perjantai 2. marraskuuta 2012

Pala arkea

Ruokablogaajain kesken olemme viime aikoina keskustelleet siitä, ovatko ruokablogit muuttuneet liian stailatuiksi, arjesta etääntyneiksi ihannekuvaelmiksi siitä, mitä ja miten tiedostavan ihmisen tulisi syödä.  Ovatko useat ruokablogit nykyään vain blogaajan omaa täydellistä elämäntapaa ja ruokavaliota esitteleviä, rakennettuja taideteoksia, joissa ajanhermoiset foodiet kokkaavat lähiruokaa ja vierailevat trendikkäissä ravintoloissa, ottavat ruoka-annoksista tietyillä trendiastioilla stailattuja valokuvia eivätkä koskaan syö euron juustohampurilaisia tai tonnikalaa? Tai ainakaan kerro syövänsä.

En osaa vastata kysymykseen, mutta sen tiedän, että tottahan ruokablogit ovat muuttuneet. Kotikutoisuus ja epäonnistuminen ovat katoavia luonnonvaroja. Ilmiö saattaa tehdä ruokablogeista vaikeammin lähestyttäviä ja huonommin samastuttavia. Toisaalta kommenttibokseista on nähtävissä, että monia ruokablogaajia pidetään guruina, joilta kysellään internetistä varsin helposti löytyvää faktatietoa ruoasta tai joita ylistetään siitä, että he armollisesti kertovat lukijoilleen, mikä on kauden vihannes juuri nyt.

Ruokablogaaja ei ole sen gurumpi kuin kukaan muukaan kotikokki. Ruokablogaaja epäonnistuu keittiössään yhtä usein kuin kuka tahansa kotikokki. Ruokablogaajan kotona arki kaatuu niskaan yhtä usein kuin missä tahansa muussakin kodissa. Jotta samastuttavuus säilyy, voisivat blogaajat raportoida useammin kommelluksistaan, hairahduksistaan, sitruunapippureistaan ja sulatesuola-cheddareistaan. Minä itse erityisesti. (Vaikka lisäaineet ja yksittäispakkaaminen pelottavat minua, jääkaapissani on aina paketillinen Lidlin yksittäinpakattuja cheddarjuustoviipaleita, joita tarvitsen mm. elämiseen.)

Aiheeseen mukavasti liittyen usutti Liemessä-Jenni meidät blogaajat kertomaan yhdestä arkisesta päivästään, kaunistelematta ja stailaamatta. Hyvä idea, sillä kukapa ei tänä tositeeveen aikakautena tahtoisi kurkistaa tuntemattoman tupaan. Ruokahommia lähti mukaan haasteeseen eräänä sateisehkona vapaapäivänä.

Mitään suuria paljastuksia ei valitettavasti ole luvassa, sillä olen aika tylsä ihminen. Syön sitä, mistä blogaankin ja välillä jotain sellaistakin, mistä en viitsi blogata. En kuitenkaan jätä blogaamatta tiettyjä aterioita sen tähden, että haluaisin salailla todellista elämäntyyliäni tai paeta vastuutani rehellisenä blogaajana, vaan yksinkertaisesti siksi, että en koe tarpeelliseksi tallentaa tänne valokuvia esimerkiksi euron juustohampurilaisesta, kupillisesta Ben & Jerry's -jäätelöä tai kiireessä kasatusta fetasalaatista.

Valokuvataiteena tässä merkinnässä saatte ihailla kännykällä otettuja ja muokattuja otoksia päivän pöperöistäni. Normaalisti Ruokahommissa nähtävistä valokuvista voin paljastaa, että niiden ottaminen on yksi rakkaimmista harrastuksistani, mutta koska olen laiska ihminen, en jaksa stailata enkä virittää kuvia kovinkaan suurella vaivalla. Nälkä menee aina valokuvaamisen edelle. 

Seuraavassa päivä Ruokahommien pääkallopaikalta, olkaa hyvä. 



Aamu alkaa verkkaisesti ruhtinaallisella aamiaisella, joka sisältää viikonlopun bileistä jääneitä tykötarpeita kuten hummusta, keitettyjä kananmunia, juustonjämiä sekä sunnuntai-iltana uuden elämän aloituksen kunniaksi leivottuja, vehnättömiä mantelileipiä. Toki myös teetä, kahvia ja kohuvahvaa d-vitamiinia. 


Aamiaisella näyttää harvinaislaatuisesti olevan tarjolla myös smoothieta. Ei viher-, vaan mansikka-. Taustalla The Wire, johon yritämme aktiivisesti koukuttua. 


