torstai 4. huhtikuuta 2013

Kahvia, herkkuja ja makupareja.

Vaikka itse olenkin enemmän tee- kuin kahvikissa, panostetaan tässä talossa silti aina hyvään kahviin. Hyppäänpä minäkin siis mukaan Pauligin meille Blogirinkiläisille fiksaamaan yhteistyökampanjaan, jossa etsitään makupareja kaiken maailman makeille herkuille.

Pauligin Makupari-palvelu on näppärä ja oikeasti toimiva apuväline erilaisten kahvilaatujen ja makeiden leivonnaisten yhteensovittamiseen. Sen sijaan, että kahvipöytään isketään aina sitä samaa arkimokkaa, voisi hyvinkin olla paikallaan tarjoilla esimerkiksi juustokakun kera kupillinen vahvaa espressoa.

Kanssani majaa pitävän kahvihifistelijän kätköistä kyllä löytyy jos vaikka mitä paahtoa ja alkuperämaakahvia, muttemme kyllä koskaan ole sen tarkemmin miettineet, minkä herkun kanssa mikäkin niistä parhaiten sopii. Enpä ole esimerkiksi tullut ajatelleeksi, että esimerkiksi perisuomalaisten (vai -ruotsalaisten?) korvapuustien kanssa passaa parhaiten meksikolaisittain paahdettu kahvi, jossa on hitunen mantelista aromia. Kuulostaa järkeenkäypältä!


Valkkailin Pauligin Makupari-palvelun avulla blogini arkistoista yhteensä viidelle reseptille mätsäävän kahvilaadun. Suklaisen daim-juustokakun ja korvapuustien lisäksi mukaan paritushommiin pääsivät ikilempparini suklaamoussekakku, jonka kumppaniksi soveltuu parhaiten kaakaoon vivahtava papuauusiguinealainen kaffe. Täyteläiset amerikkalaiset suklaa-pähkinäkeksit sen sijaan saivat keralleen tummapaahtoisen Parisien-kahvin. Tosca-omenapiirakan mantelisuutta ylistää parhaiten tietysti manteliarominen, meksikolainen sumppi.

Pankaapa testaillen palvelua, jos kahvi- ja herkkuhammasta kolottaa!


Reseptiyhteistyössä Paulig. 

Blogirinki kokoaa Suomen huippublogit yhteen! Blogirinki suunnittelee ja toteuttaa blogien ja yritysten välisiä yhteistyökampanjoita. Blogiringissä on mukana jo yli 70 suosittua ruoka, leivonta- ja mammablogia. Lue lisää osoitteessa www.blogirinki.fi


3 kommenttia:

  1. Minusta tämä idea on hauska: paitsi että kertoo mitä viinejä on valinnut ruualle, voi kehuskella kahvivalinnoilla jälkkärillä. Enkä tarkoita nyt että neä pystyssä prassailee, vaan että on nähnyt vaivaa kun tulee vieraita ja panostanut.

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. nenä! samaa ajattelin itekin, että kyllä vaan vois vähän tarkemmin muidenkin juomien kuin viinin parittamista ruokiin miettiä. oon monesti miettinyt että pitäisin teekutsut siten, että ottaisin oikeasti selvää, mikä tee sopii minkäkin herkun kera!

      Poista