keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Pulleroishommissa



Moi! Sisko halusi viime viikolla leipoa pullia, ja niinpä sitten leivoimme. Korvapuustien lisäksi teki mieli jotain vähän freesimpää versiota pulleroisista, joten päätin tonkia käyttööni yhden kertaalleen hyväksi testatun ohjeen.

Kyseinen ohje sai alkunsa sinä erinomaisena päivänä, jolloin ystäväni Kaisa tuli luokseni kylään ja ilmoitti haluavansa leipoa pullia. Kahden hullun mielissä ajatus leppoisasta pullanpaistamisesta muotoutuikin täysin käsittämättömäksi keittiön sotkemiseksi, sillä päätimme tehdä pullia litran taikinan verran ja keksiä vähintään viisi erilaista pullan täytettä.

Kardemummasavotta otti aikaa rapiat kuusi tuntia, mutta kyllä vaiva vain olikin sen arvoista. Keksimme toinen toistaan parempia ja järjettömämpiä täytteitä, jotka onneksemme tajusimme kirjata myös paperille. Paperin olen toki väliaikaisesti hukannut.

Muistan silti, että ainakin omenavanilja- ja sitruunarahkatäytteet olivat aika napakymppejä, kun taas pannulla voissa ja fariinisokerissa marinoiduista fudge-paloista sulatettu toffeetäyte ei ehkä ihan ollut se asia, jonka tekemiseen kannattaa elämässään aikaan käyttää. Huomasimme jossain vaiheessa iltaa hieman yliarvioineemme suorituskykymme, ja teimme lopulta neljäsosasta taikinaan jonkun luultavasti kaikkia yllä mainittuja täytteitä sisältäneen bostonkakun.

Tonkaisen hukassa olevan paperin vielä esiin ja esittelen kaikki keksimämme täytteet, seuraavassa kuitenkin yksi tosi helppo ja ihanan makuinen!




Appelsiini-vaniljakierteet


Tarvitaan puoli litraa pullataikinaa. Koulukuntia on kai monia, tässä itse suosimani ohje:

0,5 l maitoa
1 pala hiivaa
2 kananmunaa
2 dl sokeria
1 tl suolaa
1 rkl kardemummaa
200 g voita
14-15 desiä vehnäjauhoja

Kuumenna maito reilusti kädenlämpöiseksi ja riko kananmunat maidon joukkoon. Iske sekaisin hiiva, sokeri, suola, ja kardemumma sekä hieman jauhoja. Sekoita kuivat aineet maito-kananmunaseokseen. Lisäile loput jauhot taikinaan samalla vaivaten. Lisää vielä pehmeä voi ja anna taikinalle hyvä sitko vaivaamalla. Anna kohota lämpimässä, vedottomassa paikassa puolisen tuntia.

Täyte
300 grammaa appelsiinituorejuustoa
1 ½ purkillista maitorahkaa
sokeria
vaniljasokeria
2 kananmunaa

Sekoita rahka ja tuorejuusto, lisää sokereita maistelemalla tarpeen mukaan. Riko sekaan munat.

Kauli taikinasta kaksi levyä. Voit sivellä levyjen pintaan vähän voita ja ripotella päälle ihan pikkusen sokeria. Levitä täyte levyjen päälle niin, että jätät levyn reunoille reilusti valumatilaa. Rullaa levystä sievä pötkö, niin kuin tekisit korvapuusteja. Leikkaa pötkö 3-4 sentin paksuisiksi paloiksi ja nosta ne pellille leivinpaperin päälle pystyyn (niin, että spiraalikuvio osoittaa kattoon). Nostata pullia vielä tovi, voitele ne sitten munalla tai maidolla ja tuikkaa paistumaan uuniin 225 asteeseen 10-20 minuutiksi.

2 kommenttia:

  1. Se oli hyvä päivä. Taikinaa oli litra per tyttö ja pullia tuli 64 kappaletta plus bostonkakut. Sokerihuuru hellitti tossa edellispäivänä.

    VastaaPoista