torstai 10. heinäkuuta 2014

Norma Jenningsin kirsikkapiiras

Saahan toreilta vielä kirsikoita? Jos saa, hakekaa äkkiä pari litraa talteen!

Kolea alkukesä nostatti aivan piinaavan Twin Peaks -kuumeen. Ja samalla hetkellä kuin tilauksesta Lunni leipoo -blogissa leivottiin Norma Jenningsin kuuluisaa kirsikkapiirakkaa. Homma oli aika lailla sitä myöden selvä: panin piirakan tulille ja Twin Peaks -boksin pyörimään.

Piiraasta tuli tosi autenttista, klassisen amerikkalaista ja todella herkullista. Oli ihana päästä pitkästä aikaa oikein kunnolla leipomaan: murotaikinaa nyppimään, taikinaa kaulitsemaan ja täytettä keittelemään. Olisin voinut syödä sitruunankuorella ja vaniljalla maustetun kirsikkakiisselitäytteen lämpimänä suoraan kattilasta.


Myös Twin Peaks toimi ihan yhtä hyytävästi kuin sitten viime näkemän. Rakastan sarjan tunnelmaa, samaan aikaan sekä övereitä että samastuttavia hahmoja ja ennen kaikkea sen huikeaa musiikkia. Harmillista, että kirsikoita ei saa enää syysaikaan, jolloin Twin Peaksin katselu olisi jotenkin eniten omiaan. Mutta äkkiäkös sitä yhden tai kaksi kesäiltaa kirsikkapiiraalle ja Laura Palmerin murhalle uhraa. Suosittelen suuresti. Kiitos mahtiohjeen jakamisesta Lunnille!



Twin Peaksin kirsikkapiiras
(Leila Lindholmin ohjeella)

Pohja:

150 g voita
4 dl vehnäjauhoja
1/2 dl tomusokeria
1/2 rkl vettä
1 muna

Täyte:

1 1/2 litraa tuoreita kirsikoita
1 dl sokeria
1 vaniljatanko tai jauhettua vaniljaa
1 sitruunan raastettu kuori ja mehu
2 rkl perunajauhoja

Voiteluun:
1 muna
1 rkl maitoa
1 rkl raakaruokosokeria

Valmista pohjataikina nyppimällä kylmä voi vehnäjauhojen ja tomusokerin kanssa murumaiseksi seokseksi. Lisää sekaan kylmä vesi ja muna, sekoita veistä apuna käyttäen. Vaikka aluksi tuntuu, että taikina ei kiinteydy, pieni vesimäärä kyllä riittää kasaamaan taikinan kokoon. Tee taikina palloksi, kääräise tuorekelmuun ja paina levymäiseksi. Laita jääkaappiin noin puoleksi tunniksi lepäämään. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. 

Valmista täyte. Puolita kirsikat leikkaamalla ne terävällä veitsellä keskeltä kahtia, jolloin kivi irtoaa helposti. Laita kirsikat, sokeri, vanilja ja sitruunan raastettu kuori kattilaan ja kiehauta. Jos käytät vaniljatankoa, laita sekin mukaan. Sekoita sitruunan mehu ja perunajauhot pienessä kupissa ja lorota sekaan ohuena nauhana samaan aikaan seosta sekoittaen. Seos sakenee nopeasti. Ota kattila pois liedeltä ja anna jäähtyä. Jos lisäsit vaniljatangon, ota se pois. 

Jaa taikinalevy kahteen osaan niin, että toinen osa on hiukan toista suurempi. Jauhota alusta hyvin ja kauli suurempi pala 24- senttisen irtopohjavuoan pohjalle sopivaksi, noin 30-senttiseksi ohueksi levyksi. Levyä kannatta irroitella muutaman kerran kaulimisen aikana, ettei se jää alustaan kiinni. Kääräise kaulittu taikina kaulimen ympäri rullaten ja asettele se varovasti voidellun irtopohjavuoan pohjalle ja ylös reunoille asti. Ota talteen mahdolliset ylijäämätaikinat. Kaada kirsikkatäyte päälle.

Kauli sitten pienenpi taikinapala hiukan piirakkavuokaa isommaksi ympyräksi ja nosta täytteen päälle. Sulje reunat toisiinsa kiinni veteen kastetuin sormin. Ota ylijäämätaikina talteen ja muotoile niistä lehdenmuotoisia koristeita. Aseta koristeet kannen keskelle ja voitele kansi kananmunalla. Ripottele pinnalle ruokosokeria ja paista piirasta uunin alaosassa n. 35 minuuttia. Pane vuoka uunissa leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle, sillä piiraasta saattaa valua täytettä.

Anna jäähtyä hieman ennen vuoasta irroittamista. Tarjoile jäähtyneenä vaniljajäätelön kera.



11 kommenttia:

  1. Sen verran komian piiraan leivoit että tekoon menee, niin hyvältä näyttää!

    Innostuin samaisesta ohjeesta ja tein aprikoosi-nektariinipiirakan tekemällä edellämainituista kiisselimäisen täytteen, jotta pohja ei vetistyisi ja aprikoosien kirpeys pyöristyisi. Ja hyvää oli kyllä ehdottomasti.

    Ja Twin Peaks - oijoi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä! Pitää vielä itsekin tehdä toinen, vielä kun kirsikoita saa. Kuulostaapa ihanalta tuo sun versio! Tässäkin täytteestä tulee tosi tymäkkä, kiisselimäinen tuotos. Pysyy hyvin pohjan sisällä! Pitäis ehdottomasti tehdä tällaisia hedelmäpiiraita enemmän, en oo jotenkaan koskaan ajatellut, että ne voisivat olla näin herkullisia.

      Poista
    2. Paras resepti tähän mennessä, jolla olen cherry pien tehnyt. Kiitos ohjeesta ja mukavaa syksyä.
      t. Soili Jkl

      Poista
  2. Aivan ihania kuvia kyllä tuosta kaunottaresta olet ottanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläs oli tosi ihania kuvia! Ja suurkiitos vielä ohjeesta, se tuli jotenkin juuri oikeaan hetkeen. :)

      Poista
  3. Testasin, tuli älyttömän hyvää. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa että meni testiin, ja tosi kiva että tykkäsit. Pitänee itsekin tehdä uudemman kerran. :)

      Poista
  4. Räksät vei mun kirsikkani joten on ostettava kaupasta. Tätä haluan ehdottomasti testata, liian hyvän kuuloinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Räksistä huonoja kokemuksia täälläkin! Saitko vielä kirsikoita kaupasta? Tekis mieli tehdä uusintakierros itsekin. :)

      Poista
  5. Tein ohjeellasi piirakan pakastetuista kirsikoista, jotka olin säilönyt viime vuonna sokerin ja konjakin kanssa. Kyllä tuli hyvää. :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos ohjeesta! Mutta sitruuna peitti alleen kirsikoiden oman maun, pettymys. Pohjaan käytin gluteenitonta jauhoseosta ja gluteenittomia kaurahiutaleita. Onnistui muuten hyvin, mutta taikina myötäili kirsikoiden muotoa. Päälitaikina ei siis pysynyt vaaterissa niin kuin sitkoinen vehnätaikina pysyisi. Makua muoto ei tosin haitannut :)

    VastaaPoista