torstai 10. joulukuuta 2009

Sitruuna + mascarpone = kirpeä ritaritorttu

Italialainen pizzailta kaipasi kruunukseen niin ikään kenkämaalaista jälkiruokaa, ja kaupassa jälleen kerran ilman ohjetta haahuiltuani en osannut kuin tarttua pussilliseen sitruunoita ja purkilliseen mascarponea. Otin kaveriksi vielä purkin vispikermaa ja kennon munia, ja kuvittelin niiden muodostavan jonkin italialaisen klassikkojälkiruoan ainesosalistan. Kotiin päästyäni olin jo päättänyt tekeväni aineista sitruunatorttua, mutta ohjeita etsiessäni en törmännyt yhteen ainoaan mascarponea sisältävään. Mihin ne sitä mascarponea sitten tunkevat, tiramisuunko vain?

Ryhdyin kuitenkin toimeen ilman tuumaa, ja sekoittelin aineksista lopulta kerrassaan ällistyttävän hyvän tortun. Ulkonäöltään aika mitätön ruskea piirakka kätki sisäänsä täydellisen kermaisen ja kuohkea koostumuksen, joka maistui sekä kirpeältä että makealta. Siinä sitten hätäpäissäni suu täynnä sitruunaa ryhdyin kirjaamaan ylös summittaista ohjetta torttuselle. Testasin sitä uudestaan heti maanantaina ja rukasin määriä uuteen uskoon, herkkua siitä tuli!

Suosittelen käyttämään tortussa raakaruokosokeria (Urterkramin ruokosokeri on ihan tajutonta tavaraa, ja vaikka onkin tavissokeriin verrattuna kallista, on joka ikinen ruskea hippunen rahan arvoista). Vaikka intiaanisokerikin on herkkua, en ihan varauksetta kyllä suosittele sitä tähän torttuun. Testasin, ja sokeri muutti tortun makua jotenkin vähän pöljään suuntaan.




Kirpeä ritaritorttu
(tekele ansaitsi vieraiden mielestä sitruunatorttua arvokkaamman nimen, ja tästä varsin ylväästä nimestä onkin kiittäminen sekä ihanaa Varpua että hyvää viiniä)

Pohja:

125 g voita
1 muna
vajaa dl raakaruokosokeria
1 tl leivinjauhetta
2 ½ - 3 dl vehnäjauhoja

Täyte:

1 purkki mascarponejuustoa
3 munaa
1 ½ dl vispi- tai kuohukermaa
1 ½ - 2 dl raakaruokosokeria
2-3 sitruunan mehut ja hedelmälihat
2 tl vaniljasokeria

Valmista pohja sulattamalla voi ja vatkaamalla sen sekaan muna ja sokeri. Lisää jauhot ja leivinjauhe ja sekoita taikina toffeenväriseksi ja pehmeäksi massaksi. Voitele uunivuoka ja valmista täyte.

Sekoita kulhossa mascarponejuusto ja kerma, älä vatkaa. Lisää munat ja sitruunamehu, sekoittele. Kaada sekaan sokerit ja maistele, mikäli raaoilta munilta uskallat. Kirpeys hälvenee jonkin verran kypsymisen ja vetäytymisen yhteydessä, joten jos täyte maistuu raakana vähän liian kirpeältä, on se luultavasti valmiina juuri sopivan makeaa. Kun seos on maustettu, voit hurauttaa sen sähkövatkaimella nopeasti sekaisin. Älä kuitenkaan vatkaa liikaa, sillä kerman ei tarvitse vaahtoutua.

Levitä taikina märällä lusikalla uunivuokaan ja kaada päälle täyte. Vatkaamisen määrästä riippuen täytettä saattaa olla vähän liikaa, joten kannattaa olla tarkkana vuoan täyttymisen suhteen ja jättää raakasti osa täytteestä pois, sillä torttu pullistelee uunissa jonkin verran. Anna tortun kypsyä 200-asteisessa uunissa puoli tuntia, jonka jälkeen tarkkaile piiraan pintaa ja ota se pois uunista heti, kun se on saanut pintaansa vähän ruskeaa väriä.

5 kommenttia:

  1. Oi! Varmasti maistuu herkulta :) josko tätä vaikka itsekin testaisi, kun seuraavan kerran tulee tarvis tehdä makeaa piirakkaa!

    VastaaPoista
  2. Virpi vei sanat suustani: sitruunaista mascarponetorttua on suorastaan pakko päästä testaamaan!

    VastaaPoista
  3. Virpi: aika herkkua se kyllä oli! Toivottavasti ohje toimii, vaikka uudestaan sitä testasinkin niin vähän silti jännittää. :)

    Rosmariini: testaapa ihmeessä ja kerro sitten toimiko ohje. :)

    VastaaPoista
  4. anteeks miks mun porkkanakakusta ei oo kuvaa täällä............

    VastaaPoista
  5. siks kun se kuva oli liian kaunis tänne... pitikin kysyä et tuliko kakusta menestys, kelpasko ollenkaan karjalanpaistiporvareille?

    VastaaPoista