltä löytyy joitakin ihan kelvollisia tapauksia, mutta todellisen hyvän teen makuun halutessaan kannattaa suunnata teekauppoihin. Turusta sellainen löytyy kauppahallista ja Aninkaistenkadulta (Teepolku), joista jälkimmäisessä teetä pääsee myös maistelemaan ja jonka teevalikoima on kauppahallia erikoisempi ja laadukkaampi. Helsingissä hyväksi toteamia teekauppoja ovat The Ounce ja Thehuone, joista molemmista saa erinomaista palvelua ja mitä ihanimpia teelaatuja, myös luomuna. Oulussa kannattaa ehdottomasti vierailla ihanassa Kofeiinikomppaniassa, joka on teehuoneen, kahvilan ja teekaupan yhdistelmä. 

Kofeiinikomppanian valkoinen sahrami-pionitee. 

Vihreitä palleroita.

Teetarvikkeista olennaisin on mielestäni kunnollinen pannu. Teelehdet tykkäävät lillua avarassa tilassa, jotta pääsevät kunnolla aukeamaan. Siinä mielessä pienet pallosiivilät ovat hieman huono vaihtoehto, mutta sellaisia minäkin kyllä toisinaan käytän. Hirveästi iloa on tuottanut myös vedenkeitin, jolla veden pystyy kuumentamaan tiettyyn lämpötilaan. Thehuoneelta esimerkiksi saa myös lämpömittareita, jollainen minullakin on ja jolla aina silloin tällöin tarkistan, onko vedenkeittimeni oikeassa. Oikea lämpötila on kenties tärkein asia hyvän teen valmistamisessa, sillä erityisesti vihreä ja valkoinen tee tuhoutuvat ja muuttuvat kitkeriksi liian kuumassa vedessä. Lisäksi on tärkeä vahtia haudutusaikaa, sitä varten minulla ei ole käytössäni mitään erityistä ajastinta, kuten monilla teeharrastajilla lienee. Tässä asiassa olisikin syytä skarpata, sillä juuri tälläkin hetkellä litkin pitkin hampain liian kauan ja kitkeräksi hauduttamaani vihreää Longjing-teetä. Haudutusajat vaihtelevat teelaaduittain, mutta useimmat vihreistä pitävät 70-80 -asteisesta vedestä, monet kuitenkin vain 60-asteisesta.

Hirvittävän hienosta lontoolaisesta teekaupasta, Higginsiltä.

Olen todellinen teehamsteri. Lähinnä kaapeistani löytyy kiinalaista ja japanilaista vihreää, maustamattomana. Erilaisten teelaatujen eroja on hauska maistella. Pidän myös valkoisesta teestä. Tällä hetkellä suosikkini on japanilainen Gyokuro Asahi, joka hautuu 60-asteisessa vedessä tuoreen vihreän makuiseksi ja hieman makeaksi. Pidän myös Senchasta, joka on helppo ja varma vihreä. Viime jouluna sain lahjaksi silloin vielä pystyssä olleesta Jadepisara-teekaupasta ostettua kiinalaista Gao Qiao Yin Feng -nimistä vihreää, joka oli ihan järjettömän hyvää. Vieraille, jotka eivät ole niin tuttuja vihreän teen kanssa, tarjoan usein miedosti maustettua valkoista teetä, josta useimmat ihmiset tuntuvat pitävän.

Tarpeistoa.

Parasta vihreässä teessä on sen lempeästi virkistävä vaikutus, joka ei potkaise kuten ymmärtääkseni kahvi tekee, vaan nostaa vireystilan hitaasti ja raukeasti ilman piikkiä ja sitä seuraavaa romahdusta. Vihreä tee on tietysti myös äärimmäisen terveellistä kaikkine antioksidantteineen, l-teaniineineen ja vitamiineineen. En ole oikeastaan ikinä kipeä, mikä saattaa ehkä johtua vihreän teen litkimisestä (tai sitten siitä, että äitini syötti minulle vauvana hirvittävät määrät valkosipulia ja persiljaa). Ihanaa teessä on myös se, että sitä ei voi juoda kiireessä. Tai no, tietysti voi, mutta jostain syystä vihreän teen nauttiminen saa ainakin minut jotenkin salakavalasti ottamaan rennosti, lojumaan ja rauhoittumaan.

Voisin vielä paasata pitkät litaniat siitä, miten kahviloissa teenjuojaa ei arvosteta. Sanon vain, että siinä määrin missä laadukkaan erikoiskahvin keittämiseen eräissäkin kahviloissa panostetaan, on suorastaan säälittävää, miten lähtökohtaisesti hyvä irtotee pilataan suhauttamalla tulikuuma vesi siivilästä läpi. Tästä pitäisi asiakkaan tietysti itse informoida kahviloita ja antaa palautetta. Viime viikolla annoin kiitosta Cafe Siriukselle, jossa tee tarjoiltiin tosi asiantuntevasti ja oikein haudutettuna. Sellainen on toistaiseksi erittäin harvinaista, mutta toivottavasti alati yleistyvää.

Ei kai tässä muuta. Juokaa teetä. Ja lukekaa Pirkko Arstilan Teen ystävän kirja, se on hyvä!

Valkoista Silver Needles -teetä.