maanantai 26. lokakuuta 2009

Queso, queso!

Epäonnistumismasennus ei kauaa kestänyt, hyökkäsin nimittäin guacamolen kimppuun heti sitä kammottavaa ruskeaa sörsseliä seuranneena päivänä. Päätin totella Kurpitsamoskan ohjetta, mutta antauduin kuitenkin maistelemaan soossia kesken kaiken ja päädyin lopulta vähän erilaiseen, joskin tosi hyvään ratkaisuun.

Viime kerralla tomaatista pelästyneenä jätin sen kokonaan pois ja lisäsin sekaan vähän ranskankermaa, mikä miellytti kyllä mun makuaistia mutta kuuluu tuskin autenttiseen meksikolaiseen versioon guacamolesta. Suolaakin ripotin sekaan, ihan vähän vaan, sitruunamehun korvasin limemehulla. Marin ohjeen punainen chilitahna oli mielestäni soossin juju, sen kanssa guacamolen tulisuus on jotenkin helpommin säädeltävissä kuin tuoretta chiliä käyttäen.


Guacamole pt. 2

1 iso kypsä avokado
1-2 tl punaista chilitahnaa
valkosipulia maun mukaan
2-3 tl ranskankermaa
n. 1 rkl limemehua
ripaus suolaa
mustapippuria
paprikajauhetta

Muussaa avokado, lisää sekaan muut aineet ja lopuksi mausta.


Guacamolea tarvittiin siksi, että perjantain menu oli meksikolaishenkinen. Ruoaksi valmistin quesadilloja, joiden sisus koostui vuohenjuustosta, serrano-kinkusta ja rucolasta. Järjettömän hyviä! Quesadilloissa tärkeintä on tietysti juusto, ja vuohenjuustosiivujen lisäksi mätin väliin aika reilulla kädellä juustoraastetta.

Serranokinkku tai mikään muukaan liha ei ole millään lailla välttämätöntä täytettä, pelkillä erilaisilla juustoilla pärjää mainiosti. Jotain ytyä juuston sekaan kannattaa kuitenkin iskeä, salsan sijasta käytin itse sweet&chili-kastiketta. Tortillaletut olis kyllä voinut tehdä omin käsin, jospa ens kerralla sit!


Quesadillat

täysjyvätortillalettuja
sweet chili -kastiketta
n. 100-150 g vuohenjuustoa
n. 150 g mitä tahansa hyvää juustoraastetta
serrano-tai parmankinkkua
rucolaa
punasipulia

Voitele letut chilikastikkeella. Asettele täytteet puolikkaalle lettua, jätä juusto päällimmäiseksi. Taita toinen puoli lettua toisen päälle ja paista puolikuut kuumalla, kuivalla pannulla. Painele lastalla lättyä lyttyyn niin, että juusto liimaa reunat yhteen. Paista molemmin puolin ruskeiksi.


Uumoilin quesadillojen kaipaavan guacamolen lisäksi seurakseen jotain makeaa ja tulista, joten köökkäsin kyytipojaksi kulhollisen mangosalsaa. Tuoretta chiliä en taaskaan käyttänyt, vaan korvasin sen punaisella chilitahnalla, eikä harmita yhtään. Tuoreen mangon, ananaksen, chilin ja limemehun yhdistelmä oli niin pyörryttävä makuelämys etten oikein ehkä ihan heti tiedä, mikä olis parempaa. Ystäväni Kaisa taannoin vappuna väsäsi samankaltaista salsaa kasvishamppareiden seuraksi ja oli aika kovaa kamaa sekin yhdistelmä!


Mangosalsa

puolikas tuore mango
2 tl punaista chilitahnaa
0,5 rkl raakaruokosokeria
2 ananasrengasta
1 pieni punasipuli
liraus oliiviöljyä
n. 8 miniluumutomaattia
puolikkaan limen mehut

Paloittele kaikki salsan ainekset vaikkapa sormenpään kokoisiksi lohkareiksi. Leikkele tomaateista siemenet irti. Sekoita ainekset keskenään, lorauta lopuksi sekaan vähän oliiviöljyä ja limemehu. Voit kaataa sekaan hieman ananaksenkin mehua, mikäli käytät tölkkiananasta.


Jälkkäriks tein puolisulaa suklaakakkua, jonka pilasin pitämällä sitä uunissa vähän liian kauan, minkä seurauksena siitä tuli koostumukseltaan kuiva pesusieni. Sama se, ilman kakkuakin meksikon menyy oli pitkästä aikaa maultaan kivointa, mitä suuhuni olen saanut. Ja rupes heti tekemään mieli mojitoja, jospa ensi viikonloppuna, hola!

3 kommenttia:

  1. jösses miten hienoja kuvia sinulla on täällä!
    ihana blogi muutenkin. herkullinen :).

    olen melkein varma että olen kommentoinut appelsiiniseen seesamisiementofuun, mutta näköjään en.

    VastaaPoista
  2. kiitos kovasti! :)

    blogianne kauan ja hartaasti seuranneena voin sanoa että siinä mulle on esikuva sekä kuvien että reseptien suhteen!

    VastaaPoista
  3. nyt ihan pikkasen punastun...kiitos paljon! :)

    VastaaPoista