keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Valkosipulijuuston ja ihmisen väliin tarvitaan jotain pehmeää


Välillä leivänhimo yllättää ja iltapalaksi on saatava tuoretta tavaraa. Erityisesti sateisten päivien iltoina sellainen tilanne tulee usein vastaan. Eilen illalla ei kerta kaikkiaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin ryhtyä sämpyläntekohommiin.

Kaadoin sekaan rennolla ranteella leseitä ja siemeniä, ja sämpylöistä tuli kivan tummia ja rouheisia. Hampunsiemenet olivat hämmentävä lisä, poksahtelivat suussa sämpylää syödessä. Päälle voita ja valkosipulikermajuustoa, kuppi teetä huulille ja sohvalle rönöttämään.


Rouheiset iltapalasämpylät
n. 8 kpl

3 dl vettä
1 pss kuivahiivaa (vähän vähempikin riittää, joten jos kaapissa killuu joku avattu pussi, se kannattaa käyttää tähän)
n. 3 dl sämpyläjauhoja
1 dl ruisjauhoja
1 dl ruisleseitä
2 rkl auringonkukasiemeniä
1 rkl hampunsiemeniä
1 rkl pellavansiemeniä
1 tl merisuolaa
1 tl raakaruokosokeria
1 rkl ruokosiirappia
loraus rypsiöljyä

Sekoita keskenään puolet jauhoista ja muut kuivat aineet, myös hiiva. Lorauta sekaan kädenlämpöä hieman kuumempi vesi, sekoita. Lisää siemenet ja siirappi. Alusta sekaan loput jauhot ja lopuksi öljy, jätä taikina löysähköksi.

Anna taikinan nousta vedottomassa paikassa noin puoli tuntia. (Oman taikinani kohdalla kohoamista ei juurikaan tapahtunut. Siihen nähden sämpylät olivat kyllä ihmeen muhkeita ja pehmeitä.) Lusikoi taikinasta pellille sopivan kokoisia kökköjä. Paista sämpylöitä 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

5 kommenttia:

  1. Voiku meilläkin ois ollu noita eilen teen kanssa! :(

    VastaaPoista
  2. Mä taas haaveilin eilen niistä palsternakkarieskoista, en oo vieläkään saanut tehtyä niitä! Pitäisköhän huomenna riipasta?

    VastaaPoista
  3. kandee sitte olla varuillaan rennon käden ja leiseiden kanssa, niillä saa leivästä tiiliskiven todella helposti koska ne imee paljon vettä.

    VastaaPoista
  4. Joo, niin tekevät. Lisään leseet ja hiutaleet yleensä aina aluksi veteen turpoamaan, siitä levinneen lesemassan tiiviydestä voi sitten päätellä että tuliko niitä viskottua sekaan liikaa :D

    VastaaPoista