perjantai 21. toukokuuta 2010

Siikahommia

Eräästä saksalaisesta lempikaupastani löysin varsin sopuhintaista savustettua siikaa. Vaikka suunnitelmissa oli valmistaa siitä kaiken maailman saaristolaisleipien päällistahnoja, kävi kuitenkin niin, että päädyin tekemään siikasesta salaattia. Salaatin teon lomassa napostelin tietysti kalasta neljänneksen. Savustettu siika on kyllä aika kova juttu.

Salaatista tuli yksinkertainen, mutta hyvä ja erityisesti kesäinen. Voi olla, että salaatti olisi saattanut kaivata päällensä jonkun ajatuksella tehdyn kastikkeen, mutta miksi tehdä kastiketta, kun kaapissa on pullollinen ihanaa viikunabalsamisiirappia, joka varsinkin suolaisen kalan kanssa on ihan omiaan?



Savusiikasalaatti
kahdelle

1 ruukku hyvää salaattia
iso kourallinen kirsikkatomaatteja
3 kovaksi keitettyä kananmunaa
n. 200 g savusiikaa ruodot poistettuna
n. ½ dl paahdettuja luomuauringonkukansiemeniä
oliiviöljyä
merisuolaa
mustapippuria
sitruunamehua
(viikuna)balsamisiirappia


Paloittele kaikki ainekset, sekoita keskenään ja mausta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti