torstai 10. helmikuuta 2011

Piiraan paluu

Joitakin vuosia sitten en juuri muuta tehnytkään kuin suolaisia piiraita. En juuri koskaan käyttänyt ohjetta vaan piiraisiin päätyi usein jääkaapin jämäosasto. Useimmiten ne sisälsivät kasviksia, juustoa ja kermaa. Jossain vaiheessa sitten taisi käydä niin, että kyllästyin piirakoihin totaalisesti, sillä viimeisen vuoden aikana ei sellaisia ole tullut juurikaan leivottua.

Mutta sitten osui tielleni se huomiotaherättävän ihana päärynä-homejuustopiiras, joka suisti minut takaisin piirakoiden pariin. Ja viime viikolla tein jämätekniikalla ihanan tonnikalapiirakan! Ihanat piiraat! Rupean ehkä tästä lähtien tekemään yhden viikossa. Vähintään.


Kesäkurpitsa-tonnikalapiiras

pohja (joka on sama kuin päärynä-homejuustopiirassa, ja kaikessa yksinkertaisuudessaan luultavasti maailman paras piiraspohja):

150 g voita
3 dl jauhoja
3 rkl kylmää vettä

täyte:

1 prk tonnikalaa öljyssä
n. 3 cm pätkä kesäkurpitsaa
1 valkosipulinkynsi
nokare voita
loraus hunajaa
2 pientä luomusipulia
n. 100 g juustoraastetta
150 g fetajuustoa

1 ½ dl - 2 dl kuohukermaa
2 munaa
1 tl dijon-sinappia
luomumustapippuria
1 tl merisuolaa

Valmista pohja nyppimällä voi jauhoihin ja lorauttamalla sekaan jääkylmä vesi. Sekoita taikina tasaiseksi ja pistä jääkaappiin vetäytymään vartista puoleen tuntiin. Painele taikina vuokaan ja esipaista sitä 200-asteisessa uunissa noin vartti.

Valmista sillä aikaa täyte. Leikkaa kesäkurpitsa ohuiksi viipaleiksi esimerkiksi juustohöylällä. Kuumenna paistinpannulla nokare voita ja murskaa mukaan valkosipulinkynsi. Paista kesäkurpitsaviipaleita pannulla niin, että ne saavat vähän väriä. Leikkaa sipuli pieneksi, siirrä ruskistuneet kesäkurpitsat sivuun, lorauta pannulle vähän hunajaa ja paista sipuli pehmeäksi.

Sekoita kerma, sinappi, munat ja mausteet. Lusikoi kesäkurpitsa ja sipuli esipaistuneen pohjan päälle. Lisää sekaan tonnikala, levitä tasaisesti vuokaan. Kaada päälle muna-kermaseos. Ripottele päällimmäiseksi kuutioitu feta ja juustoraaste. Paista 200-asteisessa uunissa niin kauan, että pinta alkaa saada väriä ja täyte on hyytynyt, noin 20 minuuttia.

7 kommenttia:

  1. On kyllä niin suussasulavan makean näköinen että kyllä alkaa itsekin mieli tehdä piirakkaa.

    VastaaPoista
  2. Suosittelen! :) Ryhdyn ihan just itekin piiraan tekoon.

    VastaaPoista
  3. suolaset piiraat on kyllä herkkua. vähän niiden teko on jäänyt omaltaklin kohalta vähäiseksi kai osittain terveysjuttujen takia.. noihin kun menee niin helposti paljon rasvaa.

    oma mieli piirakka on varmaan quiche jossa on munamassassa vaan pari palaa tomaattia.. mukavan yksinkertanen ja mehukas tomaatin takia

    VastaaPoista
  4. mulla on samanlaiset ajatukset ite tehdystä leivästä: vaikka tykkään leivästä ihan hulluna ja voisin syödä sitä koko ajan, en viitsi tehdä leipää terveydellisistä syistä. rasva sopii mulle mutta jauhot ei :(

    ootko blogannut sen tomaattiquichen? ihan kun muistaisin lukeneeni semmosesta. pitää kyllä ehdottomasti kokeilla, kuulostaa hyvältä.

    VastaaPoista
  5. no nyt löysin sen, aah! teen heti tänään.

    VastaaPoista
  6. mä löysin vaan tän mutta ei tohon oikeen mitään ohjetta edes tarvi

    VastaaPoista
  7. http://vivaciabatta.blogspot.com/2010/04/tomaattipiiras-kultani.html tuota tarkotin!

    VastaaPoista