Aamiaisen jälkeen lähden käymään kampaajalla. Koska olen koko loppupäivän kotona, ryhdistäydyn ja päätän tehdä ruokaa. Olen niin kertakaikkisen järjestelmällinen, että valmistan munakoisorullat lähes valmiiksi iltaa varten. Tällainen käytös on minulta hyvin harvinaista, sillä en yleensä saa aikaiseksi olla kovinkaan suunnitelmallinen. Olen fiksu myös siinä mielessä, että nappaan munakoisorullista kameralla pari valokuvaa blogia varten jo tässä vaiheessa, sillä illan pimeys ja uunista ulos tullut estetiikka eivät tekisi oikeutta rullille. 


Tämä päivä ei tosiaankaan ole mikään normipäivä. Löydän nimittäin kaapista eilisen ruoan jämät, joista riittää juuri yhden hengen lounaaksi. Useimmiten syömme aina heti kaiken ruoan eikä mitään jää seuraavaan päivään. Ilmeisesti edellispäivän gratinoitu tomaattiseiti parsakaalien kera ei ole ollut tarpeeksi herkullista. 


Uudelleen (mikrossa, kohu!) lämmitetty setti maistuu kuitenkin varsin hyvältä ja vetelen sen kitaani hyvällä ruokahalulla lempisarjaani katsellen. 


Lounaan jälkeen olen varmasti puuhastellut kovasti jotain tuikitärkeää, sillä välipalanälkä on päässyt yllättämään. Pannu vihreää teetä, satsuma (lähes tulkoon ainoa hedelmä, jota minun tulee arjessa syötyä... pidän kyllä hedelmistä, mutta inhoan useimmiten sekä kuorimista että välipaloja), mantelileivän puolikkaat runsaalla jämäjuustolla. D-vitamiinia en sentään tohdi ottaa lisää, jotta vältyn myrkytykseltä. Mitä todennäköisimmin välipalan kanssa nautiskelen jaksollisen mehukasta tv-sarjaa. 



Illan tullen pääsen vihdoin käsiksi munakoisorulliin, kuten kuva selkeästi esittää. Taustalla likainen pannukinnas, kameran takana onnellinen munakoison mussuttaja, töllössä The Wire. 


Jälkkäriä! Litkua "vanilja"jäätelöä ja ihan jeessiä kauraista ja mantelista omenapaistosta, jota on jäänyt jäljelle viikonlopun kekkereistä. Jälkkärikulhollisen jälkeen painun onnellisena pehkuihin. Päivä piti sisällään joukon aterioita, joista yksikään ei ollut huono. Siinä tavoite, johon pyrin joka päivä. 


14 kommenttia:

  1. Mulla itse asiassa on hieman henkilökohtainen ruokablogiangsti, joka ei liity suhun lainkaan eikä se oikeastaan missään nimessä liity edes liian kiiltäväksi stailaamiseen.

    Se liittyy jotenkin sellaiseen "kaikki pitää tehdä alusta asti itse" -fiilikseen, jonka johdosta en enää uskalla edes kysyä, mistä saisi Harvinaista Ainesosaa A - pelkään ihan sutena, että vastaus on "se tehdään kädenkäänteessä itse" ja sitten joku käsittämättömän monimutkainen ohje.

    Mä haluan enemmän pakastevihanneksia perkele :D

    Mutta kuten sanoin, ei tämä Ruokahommiin liity. Täällä on hyvä olla.

    (Ja ennen kuin kukaan muu sitä sanoo, tiedän: pitäisi olla ihan helppoa poistaa lukulistalta ne blogit, joista tulee pikemminkin paineistettu kuin inspiroitunut olo. Eihän se varmasti ole kenenkään tarkoitus, että musertuneet lukijat suuntaavat pakastepitsa-altaalle.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä kyllä, puhut asiaa. Mua risoo sama. En jaksa juosta pitkin toreja ja herkkuja etsimässä jotain raaka-ainetta, joista tehdään joku alku ja juuri ja pohja ja joku mikä odottaa neljä päivää jääkaapissa valmistumistaan ja jonka arvo on siinä että se on tehty itse, vaikka kaupasta olisit saanut aivan yhtä hyvän kolmella eurolla.

      Suoraan sanottuna: reseptit, jotka sisältävät vaikeasti saatavia raaka-aineita, eivät inspiroi. Eikä se tarkoita sitä, etteikö itseä kiinnostaisi ruoan alkuperä ja laatu. Jos reseptissä kehotetaan käyttämään luomukukonpoikaa, jätän kanat ja roilerit mielummin kokonaan käyttämättä. Laiskuutta kai.

      Kiitos komsusta! Ja siis, lukulistalta poistaminen ei ole vaihtoehto!

