torstai 8. lokakuuta 2009

Siitä puhe mistä puute



Kyllä se vain niin on että jo tänään sitä vuohenjuustosalaattia piti saada. Mitä isommat lohkareet juustoa, sen parempi. Kyllästyyköhän tähän ikinä?

Paistoin lohkareet ihan vaan pannulla, ne olivat siihen tarpeeksi isoja. Onkohan joku kokeillut sitä paahtoleivän päällä paistamista kotioloissa? Harkitsen edelleen.

Unkarista tuliaisiksi tullutta zsalamia oli myös pakko päästä maistamaan, ja niinpä se päätyi vuohenjuuston kaveriksi vihreän sekaan. Salami on ehdottomasti lihaa parhaimmassa muodossaan!



Vuohenjuustosalaatti


ruukkujääsalaattia tai muuta vastaavaa rapeaa tavaraa
1 punasipuli
vuohenjuustoa n. 100 g per syöppö
rasia kirsikkatomaatteja
n. 100 g salamia

Pilko ja sekoita keskenään kaikki ainekset vuohenjuustoa lukuunottamatta. Paista vuohenjuustoviipaleet pannulla, uunissa, paahtoleivän päällä tai jollain muulla muka-kätevällä tavalla. Lorauttele päälle oliiviöjyä ja balsamicoa, mausta suolalla ja mustapippurilla.



Raahasin torstaina postista kotiini sen tilaamani pinon, voi tätä materian onnea! Ensitarkastelulta ainakin Sikke Sumarin Namaste ja Marianne Kiskolan Papu, porkkana ja hillopulla vaikuttavat aika ihanilta. Läjässä toiseksi alimpana pullistelee viikko sitten kirja-alesta ostamani Amerikan herkut -opus, jonka on pullollaan melkoisen tuhoisia reseptejä. Tarttis pitää jenkkibileet, jotta pääsis testaamaan kerralla kaikkia ohjeita, jotta vois sitten kerralla myös potea sen jäätävän hiilarihumalan!

Nyt jatkan viikonloppuani menemällä toistamiseen kahden päivän sisällä ravintola Paniniin syömään. Eilen söin järjettömän hyvää pastaa kukkakaali-parmankinkkukastikkeessa, kiitos suosittelusta Heidille. Mitähän sitä tänään?

4 kommenttia:

  1. Mun piti ostaa tuo Ameriiiikan herkkuja, mutta jäin nuolemaan näppejäni. Ja j******a, oon sentään töissä siellä! En vaan hennonnut varata, kun niitä oli tosi vähän. Harmittaa. Onneksi sä varmaan laitat tänne parhaat respat. :)

    Keittokirjat on rakkaus. Nykyisin ne tehdän vielä niin hienoiksi. Mutta ne on kalliita. Haluaisin kaikkein eniten sen Miettusen aamiaisopuksen, mutta se vasta onkin kallis. Bääbää, valivali. Kuulostan ihan asiakkaalta! Jes.

    VastaaPoista
  2. Oho! Mä olin heti ekoina päivinä kärkkymässä kun se osui silmääni. En tosin tiiä voiko niitä mättöjä tehä kun ehkä kerran vuodessa, voi jessus sitä sokerin, siirapin ja vaalean jauhon määrää!

    Kalliita ovat kyllä! Yritän aina tehdä ostokseni aleista, netistä saa myös melkein kaiken halvemmalla. Aamiainen ois mullaki kiinnostuksen kohteena! :)

    VastaaPoista
  3. Mulla on tällä hetkellä pakkomiele pecan-piirakan kokeilemisesta. En muista, oliko tuossa kirjassa ohjetta. Muita jysäytyksiä siinä kyllä riittää.

    Mähän saan kirjat henksuhintaan, mutta ei se paljon auta. Tuon Namasten haluaisin. Ja Kiskolan. Ja VeganYumYumin.

    Voisin ottaa ajankulukseni kilpailijan luona kiertelyn a'la "kysy joka kirjasta, koska se tulee aleen/onko se alessa/jos ei, niin miksi ei/päivittele hintoja". Täytyyhän sen olla kivaa, miksi muuten niin moni tekisi sitä?

    VastaaPoista
  4. VeganYumYum kuulostaa ihanalta! Samoin kun pecan-piirakka.

    Vois lähteä tästä kirjakauppoihin tinkaamaan.

    VastaaPoista