maanantai 9. joulukuuta 2013

Karamellisoitua luumua ja vaniljarahkaa eli joulutortut uudella tapaa

Joululeivonnaisista perinteisimmät, kuten piparit ja taatelikakku ovat ihania juuri sellaisenaan, mutta aina toisinaan tekee hyvää koittaa jotain hieman uudella tapaa. Joulutortut eivät ole koskaan kuuluneet suurimpiin suosikkeihini, niiden popsiminen on ollut enemmänkin sellainen puolipakollinen joulurituaali. Ihan jees, muttei mitään tajunnanräjäyttävää. Niinpä päätin kokeilla tänä jouluna jotain uutta.

Uuden ajan joulutortut ovat nekin luumuisia, mutta saavat lisäpotkua pehmeästä vaniljarahkasta. Tortut tehdään voitaikinasta ja tuoreet luumut karamellisoidaan nopeasti ennen uuniin menoa. Lopputulos on täyteläinen mutta raikas, jouluinen ja yksinkertaisia makuja ylistävä herkkuleivos.

Käytin poikkeuksellisesti valmiiksi maustettua vaniljarahkaa, helppoa ja koostumukseltaan sopivan jämäkkää. Rahkan voi vallan hyvin tehdä myös itse maitorahkasta ja pienestä määrästä vaahdotettua kermaa.

Onneksi jouluun on vielä pari viikkoa, näitä ehtii tehdä aika monta kertaa!


Vaniljaiset luumutortut

(10 kpl)

3 tuoretta, violettia luumua (valitse mahdollisimman kypsiä)
nokare voita
n. 2 rkl ruokosokeria
1 paketti (500 g) voitaikinaa
1 prk vaniljalla maustettua rahkaa
tomusokeria

Anna voitakinan sulaa pehmeäksi ja leikkaa se neliöiksi. Viipaloi luumut. Kuumenna paistinpannulla voi ja anna sokerin sulaa voissa. Lisää luumut, anna niiden pehmetä ja hieman karamellisoitua matalalla lämmöllä. Lusikoi vaniljarahka voitaikinaneliöille. Asettele päälle pari kolme luumulohkoa per leivos. Paista uunissa 225 asteessa noin 15 minuuttia.

Resepti hieman tuunattuna Kotiliedestä.

Luumutortut iltavalaistuksessa.

8 kommenttia:

  1. Vaikuttaa kokeilemisen arvoiselta perinteiden tuunaukselta!

    VastaaPoista
  2. Tulin vain kertomaan että lisäsin tän lukematta kirjanmerkkeihin. HAUMP!

    VastaaPoista
  3. Mitä rahkaa käytit? Kokeilin näitä Valion maustetulla vaniljarahkalla. 10 minuutin uunissaolon jälkeen kaikki näytti vielä hyvältä, mutta kun tuli aika ottaa leivokset uunista, rahka oli alkanut elää jokseenkin omaa elämäänsä uunissa. Meni sellaiseksi hiukan kökkeröiseksi ja samalla käyttämäni nektariinit valuivat leivosten päältä pois.

    Ei mitään kaunokkeja siis uunista tullut, mutta hyviä silti. :D

    VastaaPoista
  4. Onnistuuko jos paistaa pannulla?

    VastaaPoista