      Poista
    2. Joo! KIITOS! Nyt mä osasin jotenkin itsellenikin muotoilla tämän asian: tämähän on ihan se sama juttu, mistä erhevalmennuksessa puhuttiin. Vanhempana voi olla riittävän hyvä, ei tarvitse olla täydellinen, ja sama koskee ruoanlaittajaa.

      Tässä on musta jotenkin nettikeskustelujen paras juttu: että oikeasti saa ajatuksia vaihdettua ja omaakin pohdintaa edistettyä.

      Ja mulle oikeasti aika on isoin pullonkaula. Esimerkiksi kauppahalli ei ole oikeastaan vaihtoehto, koska se maksaa arviolta lisätunnin kauppareissua. Jos siis aineksia ei saa meidän kohtuuhyvästä lähikaupasta, niitä ei enimmäkseen saa.

      Poista
    3. Mukavaa, että tällainen tavallisuus on nostettu esille! Itse olen törmännyt ylistykseen, jossa minun ajatellaan olevan superkokki sen vuoksi, että pidän ruokablogia. Miellän itseni ennemminkin peruskokiksi, joka on kyllä äärettömän kiinnostunut ruuasta. Blogini kautta tuon vain ruokaharrastuksen muita arkikokkeja enemmän esille, jolloin monet tuntuvat nostavan minut taidoissakin todella korkealle. Lieneekö suomalaista vaatimattomuutta ilmassa, mutta kuitenkin... :)

      Kaiken kaikkiaan kuitenkin toivon, etteivät upeat ja visuaaliset ruokablogit ainakaan kasvata ruuanlaiton kynnystä. Toivottavasti ne ennemminkin innostavat, levittävät ja laajentavat erilaisia ruokafilosofioita otolliseen maaperään. :)

      Poista
    4. Liina: Yes yes, just tätä varten netti ja blogit on! :) Kyllä se aika itelläkin arjessa vaikuttaa, samoin laiskuus. Hyvin äkkiä lähden muokkaamaan tai vaihtamaan reseptiä, jos ensimmäisestä marketista ei löydä tarvittavaa raaka-ainetta. Erikseen on sitten tietysti ne harvat juhlahetket, joita varten kyllä jaksaa vähän juostakin ympäri kyliä butternuttien ja savukylkien perässä.

      Maija: Olen törmännyt usein ihan samaan. Kuvitellaan, että olen nirso tavalliselle arkiruolle, kyläilessä ihmisillä on paineet kun RUOKABLOGGAAJA tuli kylään eikä sille varmaan kelpaa suklaa. Voin kertoa, että kyllä kelpaa. Ihan tavallista arkiruokaa koen itsekin kokkaavani, mutta kaiketi arkiruoan "mainostaminen" omassa blogissa saattaa jostakusta tuntua siltä, että blogaaja on jonkin sortin yli-ihminen kokkailuhommissa. Minäkään en usko, että kauniit kuvat sinällään karkoittavat ketään pois. Ehkä korkeintaan yliharkitut asetelmat ja ylistailatut annokset, joissa ruoka ei olekaan enää pääasiassa saattavat ärsyttää jotakuta.

      Poista
  2. Lähiöasuminen on siitä kätevää, että täältä ei ole niin helppo edes metsästää eksoottisia raaka-aineita, vaan kaikki on aikalailla löydyttävä lähikaupasta. Lähikauppa tosin juuri uudistui, ja sieltä saa aikalailla kaiken oleellisen arki- ja viikonloppukokkailuunkin.

    Mulla on aikalailla samat syyt miksi blogi ei ole yksiyhteen päiväkirja; suurin osa arjesta ei vaan ole mainitsemisen arvoista. Jämäruuat ja voikkarit ovat arkipäivää, mutta niinkuin sanottu ainakaan en itse innostu niistä niin paljon että jaksaisin niistä blogata. Bloggaan ruuista tai asioista jotka inspiroivat minua! Ja kun jostain on innoissaan ja suhtautuu siihen intohimoisesti niin välillä varmasti vedän överit esim. ruokakuvauksen suhteen. Mutta kuvauskin on rakas harrastus ja nautin siitä.

    Blogeja on yhtä monta erinäköistä kuin on kirjoittajaakin; osaa itsekin luen arkireseptin toivossa, toista kauniiden kuvien ja inspiraation takia, tai haluan viettää hetken vangitsevan tekstin tai mielipiteen seurassa.

    Itse realitystä, siis kuinka monta Wire-jaksoa oikein katsoit? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, blogaaminen vaatii inpspiraation, jollaista arkiset cheddar-iltapalat eivät varsinaisesti herätä. :D Ja tuokin on varsin totta, että erilaisia blogeja tulee tosiaan luettua erilaiseen tarpeeseen. Onneks meitä on joka lähtöön!

