torstai 8. maaliskuuta 2012

Kikhernehampparit

Lupasin palata leipäasiaan. Tein leivästä tänään ranskankermaisen version, johon panin paljon pellavansiemeniä ja -siemenrouhetta. Tuli hyvää, kovin leipäistä ja mehevää.

Olen käyttänyt siemenleipää myös muuhun tarkoitukseen kuin juuston alle. Syy: rakastan hampurilaisia. Voisin syödä hampurilaisia joka päivä. Ihan erityisesti rakastan itse tehtyjä kasvishampurilaisia ja erilaisten kasvispihvien kehittelyä. Olen useimmiten tehnyt kotihampparit ruisleipään, mutta nyt, kun ruiskin on pannassa, olen rakennellut viimeaikaiset burgerini siemenleivän väliin.



Kyllä maittoi. Hampurilaistotuus numero yksi: leipä, jonka väliin hamppari rakennetaan, on aika sivuroolissa. Toki toisinaan saa ihan erityisen herkullisella, itsetehdyllä sämpylällä varustettuja burgereita, mutta valitettavan usein ravintolahampparit ovat valmiiseen sämpylään tehtyjä. Näin ollen hampurilaisen olemuksen voisi sanoa piilevän täytteissä.

Tällä kertaa pihvit saivat muotonsa kaapin sisällön pohjalta. Kikherne-tofupihveistä tuli herkullisia, tuhteja ja vähän tulisia. Päälleen ne saivat paistettua halloumia. Tsatsiki olisi sopinut burgereihin kuin Teemu Top Chefin voittajaksi, mutten jaksanut ruveta väsäämään. Majoneesilla ja muilla perinteisillä hampparitäytteillä mentiin siis.

Lopputulos: melkein yhtä hyvää kuin euron juusto! Kokeilkaa!



Kikherne-tofupihvit burgereille
(noin 12 kpl)

paketti käyttövalmiita kikherneitä (n. 300 g liemineen)
puolikas paketti luomutofua (sellaisesta Alpron paketista puolet)
pieni pätkä kesäkurpitsaa
oliiviöljyä
1 sipuli
3 kynttä luomuvalkosipulia
2 munaa
paprikajauhetta
chilirouhetta
tuoretta persiljaa
merisuolaa
mustapippuria
jeeraa
loraus makeaa chilikastiketta
(manteli)jauhoa

Raasta kesäkurpitsa ja sipuli. Valuta kikherneistä lähes kaikki neste pois. Paloittele tofu. Vetele sauvasekoittimella sileäksi kikherneet ja tofu, lisää avuksi hieman oliiviöljyä. Lisää raasteet ja murskattu valkosipuli. Sekoita, lisää munat. Jos taikina vaikuttaa kovin löysältä, lisää vähän mantelijauhoa. Mausta taikina reilulla kädellä.

Jos omistat pikkulettupannun, homma onnistuu sillä varsin näppärästi. Kuumenna pannulla voita tai öljyä ja lusikoi reikiin taikinaa. Tasoittele. Paista rusehtaviksi molemmin puolin.

8 kommenttia:

  1. No voi damn! Spoilasit tuon Teemun.
    Me oltiin eilen Roccassa syömässä kun finaalilähetys tuli, ja mä olin ajatellut panttaavani ratkaisua tän iltaiseen uusintaan asti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä vielä heitä kirvestä kaivoon - enhän mä sanonut että se voittaa, sanoin vaan että se sopis voittajaksi :)

      Poista
  2. Ah, burgereita! Mä täällä jo odottelen grillauskauden alkua, viime kesänä testasin kaikki mahdolliset vegenakit hodareiden välissä, tänä kesänä aion panostaa burgereihin ja erilaisiin pihveihin. Menee testiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, grillikausi, uskaltaako semmosesta jo puhua! Miks mulla ei oo grilliä! Grilliburgerit on parasta mitä voi olla! :)

      Poista
  3. Ah, hampurilaiset on niin parhaita. Oltiin just viikon lomalla ja päästiin nauttimaan tämän hetken lempparihampurilaisia shake shackilla. Niiden sämpylä on jotenkin erikoisen tahmea, siinä on ilmeisesti perunaa seassa. Tällä kertaa sain otettua kuviakin ennen kuin hävisivät pöydältä ;)

    VastaaPoista
  4. Kun se grillauskausi vaan saadaan käyntiin niin menee kyllä heti kokeiluun nämä hampparit =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asiaa! Mun on kyllä hankittava tälle kesälle joku grillintapainen, jotta pääsen burgeringrillaushommiin.

      Poista