perjantai 5. maaliskuuta 2010

Thaipullia ja maissikuskusta uuden köökin tyyliin

Uuden kodin ihkaensimmäiseen ruokaan sain idean uusinta Kodin Kuvalehteä selatessani. Kun eteeni lävähti thailihapullien ohje, kaivoin kaapeista kaiken thaikkulaan viittaavan ja ryhdyin hieman soveltaen pullan pyöritykseen.

Korianterit unohdin kaupan kassalle, mutta koska suhteeni kyseiseen yrttiin on vähän ristiriitainen, en unohduksesta suuresti masentunut. Lisäsin pullataikinaan ohjetta aika lailla enemmän potkua chilin ja muiden mausteiden muodossa, mutta täytyy kyllä sanoa että olisin voinut roiskia varsinkin chiliä mukaan vielä paljon reilummin ilman, että lihapullista olisi tullut liian tulisia. Hyviä ne silti olivat, ehdottomasti revanssin arvoisia, ensi kerralla vaikka kala- tai kasvisversiona.

Kaveriksi lihapullille valmistin täysjyväkuskusista, maissista ja punasipulista lisäkkeen. Soosiksi lusikoin lautaselle turkkilaista jogurttia ja sen päälle reilusti chilijauhetta - hyvä setti kerrassaan.

Tässä resepti sellaisena jollaiseksi se lopulta muotoutui.



Thailihapullat
kahdelle suureen nälkään tai pariin pienempään

400 g naudan jauhelihaa
1 muna
1 dl vettä
3/4 dl (ruis)korppujauhoja
1 punasipuli
2 valkosipulinkynttä
2 tl jauhettua inkivääriä
1 rkl soijaa
2 rkl sweet chili -kastiketta
1 tl valkopippuria
2 tl chilijauhetta
2 tl jeeraa
loraus auringonkukkaöljyä
loraus neitsytkookosöljyä

Kuori ja hienonna sipulit. Kuumenna pannussa öljyt, ripottele päälle inkivääri- ja chilijauhe ja anna paistua hetki. Lisää sipulit ja ruskista kevyesti. Siirrä syrjään jäähtymään.

Turvota korppujauhoja hetki vedessä. Lisää sekaan sipulit ja muut aineet, sekoita tasaiseksi massaksi. Pyörittele taikinasta pelti täyteen pulleroisia ja paista 225 asteessa ruskeiksi, noin 15 minuuttia.


Maissi-sipulikuskus
kahdelle suuren nälän lisäkkeeksi

1 ½ dl täysjyväkuskusta
1 ½ dl vettä
1 tl oliiviöljyä
½ tl suolaa
chilijauhetta
1 punasipuli
100 g säilykemaissia
neitsytkookosöljyä


Kiehauta kattilassa vesi, öljy ja suola, nosta pois liedeltä. Kippaa sekaan kuskus, sekoita. Anna turvota n. 5-7 minuuttia. Paista sillä välin kookosöljyssä pilkottu sipuli ja valutetut maissit, mausta suolalla ja chilijauheella. Kuskusin turvottua lisää sekaan vielä loraus oliiviöljyä ja sekoita. Yhdistä kuskus, maissi ja sipuli, maista ja mausta vielä tarpeen mukaan.

2 kommenttia: