keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Pasteijoita etelän mailta

Sain syksyllä mainiolta ystävältäni, tätä nykyä myös ruokablogaajana tunneltulta Pyylevältä syntymäpäivälahjaksi Inna Somersalon Yllin kyllin -opuksen. Kirja on osoittautunut mitä mainioimmaksi inspiraation lähteeksi (vaikkei se sisällä yhtäkään valokuvaa, hämmentävää). Kaikki reseptit ovat vegaanisia ja jokainen resepteistä on mitoitettu peruskoon lisäksi myös 20:lle ja 100:lle hengelle. Että siitä vaan juhlia järjestämään!

Parasta kirjassa on se, että reseptit eivät ole ihan peruskauraa, vaan kyseessä on ainakin itselleni uusia ruokaideioita tarjoileva nide. Kirja ei siis ole mikään vegaanisen ruoan perusteos täynnä muunnelmia ei-vegaanisista ruoista. Kyllä opuksesta toki sellaisiakin reseptejä löytyy, kuten esimerkiksi lupiinirouhetta (!) sisältävä lasagneohje ja mielenkiintoinen vegeomeletin resepti. Tahnoja ja soosseja löytyy mielinmäärin, samoin leivonnaisia. Erityisesti muffinsien ja tartalettien reseptit ovat saaneet sormeni syhyämään melkosesti.

Tuossa taannoin syksyllä ruokakerhomme tapaamista varten toteutin kirjan sivuilta empanadojen reseptin. Empanadat ovat eteläamerikkalaisia pasteijoita, joiden täytteeksi voi säveltää melkeinpä mitä vaan makeasta suolaiseen.

Kaapissa sattui sopivasti edellisistä vegaanikokkailuista johtuen hengaamaan vajaa rasiallinen kasvipohjaista margariinia, joten vegaanisuus ei vaatinut minkäänlaisia erityisjärjestelyjä (kuten ei usein vaadikaan, vaikka niin helposti ainakin itse toisinaan kuvittelen).

Toisen täytteen ohjeen otin suoraan kirjasta, toisen toteutin omasta päästäni. Jälkimmäisestä ei tullut vegaanista, sillä paloin halusta kaapia sekaan vähän juustoa. Kumpainenkin täytteistä oli herkullista.

Suolaisista leivonnaisista pasteijat ovat kyllä suuria suosikkejani. On suorastaan häpeällistä, että valmistan pasteijoita hyvin harvoin, varsinkin kun otetaan huomioon, että omistan varta vasten pasteijoiden taitteluun suunnitellun muovisen värkin. Kolmessa eri koossa.



Empanadat
(n. 30 kpl)

taikina:
7 dl jauhoja
3 tl leivinjauhetta
150 g sulatettua margariinia
1 ½ dl vettä
suolaa

täyte 1:
½ tuore punainen chili (tai kuivattua chilirouhetta)
½ punainen paprika
1 rkl siemeniä (reseptissä pinjan-, itse käytin auringonkukansiemeniä)
1 rkl oliiviöljyä
1 sipuli silputtuna
1-2 kynttä luomuvalkosipulia
vajaa 1 dl soijarouhetta
loraus balsamiviinietikkaa (tai punaviiniä)
1 dl vettä
suolaa
mustapippuria
tuoretta yrttiä, kuten persiljaa tai basilikaa

täyte 2:
oliiviöljyä
pieni pussi pakastepinaattia
kourallinen kirsikkatomaatteja
1 sipuli
1 kynsi luomuvalkosipulia
vajaa 100 g vuohenjuustoa tai fetaa
suolaa
mustapippuria

Valmista taikina sekoittamalla keskenään kuivat aineet. Lisää jäähtynyt margariini ja vesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Pane taikina jääkaappiin vartoomaan.

Valmista soijarouhetäyte pilkkomalla chili ja paprika hyvin pieniksi. Paahda siemeniin kuivalla pannulla väri. Kuumenna öljy paistinpannussa. Lisää silputut sipulit. Kuullota niitä viisi minuuttia. Lisää paprika, chili, soijarouhe, vesi ja balsimiviinietikka, kiehauta. Anna muhia keskilämmöllä 15 minuuttia ja lisää lopuksi siemenet ja mausteet. Anna jäähtyä.

Valmista pinaatti-juustotäyte. Kuumenna pannulla loraus öljyä, lisää silputut sipulit ja pinaatti. Kuullota, kunnes pinaatti on sulanut. Lisää tomaatit, sekoittele. Mausta. Anna jäähtyä. Lisää sekaan hienonnettu juusto, sekoita.

Muotoile taikinasta pieniä palleroita. Kauli ne ohuiksi ympyröiksi. Voit myös kaulia taikinan kolmessa osassa levyiksi, joista leikkaat muotilla ympyränmuotoisia paloja. Jos omistat pasteijavärkin (...), aseta pyöreä taikinalevy pyöreäksi avatun värkin päälle, lisää päälle sopivasti täytettä ja taita koneella pasteija puolikuun muotoon. Tarkista vielä, että reunat ovat nipistyneet kiinni joka kohdasta.

Jos et omista pasteijavärkkiä, tee sama omin pikku kätösin. Voit voidella pasteijat ennen uuniin menoa esimerkiksi soijamaidolla, tai jättää voitelematta. Paista pasteijoita 200-asteisessa uunin toiseksi ylimmällä tasolla 10-15 minuuttia, kunnes ne ovat pinnaltaan kullanruskeita.

