sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Uuden vuoden paras juoma

Uutta vuotta!

Ensimmäiseksi tärkeä tiedoitus: Ruokahommia löytyy nyt myös Instagrammista! Klikkailkaapa "seuraa"-nappia, niin pääsette mukaan Ruokahommien arkeen.

Lomilta on palattu kankeaan arkeen. Jouluna olin reissulla ihanassa Tallinnassa ja sen jälkeen melkein yhtä ihanassa Oulussa. Vaikka perinteistä joulua en viettänytkään, oli loman teemana aikalailla pelkästään syöminen. Arkiruokavalioon on palattu melko sopuisasti, mitä nyt kammottavan sokerinhimon kanssa taistellen.

Tallinnan Swissotelin aamiainen oli kattava ja herkullinen. Pöytiin tuotiin teetä pannussa, kokki paistoi munakkaita ja tuorepuristettuja mehuja oli joka lähtöön. En ole mikään suuri mehunjuoja, mutta yksi mehuista oli ihan ylitsepääsemättömän hyvää. Mintulla maustettu kiivi-omenamehu oli niin raikasta ja ihanaa, että kotiin päästyä rupesin heti imitoimaan. Ja jäin tietysti koukkuun! Mitään aivan sileää tavaraa en perusblenderilläni saanut aikaiseksi, mutta maut olivat kohdallaan. Veden määrää säätäen mehun rakennetta voikin fiksata niin, että lopputulos on mehun sijasta paksu ja tuhdimpi fruitie.

Maku on juuri sopivan pirteä ja freesi, kun käytät kirpeähköä omenalajiketta. Omppu kannattaa myös olla vihreä, ihan vaan esteettisistä syistä. Minttu sopii omenan ja kiivin seuraan kuin nenä päähän.

Jos jollain on helppo aloittaa tammikuinen aamu niin tällä!



Minttuinen kiwi-omenamehu 
(kahdelle)

1 vihreä omena (esim. Granny Smith)
1 kiivi
reilusti mintunoksia
jääkylmää vettä

Sekoita ainekset blenderissä. Laita ensin vähemmän (n. 1-2 dl) vettä, lisää tarpeen mukaan mikäli haluat mehumaisempaa. Nauti.

2 kommenttia:

  1. Näyttääpä herkulta tuo mehu!

    Löysin sun blogin vasta nyt, ja voi, ihanan selkeä ja kivan houkuttelevia reseptejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että löysit! :) Tuo mehu on kyllä tosi hyvää, tarvinnee pyöräyttää satsi huomisaamuksi.

      Poista