      Taisin itseasiassa katsoa vain yhden jakson Wirea, ne kun ovat niin hiivatin pitkiä! Lisäksi katsoin toki muutakin, kuten mahtavaa Parenthoodia. :)

      Poista
  3. Olipas hyvä postaus. Itsekin tykkään postailla niitä vähän "erikoisempia ruokia" enkä nyt esim. mussuttamaani pottumuusin kanssa tarjoiltua nakkikastiketta viitsi kovin kuvailla. Ei muuten tullut etes yhtään paakkuja ruskeakastikkeeseen, go me! :D

    Meillä muuten syödään samaa D-vitamiinia kuin teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Niinhän se menee, että blogiin tulee postattua ne vähän erikoisemmat kokeilut, positiiviset yllätykset ja omat kehitelmät. Tosin tuossa viime viikolla nakkikastiketta ekaa kertaa vuosiin tehtyäni ja maistettuani olin kyllä jo kallellaan postata kastikkeen tänne, koska se oli niin hyvää. Jäi postaamatta, sillä siitä soosista ei olisi kaunista kuvaa olisi saanut. :D

      Parhaat d-vitskut! Pitääkin tilata kohta lisää!

      Poista
  4. Niin.. välillä tulee sellainen olo, että pitäisi olla enemmän kuin onkaan. Arki on usein nakkikastiketta ja yksittäispakattuja cheddar-viipaleita ja saakin olla. Itselleni ruokablogin kirjoittaminen on rakas harrastus ja haluan sen myötä kokeilla uusia juttuja. Ilman blogia söisin varmaan niitä samoja hyväksi havaittuja ruoka. Blogi taas laittaa minut etsimään uusia makuja, testaamaan uusia tuotteita ja kehittelemään parempia reseptejä. Sitä kautta pystyy haastamaan itsensä, tekemään juttuja omin käsin, vaikka maanantaisin menisikin pakastealtaan kautta :)

    Pitää olla itselleen armollinen. Pakastakasvikset on ihan jees, mutta niin on myös nätit kuvat blogissa itse alusta asti tehdystä annoksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, blogit ja blogaaminen ovat saletisti laajentaneet minunkin ruokavaliotani ja kannustaneet minua kokeilmaan aina jotain uutta. :) Ja kyllä, pakastekasvikset ovat enemmän kuin ok! Sullapa on muuten kiva blogi! :)

      Poista
  5. Mä en taas ollenkaan ymmärrä viime aikoina paljolti vellonutta ajattelutapaa, että rumat kuvat ja huonot raaka-aineet olisivat jotenkin enemmän totta. Mulle blogien ei tarvitse edustaa mitään reaalitodellisuutta, mieluummin katselen kauniita ja inspiroivia kuvia, kuin huonolaatuisia räpsyjä, jotka eivät tee kuvattavalle ruoalle tippaakaan oikeutta. Mun mielestä blogit saavatkin olla vähän höttöä, niiden tarkoitushan on, että niiden parissa kulutetaan vapaa-aikaa ja viihdytään. On sitten aivan eri asia, jos joku elää niin irrallaan todellisuudesta, ettei tajua, että kuvat ovat aika rajallisia otoksia tosielämästä.

    Ja mitä tulee raaka-aineisiin, niin ainakin itse huomaan olevani koko ajan tarkempi ruoan laadun suhteen. Haluan tietää, mitä suuhuni pistän. En käytä paljoakaan puolivalmisteita eineksistä puhumattakaan, mutta kuvittelen, että fiksu lukija osaa soveltaa ohjeeni itselleen sopiviksi. Jos ei halua keittää liemiä itse, niin sitten käyttää valmiita liemikuutioita. Mun mielestä se ei ole keneltäkään pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Kauniit kuvat tekevät blogista kauniin, eivät esimerkiksi epäaitoa tai valheellista. Ja kuten tuossa yllä kirjoitin, kauniiden kuvien ottaminen on mulle arkirealismia, samoin itse tehty ruoka. Siksi tällaisista kohupaljastusmerkinnöistä ei oikeastaan tule kovinkaan dramaattisia.

      En koe, että ketään oikeasti kiinnostaisi sitten taas lukea niistä arjen hairahduksista, kuten vaikka rullakebabista tai suklaalevyistä. Epäonnistumisista kertominen blogissa on mielestäni sen sijaan hupaisaa ja viihdyttävää, sitä puolta soisi enemmän näkyviin. Samoin arkiruokaideointia kaipaisin lisää, kun välillä tuntuu, että monen blogit keskittyvät viikonloppuillallisten esittelyyn. Tokikaan minun ei ole pakko sellaisia blogeja lukea. :)

      Kiitos kommentista!

      Poista