Resepti: Inna Somersalo

17 kommenttia:

  1. Saako noita pasteijavärkkejä Suomesta mistään?

    VastaaPoista
  2. Ostin omani Lidlin ihmemaasta pari vuotta sitten, mutta siellä kaikki tavara on myytävänä pienissä erissä kausiluonteisesti, enkä sen jälkeen ole samaisiin vekottimiin törmännyt. Ihan varmasti tuollaisia silti muualtakin saa, keittiötarvikeliikkeistä luulisin.

    VastaaPoista
  3. Mullakin on pasteijavärkki, ollaan samiksii! o/
    Sitä voi kätevästi käyttää myös jättiravioleihin. Silloin kun tein kerran ravioleja joskus vuonna äks.

    Mää ostin sen Amsterdamista torilta, mutta varmasti keittiöliikkeistäkin tosiaan saa.

    VastaaPoista
  4. Ja nii piti sanoa, että ihanan oloinen ohje!

    VastaaPoista
  5. Samikset! Apua, jättiravioli kuulostaa maailman hienoimmalta asialta. Tolla pienimmällä vois tosiaan kyllä tehdä semmosia. Pitäisköhän? Onko hankalaa ilman pastakonetta?

    VastaaPoista
  6. Uuuuuu, mitkä täytteet!!!!! Meitsi teki joskus kans http://kadenvaantoa.blogspot.com/2010/02/ihminen-on-sita-mita-syo-ja-mina-muutun.html, ja toi mun täyte ei ollut mikään upee, mutta oon tehnyt monta kertaa ton jälkeenkin jostain ylijääneistä kastikkeista (esim. jauhelihakastike, papusoosi... sairaan hyviä!!) empanadoi. Se taikina on niin helppo! Täydellinen resepti, kun haluaa eroon jääkaapissa kummittelevista tähteistä!

    VastaaPoista
  7. pasteijat on kyllä tosi kivoja ja ainoita leivonnaisia joihin en vaa'alla mittaa aineita, kaikkea vaan sekasin. täytteetkin menee samoin.

    tollaseen voi laittaa toiseen päähän makeaa ja toiseen suolasta täytettä niin saa pääruuan ja jälkkärin samassa :)


    pastakonetta ei pastan tekoon muuten tarvi ollenkaan jos tekee vaan pienen määrän, ihan turha laite.

    VastaaPoista
  8. Pitkä: niinpä, ihan paras jämien tuhoaja! ::) ja taikina on kyl superhelppo. Sun täyte kuulostaa hyvältä!

    Aleksi: oho, aika innovatiivista toi makea ja suolainen samassa pasteijassa! :D pastakonetta ilmankiko pärjää? Sit vaan kaulii tosi ohueksi?

    VastaaPoista
  9. jostain olen joskus lukenut että työmiehet otti mukaansa tollasen piiraan jälkkärillä, sitä ei tarvi edes pakata kun sen voi vaan pistää taskuun :)

    joo kaulii vaan ohueksi, eihän se konekaan mitään muuta tee. olen joskus ylimääräsen karjalanpiirakka taikinankin tehnyt pastaksi.

    VastaaPoista
  10. Söin Espanjassa asuessani usein tomaattitäytteisiä empanadoja, mutta en ole koskaan yrittänyt tehdä niitä itse. Nyt taidan kokeilla heti huomenna, ehkä vähän sovellettuna kuitenkin :)

    VastaaPoista
  11. Nam! Ostin ton kirjan just ja vaikuttaa kyllä hyvältä. Ja tänään lainasin kirjastosta Jamie's American ja kappas, täällä oli ohje sieltäkin (ja sanoin T:lle "tääl kirjas on viskitorttu, vois tehdä"). Meil on joku MENTTAALINEN YHTEYS.

    VastaaPoista
  12. Ai vitsi nyt mua alkoi hävettää, mullakin on pasteijavärkkejä enkä ole edes avannut pakkausta. Sain lahjaksi, pelmenejä varten. Tää on ehkä merkki että aika kaivaa värkit esiin :) Mä jotenkin muuten luulin että empanadat uppopaistetaan, olen taas viisaampi.

    VastaaPoista
  13. itseasiassa meinasin itekin eka kommentoida että eikö uppopaisto ole ainoa joka erottaa perustaskupiiraan empanadasta.. mutta googlasin ja näköjään mikään ei erota empanadaa muiden maiden ihan samoista eri nimisistä piiraista..

    VastaaPoista
  14. aleksi: piirakka taskuun ja menoks! oispa kyllä varmaan ihan sairaan hyviä myös friteerattuna nämä. vähän niinku ööö samosat?

    heidi: joko kokeilit? :)

    anni: great minds think alike ja silleesä! suosittelen kyl sitä viskipiirakkaa! se jamien kirja on muutenkin ihan sairaan ihana.

    jytis: uuh, mä haluan tehdä pelmenejä! uppopaistettuina näitä kyllä pitäis ehdottomasti kokeilla. mutta pelkään uppopaistamista aika paljon.

    VastaaPoista
  15. Juu tein, hyviä tuli (tomaatti-parmesantäytteisiä) :)

    VastaaPoista
  16. Pasteijat ovat kyllä tämän tytönkin herkkua, ei vaan pitäisi liikaa syödä!

    VastaaPoista
  17. Heidi: Kiva kuulla! Pitää itekin raastaa ensi kerralla parmesania sekaan. :)

    Liisa Luukkanen: Juu, kohtuu kaikessa (juustoja ei lasketa)! :)

    VastaaPoista