Monta sanaa kahviloista

Kahviloissa käyminen on melkein parasta mitä tiedän. Tai ehkä paremminkin olisi, mikäli hyviä sellaisia asuinkaupungissani Turussa olisi. Muutamaa paikkaa lukuunottamatta Turussa ei tunnuta osaavan arvostaa sellaista kahvilakulttuuria, josta minä pidän.

Kahvilaketjut kuten Aschan ja Naantalin Aurinkoinen ovat vallanneet koko kaupungin, enkä juurikaan välitä kummankaan kiireisestä ja hälyisestä ilmapiiristä sen paremmin kuin tarjottavistakaan. Leivokset, pullat ja suolaiset tuotteet ovat vuodesta toiseen samoja, eikä niissä ole oikein mitään erityistä. Viinerit ja äklöt kreemileivokset tuntuvat olevan kyseisten kahviloiden päämyyntiartikkeleita, eivätkä tuoreus, raikkaus tai omaleimaisuus varsinaisesti ole adjektiiveja, joilla kyseisten kahviloiden tarjotaan kuvaisin. Aschanin vastikään nuorentunut imagokaan ei oikein innosta.

Cafe Brahe ja Wayne's Coffee ovat yrittäneet tuoda Turkuun tuulahduksia ruotsalaisesta kahvilakulttuurista, mutten ole oikein innostunut kyseisten kuppiloidenkaan meiningistä - se, että muffinsit ja pullat ovat pizzalautasen kokoisia ja hintaisia, ei varsinaisesti houkuttele minua kahville. Tuntuu, että määrällä yritetään korvata laatu.



Kahvin sijasta teetä juovana ihmisenä minulle melkeinpä tärkeintä kahvilassa on se, millaista teetä siellä tarjoillaan. Liptonin pussiteet ovat onneksi nykyään melkeinpä vain huoltoasemakamaa, mutta silti yllättävän harvoissa muilta osin mainioissa kahviloissa ei teen laatuun ja sen tarjoiluun panosteta.

Haudutettuna teenä monissa paikoissa myytävää, puoli päivää pannussa tummunutta keisarinmorsianta en varsinaisesti kutsuisi yhdenkään kahvilan vetonaulaksi. Oikea haudutettu tee on makuelämys siinä missä kahvista tykkäävälle taitaen tehty cappuccino!

Jos maksan teestäni kaksi tai kolmekin euroa, olisi ihan jees saada valita edes muutamasta vaihtoehdosta. Mustan teen sijasta juon mielummin vihreää tai valkoista teetä, joita onneksi jo yllättävän monesta kahvilasta saa. Suurin epäkohta suomalaisissa kahviloissa mielestäni on se, että monessakaan paikassa kukaan ei osaa suositella tai edes kertoa kahvilan teevalikoimasta mitään. On tietysti ymmärrettävää, että koska valtaosa suomalaisista juo kahvia, ei teetietämys ole kovin monella hanskassa. Mutta toisaalta, jos kahvilan perustaa, ei kai tekisi haittaa valistaa itseään myymiensä tuotteiden saralla.



Olispa ihanaa, jos Turkuun tulisi oikea teehuone. Sitä odotellessa nautin elämästä mieluiten Cafe Mansikkapaikassa, jossa teelaaduista on varaa valita ja jonka ihana omistajatar osaa suositella eri makuja. Mansikkapaikan tarjottavat ovat ihan tajuttomia: juustokakkuja, jättipaloja suolaisia piiraita, muhkeita korvapuusteja ja tyrmääviä suklaakakkuja. Ja kaikki aina varmasti tuoreita ja kotitekoisia. Miljöönä Mansikkapaikka on pikkuinen suloinen tupa vanhassa puutalossa, tee tarjoillaan suurista mansikkakannuista ja seiniltä löytyy milloin mitäkin koristusta. Lounaskin on mainio, luultavasti maailman ainoa paikka, jossa jäävuorisalaatti ei osana salaattiannosta ole mitään muuta kuin superhyvää!

Toinen mainitsemisen arvoinen turkulainen kahvila on jokirannassa sijaitseva Cafe Art. Ulkopöydässä joen rannassa nautittu pannullinen teetä vadelma-mudcaken seurana on ihan leppoisa elämys. Teevalikoima on laaja, herkut ihania (joskin vähän uudistusta ehkä kaipais) ja kahvinkeittohommat henkilökunnalla aika hyvin hanskassa. Tämän kaiken tietää moni muukin, ja siksi kahvila onkin melkein aina täynnä. Lisää tämmöisiä Turkuun!


Muiden kaupunkien kahvilatarjonnasta minulla on satunnaisia mutta hyviä kokemuksia, ja vaikken Tampereella hirveästi ole kahviloissa pyörinyt, on minulla jostain syystä sellainen olo että siellä kahvilakulttuuri on Turkua kovasti paremmissa kantimissa. Jos joskus perustaisin kahvilan, tekisin sen Tampereella!

Oulussa jonkin verran aikaa viettäneenä olen kolunnut läpi kahvilan jos toisenkin. Löytyy Koivurannan kahvilaa ja Tornikahvilaa, jotka miljöönsä puolesta ovat ihan ihania. Suosikkiajanviettopaikaksi on kuitenkin muodostunut niinkin yllättävä paikka kuin Stockmannin talossa, VIMA:n ylimmässä kerroksessa sijaitseva Roberts Coffee.

Ketjukahvilaksi ei paikkaa välttämättä tunnistaisi, sillä omistajapariskunta on tehnyt kahvilasta oman näköisensä. Roberts ketjuna tietysti takaa sen, että tarjolla on teelaatuja joka sormelle, mutta syöpöttelytarjottavatkin ovat ihan omaa luokkaansa. On juustokakkuja, välimerellisiä focaccioita, piiraita ja kaiken maailman biscotteja.

Valinnanvaikeus ja annoskateus ovat vakkariongelmia Robertsissa vieraillessa, ja viimeksikin valinnan edessä turhauduttuani tein radikaalin ratkaisun, unohdin herkkutiskin ja siirryin jäätelölaarien äärelle. Limoncello-jäätelö ja kupillinen omistajatteren suosittelemaa valkoista teetä olivat justiinsa se, mitä kaipasin. Sisustuskin on sopivan rento ja kahvilasta löytyy läjäpäin lehtiä luettavaksi. Täydellinen paikka lojua vaikka monta tuntia!



Jaaha, siinä sitä asiaa jo olikin. Yhtäkkiä alkoi tehdä mieli aitoa ja oikeaa grilliruokaa. Onneksi olen Oulussa, täältä semmoista saa! Viikonloppuja!