maanantai 1. kesäkuuta 2015

Aamiaismojitot


Yhteistyössä Finn Spring. 

Koska rakastan sekä limeä että minttua, on mojito luonnollisesti lempijuomani. Raikas drinkki saa samoin tein virkeälle mielelle ja sopii varsin mainiosti juuri alkukesän tunnelmiin.


Kun mojitosta jättää pois alkoholin, voi drinkin vetäistä huiviin vaikka aamupalalla. Olenkin pariin otteeseen valmistanut alkoholittoman mojiton viikonloppuaamiaisen raikastimeksi, toimii tosi hyvin. Toki drinkki on aika sokerinen, mutta niin ovat toisaalta tuoremehutkin. Sokerissa ei kuitenkaan kannata alkaa himmailemaan, sillä se taittaa limen hapokkuutta. Usein huonoon baarimojitoon kaipaisi lisää juuri sokeria.


Näissä aamiaismojitoissa käytin kotimaista Finn Springin hiilihapotettua lähdevettä. Vesi tulee perheyrityksen tuottamana Keski-Pohjanmaan puhtaista lähteistä. Erityistä Finn Springin lähdevesissä on se, että yritys hyvittää aiheuttamansa hiilijalanjäljen ostamalla päästöoikeuksia hankkeista, jotka tuottavat päästötöntä energiaa. Tällä hetkellä rahoituksessa on hanke, jolla toimitetaan vedenpuhdistuslaitteita Keniaan. Sille peukku.


 Aamiaismojitot
(neljälle)

2 limeä
8 tl ruskeaa sokeria
kourallinen tuoretta minttua
jäämurskaa
6 dl Spring Aqua Premium -hiilihapotettua lähdevettä

Leikkaa limet puoliks ja puolikkaat vielä kolmeen osaan. Laita jokaiseen lasiin kolme lime viipaletta ja reilusti minttua. Painele limeistä mehu ja mintuista maku irti (onnistuu esimerkiksi kuorimaveitsen kahvapäällä). Lisää jokaiseen lasiin 2 tl sokeria, sekoita. Lisää jäämurska ja sen perään sopivasti vettä. Ripottele pintaan vielä minttua, sekoita ja tarjoile.



Yhteistyössä Finn Spring






5 kommenttia:

  1. Ai että, lempijuomani Mojito! miten loistava idea tehdä siitä aamiaisjuoma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ookki! Mä tässä just mietin, että pitäis alkaa tehdä kaikista drinkeistä aamiaisversioita. Mutta kieltämättä mojito toimii aamiaseina jotenkin ihan erityisen hyvin, se on niin pirteä!

      Poista
  2. Niin nätit kuvat!! Kiitos aamupalan juomainspiraatiosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina! Joko testasit aamumojitoa?

      Poista
    2. Vieläkään ei olla muistettu testata! Mutta jospa nyt ensi viikon lomalla...

      Poista