lauantai 16. tammikuuta 2010

Linssilude

Ruokablogaamisessa on se hyvä puoli, että kanssablogaajien reseptejä selatessa tulee harva se päivä vastaan jotain sellaista, josta haluaisi itsekin blogata. En enää muista, mistä blogista sain inspiraation linssikeittoon, mutta onneksi sain. Tulinen ja tuhti keitto oli kerrassaan mahtavaa mahantäytettä, halpaakin kuin mikä. Mausteiksi valkkasin reilusti chiliä ja vähäsen paprikaa, lisäksi ripotin sekaan vähän jeeraa ja currya. Inkivääriäkin ehdottomasti! Ensi kerralla pistän kerman sijasta kookoskermaa.

Linssit eivät jostain syystä ole koskaan kuuluneet kaappini vakiokalustoon, mutta tätä soppaa maistettuani saavat pienet punaiset pallerot ilomielin jäädä vakiovieraiksi keittiööni. Alan linssiluteeksi!



Tulisen tuhti linssikeitto

1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
2 tl punaista chilitahnaa
1,5 dl punaisia linssejä
3-4 dl vettä
1 tlk (370 g) tomaattimurskaa
2 rkl kasvisfondia
0,5 dl kermaa
2 tl inkivääriä
2 tl chilijauhetta
2 tl paprikajauhetta
½ tl jeeraa
1 tl currya
soijaa
merisuolaa
loraus hunajaa

Kuumenna reilusti öljyä kattilassa ja lisää pieniksi pilkotut sipulit
ja valkosipuli. Lusikoi sekaan chilitahna, anna tiristä. Sipulien pehmittyä lisää tomaattimurska, vesi ja huuhdellut linssit. Anna porista vaikka viitisen minuuttia ja lisää kasvisfondi ja kerma. Mausta. Anna vielä muhia kymmenisen minuuttia tai enemmänkin. Nauti fetajuuston ja varrasleivän kanssa.

5 kommenttia:

  1. Tää on sikahyvää, aion tehdä tänään taas, kolmatta kertaa! Teillä oli kuulemma sunnuntaina hyvä brunssi, harmi etten päässyt paikalle.

    Sanni

    VastaaPoista
  2. Oho, sähän oot innostunut :) Vois iteki tehdä pitkästä aikaa jotaki linssihommaa, ne tuppaa aina unohtumaan tonne hyllyyn.

    Brunssi oli aika överi, oltiin ihan ähkyssä sen jäljiltä. Tosi harmi ettet päässy, ei olla nähty pitkään aikaan!

    VastaaPoista
  3. Tää todellakin on sikahyvää! Joku oli tosin taas käynyt viemässä kaiken fetan kaapista niin korvasin sen vuohenjuustolla, toimi erinomaisesti.

    Tuunasin tästä äijäruokaa paistamalla sekaan chorizoa, upposi miespuolisiin ilmaan mitään valituksia :) Kiitos reseptistä!

    VastaaPoista
  4. Nam, ei oo vaikea uskoa että soppa oli herkkua vuohenjuuston kanssa. Pitäis kyllä tehdä linssikeittoa pitkästä aikaa, vaikka mulle tuleekin kyseisestä sopasta vähän talvinen fiilis!

    Äijäversio kuulostaa tosi hyvältä, kiitos itelles vinkistä :)

    VastaaPoista
  5. Aika kylmän kauden ruokaa tää munkin mielestä on, mutta kun olen testaillut tomaattikeittoreseptejä niin tämä meni siihen samaan syssyyn. Ja lämmittää kivasti kesäsateessa kastunutta :D

    Pohdin myös keiton surauttamista sileäksi ja tarjoamista kylmänä, mutta se ehti loppua kesken... Ehkä ensi kerralla!

    VastaaPoista