Leivän syömisestä

Rakastan sitkeäkuorista, vaaleaa ja sisältä pehmeää vehnäleipää enemmän kuin mitään - kukapa ei. Mutta kuten tiedetään, vehnä on terveellistä ja tarpeellista ainoastaan mielenterveyden kannalta, ei niinkään sen muun terveyden.

Itse leivottu leipä, pulla, sämpylä, kakku, patonki, keksi ja torttu ovat minulle elintärkeitä juttuja silloin, kun kaipaan herkkua, lohtua, nautintoa taikka iloa elämääni. Mikään ei ole parempaa kuin uunituore rieska, jonka päälle läsäyttää aimo kasan voita. Parasta lohtua.

Mutta joskus käykin sitten niin, että koen kaipaavani leipäisää lohtua elämääni ihan joka ilta, aamu ja päivä. Kun aloittaa päivänsä rapealla kuorella, ei loppupäivän ajan muuta ajattelekaan kuin rapeaa kuorta. Homma lähtee niin sanotusti käsistä.

Olen jo vuosikausien ajan rajoittanut tiettyjen ruoka-aineiden syömistä, erityisesti arkiruokavaliossani. Vehnä ja sokeri kuuluvat niistä tärkeimpiin. Mutta kun ei ole arki, tai vaikka olisikin, mutta haluan leipoa, leivon vehnästä ja sokerista. Se on minusta aika hyvä diili.

Diili se vaan ryhtyi tuossa joulun jäljiltä hieman rakoilemaan. Ryhdyin tunkemaan patonkia kuonoon vähän liian usein, liian heppoisin perustein ja liian runsaalla kädellä.

Mättämisestä johtuen olo alkoi olla aika hirviömäinen. Käyttöön oli otettava kovat keinot. Viimeisen reilun kolmen viikon ajan olen skipannut sekä vehnät että sokerit muutamaa pikkuista poikkeusta lukuunottamatta. Olo on rutkasti parempi, olen täynnä virtaa ja voimaa. Mielenterveyskään ei leipälakkoilusta ole suuremmin kärsinyt.

Makeanhimo on oikeastaan kokonaan kadonnut. Leivänhimokin on melkeinpä tiessään, ja hyvin nopeasti kävikin selväksi, että useimmiten leipää himoitessani himoitsenkin oikeastaan niitä leivänpäällisiä.

Ja jotta päällisistä ei tarvitsisi luopua, olen leiponut leipää. Jota virallisesti leiväksi tuskin kutsua saa, mutta kutsun kuitenkin. Samanmoisia leipiä olen leivoskellut kyllä jo vuosien ajan, mutta blogista ne ovat jostain syystä jääneet pois.

Esittelen vaihtoehtoleipäresepteistä seuraavassa yhden suosikkini, ihan erityisen herkullisen, terveellisen ja naurettavan helpon tapauksen. Suosittelen kokeilemaan, vaikka välit vehnän kanssa olisivatkin kunnossa.

Leipä on hyvää ihan perinteisesti voin ja juuston kera, mutta myös muissa yhteyksissä. Niistä lisää huomenna.

Siemenleipä

(uunipellillinen, suuntaviivat täältä)

4 munaa (tai 2 munaa ja 2 dl juustoraastetta)

n. 200 g maitorahkaa tai paksua jogurttia

loraus oliiviöljyä

loraus vettä

1 tl merisuolaa

2 tl leivinjauhetta

ripaus ruokasoodaa

3 dl vapaavalintaisia siemeniä tai jauhoja, omaani tuli tänään:

auringonkukasiemeniä

pellavansiemeniä

hampunsiemeniä

seesaminsiemeniä

mantelijauhoa (mitä enemmän tätä, sitä pehmeämpi leivästä tulee)

pellavarouhetta

ruisleseitä

psylliumia (Tämä ei ole pakollista, itsekin ostin sitä vasta nyt ensimmäisen kerran testikäyttöön. Tekee leivästä vähän kuohkeampaa ja leipämäisempää.)

Sekoita huolellisesti keskenään munat ja rahka. Sotke sekaisin jauhot, siemenet ja suola. Lisää kyytiin. Lorauta lopuksi vähän oliiviöljyä ja vähän vettä joukkoon niin, että taikinasta tulee puuromaista tavaraa, helposti pellille levitettävää.

Levitä taikina syvälle uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia, kunnes leipä rusehtuu pinnalta.