maanantai 8. syyskuuta 2014

Srirachan rantautuminen ja lantturanskikset

Olen vähän hitaasti lämpeävää sorttia. Seuraan kaiket päivät blogeja, instoja, twittereitä ja kaikkea muuta mahdollista ruoka-aiheista sosiaalista mediaa. Olen siis hyvästi kartalla erinäisistä ruoka-aiheisista buumeista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin jotenkin erityisen trendikäs kokki. Olen nimittäin usein ihan äärimmäisen hidas siirtämään hittiraaka-aineet ja kohureseptit käytäntöön omassa keittiössäni.

Jokin aika sitten (öö, vuosi?) joka paikassa hehkutettiin sriracha-kastiketta. Seurasin hehkutusta mielenkiinnolla ja ajattelin, että juu, täytyykin testata. Mietin, että mitähän erinomaista siinä chilikastikkeessa oikein sitten on. Että kyllä sen täytyykin varmaan olla tosi hyvää, kun kerta kaikki siitä horisevat. Ja sitten unohdin koko soosin.



Kunnes työkaverini oli eräänä aamuna läsäyttänyt työpöydälläni pullollisen tuota ihmeainetta. Antoi vinkiksi panna sitä hampurilaisen väliin. Menin kotiin eikä tehnyt yhtään mieli hampurilaisia. Sen sijaan teki mieli ranskalaisia. Kaapissa oli lanttu, joten viipaloin sen uunipellille. Kaapissa oli myös majoneesia. Maustoin majoneesin thaimaalaisella ihmesoosilla ja silppusin sekaan vielä aimoannoksen korianteria.

Ei varmaan tarvitse erikseen kertoa, että tuli vähän jumalattoman hyvä iltapala. Majoneesin seassa srirachan monisäikeinen maku pääsi hienosti esiin, ja korianteri soveltui makumaailmaan ihan erityisen hyvin. Lantturanuja olisi saanut olla ihan loputtomasti, olisin voinut jatkaa syömistä aamuun asti.

Onneksi löysin vihdoin srirachan äärelle. Kommenttiboksiin parhaat vinkit tuolle punaiselle ihmesoosille!



Lantturanskikset ja korianteri-srirachamajoneesi
(kahdelle naposteltavaksi)

1 iso lanttu tai 2 pientä
loraus oliiviöljyä
savupaprikajauhetta
chilijauhetta
hyvää suolaa

2 dl majoneesia (tiedän, aika paljon, mutta jokainen ranskis on tarkoitus dipata vähintään kahdesti!)
n. 2 tl (tai maun mukaan, on aika tulista) sriracha-kastiketta
puoli puskaa korianteria

Leikkaa lanttu kuorineen päivineen ranskisten muotoisiksi suikaleiksi. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Pane lantturanut kulhoon, kaada päälle vähän öljyä ja lisää mausteet. Sekoita. Levitä uunipellille niin, etteivät ole päällekkäin. Paista uunissa aika pitkään, noin 30 minuuttia, testaa kypsyyttä haarukalla.

Sekoita majoneesin joukkoon sriracha ja korianteri. Maista ja lisää soosia tarvittaessa.

Dippaile menemään.

17 kommenttia:

  1. Ai namnam, sriracha on kyllä ihan ygöstä majoneesin mausteena. Ja no, kaiken mausteena. Meillä harrastetaan aika paljon kaikenmaailman nuudelikeittohässäköitä ja srirachapullo on aina pöydällä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks ookkin! Kiitos vinkistä, alan jotenkin tässä pikkuhiljaa ymmärtää, että se sopii vissiin ihan kaikkeen.

      Poista
  2. sriracha<3
    Blogistani löytyy ainakin mielettömän hyvä sriracha vaahterasiirappilohi ja se Kiran ihana avokado-sriracha-muna ruisleipä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, kummatkin kuulostaa ihan täydellisiltä! Lohta tekikin mieli. Taidanpa kokeilla!

      Poista
  3. Jään seuraamaan :)
    Mistä olet löytänyt savupaprikajauhetta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä olen ostanut Budapestin kauppahallista! Unkarilainen paprikajauhe on kivasti savun makuista. Mutta luulisin, että joku kokkipuoti tai Stockan Herkku voisi myydä ainakin?

      Poista
    2. Turun Stockan herkusta en löytänyt :( Pitää jatkaa etsimistä.

      Poista
    3. Hmm, saattaa ehkä ollakin hiukan haastavampi löytää. Mutta tavallinen paprikajauhe käy ihan hyvin!

      Poista
  4. Me ollaan tehty savustettuja sipuli-pekoni-sriracharenkaita. Hurrjan hyviä vaikkakin aika työläitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herraisä, kuulostaa ihan järkyttävän ihanalta. Missä resepti?

      Poista
  5. Sipuli renkaiksi, srirachaa pintaan, pekonia ympärille. Savustetaan grillissä. Googleta sriracha onion rings, niin löytyy reippaasti reseptejä. Ovat suussasulavia!!

    VastaaPoista
  6. Mulla on blogissa srirachan ohje,siis miten itse kastiketta tehdään...eikä ole edes mitenkään vaikeaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaaha, voispas kyllä kokeilla. Olen ylipäätään laiska valmistamaan itse maustekastikkeita, kotitekoinen ketsuppikin olis listalla!

      Poista
  7. Srirachaaa!! meilläkin ollaan koukussa! sitä ängetään vähän joka paikkaan, mutta enpä ole koskaan tajunnut majoneesia maustaa - kiitos siis vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nam!! Mihin kaikkeen te käytätte? Majoneesissa srirachan maku jotenkin syvenee, maistaa etikan, sokerin ja suolan sen tulisuuden lisäksi!

      Poista
    2. Tässä muutama postaus vanhan blogin puolelta:

      http://52weeksofdeliciousness.com/2013/09/04/persilja-kukkakaalifajitakset/

      http://52weeksofdeliciousness.com/2014/04/17/pekoni-srirachamunat/

      http://52weeksofdeliciousness.com/2013/07/08/sushia-ja-srirachaa/

      http://52weeksofdeliciousness.com/2013/04/29/soijarouhetta-ja-srirachaa/

      :)

      Lisäksi löysin tämän reseptin netistä kesällä, tekisi mieli kokeilla: http://www.bonappetit.com/recipe/sriracha-lada

      Poista