sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Sitruunaa sopassa

Huomenta! Kyllä kesä vaan on ihanaa. On grillattu, on uitu, on syöty jätskiä ja toivottu, että aurinko paistais vielä seuraavat kolme kuukautta eteenpäinkin.

En ole maailman intohimoisin keittoihminen, sillä tykkään pureskella. Toisinaan törmää kuitenkin kerrassaan mahtaviin keittohin. Yksi sellainen on kaksi vuotta sitten blogeissa kiertänyt kertakaikkisen ihana kesäkeitto, jota aion tehdä heti, kun ensimmäiset kotimaiset potut saapuvat. Kermainen ja sitruunainen kesäkeitto on muuten mahtavaa juhlatarjottavaa: viimekesäisissä valmistujaisissamme tarjoilimme siskon kanssa kyseistä soppaa ison satsin, joka katosi vieraiden suihin viimeistä lusikallista myöden. Helppoa, kasvisruokavalioon sopivaa ja ihan super herkullista lähiruokaa. Juuri sopivan juhlavaa muttei juhlavaa ollenkaan kesäisiin puutarhajuhliin.

Tuossa jokunen aika sitten törmäsin toiseenkin mainioon keittoon, jossa soppaan lykätään niin ikään sitruunaa. Prinsessakeittiön parsakaalikeitto on tosi kesäinen ja helppo sapuska. Parhaimmillaan sen on ihan juuri keitettynä, kun sitruunan aromit ovat raikkaimmillaan. Ensimmäisen satsin vedin sellaisenaan pienellä öljytilkalla maustettuna, seuraavaan paahdoin pinnalle vähän parmankinkkua. Niin hyvää!



Sitruunainen parsakaalikeitto

2-4 salottisipulia koon mukaan
1 valkosipulinkynsi
oliiviöljyä
1 tl kuivattua meiramia
800 g parsakaalia
1,5 l kanalientä (vaihdoin kasvisliemeen)
1 rkl hunajaa
1 sitruunan raastettu kuori
1/2 sitruunan puristettu mehu
2 dl kuohukermaa
(suolaa ja pippuria)

Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota ne öljyssä. Pilko parsakaali varsineen päivineen palasiksi ja pane kattilaan sipuleiden perään. Kaada vihannesten päälle vesi ja lisää liemikuutiot ja hunaja. Keitä kunnes parsakaali on pehminnyt. Surauta sauvasekoittimella sileäksi. Lisää sitruunankuoriraaste ja sitruunamehu sekä kerma. Kiehauta vielä nopeasti. Maista ja lisää suolaa ja pippuria tarvittaessa.

6 kommenttia:

  1. Molemmat sitruunaiset sopat kuulostavat mainioilta! Viime kesänä keksin tehdä kesäkeitosta savun makuisen ja se oli ihanaa. Nyt kyllä alkoi houkuttelemaan nämä sitruunan raikkaaksi maustetut keitot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä mainioita molemmat! Mistä savun aromi keittoosi ilmaantui? Kuulostaa tosi hyvältä idealta!

      Poista
    2. käytin savutofua ja mausteena vielä savupaprikajauhetta

      Poista
    3. Aah, kuulostaa tosi tosi hyvältä!

      Poista
  2. Tää ohje tuli taas ihan tilauksesta. Aivojeni reseptilohko on tyhjentynyt, tätä tein joskus keväällä jo, oli saakelin hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä ehdottomasti enemmän kuin osiensa summa.

      Poista