tiistai 22. joulukuuta 2009

Pullien pulla

Joskus tuossa syksyllä tekaisin ravintola Torin perinteisiä jallupullia Kulinaarimurulasta löytämälläni mainiolla ohjeella. Mitenkään erikoista ei ollut se, että minulta puuttui taas muutama olennainen osa reseptin aineksista (ei kuitenkaan sentään itse Jallu), joten homma meni säveltämiseksi, enkä siis voi oikeastaan sanoa koskaan tehneeni aitoja jallupullia.

Vaikka kastiketekeleeni ilman demiglacea ja härkäfondia oli sekin aivan onnistunut, jäi hommasta käteen jotain muuta erityisen arvokasta. Maailman paras jauhelihataikina nimittäin. (Tässä kohtaa tulee ottaa huomioon kuitenkin se, että maailman parhaita lihapullia saa tietysti tunkemalla taikinaan pari sataa grammaa sinihomejuustoa, mutta nyt puhutaankin vain ihan perustaikinasta.)

Jallupullien taikinaan ei tule mitään muuta kuin hyvää jauhelihaa, puolikas sipulikeittopussi, ranskankermaa ja pippuria. (Niin ja sitä paahdettua sipulia, jota mulla ei ollut, mutta kuitenkin.) En reseptistä valmistuneita pullia maistettuani voi oikein mitenkään käsittää, miksi ihmeessä olen tähän asti tunkenut lihapullataikinaan kananmunia, kermaviiliä ja joskus jopa korppujauhoja. Ranskankerma tekee pullista ihan taivaallisia, ja vaikka vähän ärsyttääkin käyttää maustamiseen valmista ratkaisua, on sipulikeittopussi tässä hommassa ihan omiaan, varsinkin luomu-sellainen.

Testasin taikinan myös pannulla paistaen, hyvin pysyivät kasassa. Rapeita ja herkullisia.




Paras lihapullataikina (eli jallupullat ilman kastiketta)

400 g hyvää naudan jauhelihaa
1 dl ranskankermaa
reilu ½ dl sipulikeittoaineksia
½ paahdettua sipulia
maustepippuria
(valkosipulia)

Sekoita kaikki ainekset keskenään, muotoile taikinasta palleroita ja paista joko uunissa (175 astetta, n. 45 minuuttia) tai pannulla, voissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti