tiistai 12. lokakuuta 2010

Pesto, ratkaisu maailman pahuuteen


En tahtonut keksiä synttärivieraille mitään suolaista tarjottavaa, joten päätin tehdä sämpylätaikinan ja keksiä siitä ja kaapista löytyvistä ainekista jotain hyvää. Sain aikaiseksi pari pellillistä ihanan rasvaisia ja meheviä pesto-oliivi-tomaattitäytteisiä pökäleitä.

Oikeaoppinen nimi näille olis varmasti joku sämpylähyrrä tai -rulla, eikä tässä muutenkaan oltu varsinaisesti mitään ruutia uudelleen keksimässä, mutta hyviä nämä pökäleet silti olivat. Ja helppoja. En malta edes ajatella, miten hyvältä nämä maistuisivat itse tehdyllä pestolla täytettyinä.


Pesto-oliivi-tomaattirullat

puolen litran sämpylätaikina

täyte:

purkillinen pestoa
pari desiä juustoraastetta
kourallinen kirsikkatomaatteja
saman verran oliiveja
puolikas punasipuli
ruukku tuoretta basilikaa
mustapippuria
oliiviöljyä

Jaa kohonnut sämpylätaikina kahteen osaan. Kauli se levyksi. Voitele taikina pestolla. Ripottele päälle täytteet. Ripottele päälle mausteet ja pirskota pintaan vähän oliiviöljyä. Rulla taikina mahdollisimman tiukaksi paketiksi. Leikkaa rulla noin kolmen sentin paksuisiin osiin, aseta osaset kierrepuoli alas- ja ylöspäin pellille kohoamaan. Paista pökäleet 225-asteisessa uunissa kypsiksi, noin 15 minuuttia.

2 kommenttia:

  1. Hitsi etta herkulliselta nayttaa taas! Mulla on vahan kokkaushommat vaistyneet opiskelun tielta mutta eikohan sita tassa taas uunia joku paiva lammitella. Jos ei muuten, niin ainakin noin niinkun lisalammityksena. :D

    VastaaPoista
  2. Mun mielestä noi ei näytä läheskään niin herkullisilta mitä olivat, vähän epämääräisiä möhkäleitä tossa kuvassa! Mut tosi helppoja. Ja täytemahdollisuudet lähes rajattomat.

    Mullakin on opiskelu vienyt puhdin ruoanlaitolta ja blogailulta, uuteen nousuun!

    VastaaPoista