keskiviikko 8. elokuuta 2012

Loppukesän sitruunajätski

Jätskikonetta tulee käytettyä ihan liian harvoin! Sen tietää siitä, että silloin harvoin kun jätskiä ryhtyy tekemään, ei meinaa millään pystyä päättämään, mitä makua tekisi.

Taannoisia ruokakestejä varten tekemäni jäätelö oli ihan erityisen helppo nakki valmistaa, mutta sitäkin herkullisempi lusikoida kitaan. Sitruuna-jogurttijäätelö valmistui kuin itsestään ja sopi mahtavasti yhteen marenkien kanssa. Kovin maistui kesältä.

Maailman helpoimpaan jäätelöön ei tarvittu kuin neljää ainesosaa. Sitruunan sijasta voi kokeilla myös appelsiinia, tai varmasti ihan mitä muuta hedelmää tahansa.



Sitruuna-jogurttijäätelö
4-6 annosta

6 rkl vastapuristettua sitruunamehua (vajaan kahden ison sitruunan mehu)
5 dl turkkilaista tai kreikkalaista jogurttia (mieluusti 10 % rasvaa)
1,5 dl kuohukermaa
100 g sokeria (käytin raakaruokosokeria)

Purista sitruunoista mehu. Sekoita keskenään mehu, jogurtti, kerma ja sitruuna. Sekoita hyvin. Käynnistä jäätelökone. Kumoa jäätelömassa koneeseen ja anna pyöriä jätskikoneen ohjeen mukaisesti. Isolla Philipsilläni hommaan vierähti reilut puoli tuntia. Loppuvaiheessa massa muuttuu selvästi paksummaksi ja rakenne jäätelömäiseksi. Rakenne muistuttaa italialaistyyppistä, pehmeää jäätelöä.

Resepti: Susanna Tee: Jäätelö - täydellinen nautinto

6 kommenttia:

  1. NAM! tuli ikävä Italiaan ja italialaista sitruunajäätelöä kun tätä luki. Lupasin juuri miehelle että teen hänelle tätä satsin pikapuoliin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Italialainen sitruunajätski, erityisesti sorbetti on kyllä ihan oma lukunsa. Järjettömän hyvää! Kuten ihan kaikki jätskit Italiassa. :)

      Poista
  2. Tää on niin hyvää, on vaan päässyt unohtumaan. Tein tätä lähes samalla reseptillä joskus kun tuli ikävä italialaista sitruunajäätelöä. Se kun on ihan parasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Italialainen on kyllä omaa luokkaansa. Ja tää on yllättävän lähellä sitä! :)

      Poista
  3. Aivan ihanan näköistä herkkua. Ja vielä jogurttia ja sitruunaa, tätä on pakko tehdä! Mä rakastan hapanta makua, se vain jotenkin niin mukavasti kolahtelee. :) Jätskikonetta ei kyllä löydy, mutta luultavasti pakastusrasia voisi ajaa asian vaikka lopputulos ei ehkä niin smooth olekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joko teit? :) Mäkin rakastan kaikkea hapanta! Ilman jätskikonettakin varmasti onnistuu! :)

      Poista