sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Kasvista tiskiin

Koska Animalia kertoi, että vietämme parhaillaan Eläinten viikkoa, minun oli tarkoitus rysäyttää tiskiin jokin vegaaninen resepti. Viikko osoittautui kuitenkin ihan liian eläimelliseksi uusien reseptien kanssa kohkaamiselle, joten keskityn sen sijaan pohtimaan aihetta hieman.

Vaikka olenkin sekasyöjä, lihan syöminen on minulle enemmänkin spesialiteetti kuin arkiaskare. Syön lihaa useimmiten kerran, pari kuukaudessa. Vieroksun kulttuuria, jossa liha on jokapäiväisen aterioinnin kulmakivi. Nykypäivän suomalainen ruokakulttuuri tuntuu valitettavan usein perustuvan lihalle, eikä suurta osaa ihmisistä ollenkaan kiinnosta, minkälaiselle lihalle. On ihan sama, lilluuko broileri oranssissa vai vihreässä liemessä, kunhan lilluu, ja kunhan siitä saa nopeasti ja helposti apetta pöytään. Samanlainen meininki tuntuu vallitsevan maassamme muutenkin: tärkeintä on ruoan hinta, ei laatu. Itseisarvona pidetään myös sitä, että tuote on suomalainen, ilman että edes kyseenalaistetaan tuotteen laatua ja sisältöä.

No joo. Aihe on sellainen, etten varmasti lopettaisi ikinä, jos nyt jatkaisin. Lukekaa sen sijaan vaikkapa Eevan oivallinen tilitys aiheesta. Palaan takaisin eläimiin.

Olen sitä mieltä, että on silkkaa laiskuuden, mielikuvituksen tai kenties rohkeuden puutetta väittää, että ilman lihaa ei voi valmistaa herkullista, edullista ja täyttävää ruokaa. Kahden hengen opiskelijataloutemme tulee oikein herkullisesti mutta varsin matalin kustannuksin toimeen, sillä lihaa ei juurikaan kaapissamme näy. Kalaa syödään joskus, lihaa hyvin harvoin, mutta muilta osin ruokahommat perustuvat aina vihanneksille, juureksille, kananmunalle ja maitotuotteille. Vegaanisiakin ruokia tulee toisinaan kokattua, useimmiten vahingossa.

Monipuolinen ruokavalio ei liity millään tavoin lihan syömiseen. Ihminen ei tarvitse elääkseen lihaa. Miehet eivät tarvitse elääkseen lihaa. Lihaa syöville vieraille voi tarjota pöydän täydeltä kasvisruokaa. Ja vielä viimeinen, kenties sitkein myytti murrettavaksi: hiilihydraattitietoista ruokavaliota noudattaakseen ei tarvitse syödä lihaa.

Täältä löydät blogin lihattomat reseptit, täältä läjän vegaanisia. Animalian Vapautta valinnoilla -kampajan sivuilta löytyy läjäpäin kiinnostavaa luettavaa aiheesta.

2 kommenttia:

  1. Aamen. Oisit nähny mun ilmeen "Miehet eivät tarvitse elääkseen lihaa" -lauseen kohdalla! Vissiin aika yleinen luulo, iteki siihen joskus törmänny... :D

    VastaaPoista
  2. Tiia: Juu, kyllä se on vain niin, että jos ruoka on hyvää, se maistuu kelle tahansa :)

    VastaaPoista