lauantai 2. tammikuuta 2010

Potkua banaanille

Taannoisesta Oulun visiitistä jäi käteen eräs kovin herkullinen resepti. Sukuloimassa saimme maistaa överi-ihania chilibanaaneja, siis -pannaaneja, joiden alkuperä kulkeutuu jonkin oululaisen työpaikkaruokalan keittiöön. Kummityttömme isä oli ravintolan jälkiruokaa maistettuaan käynyt keittiössä kysymässä banaaniherkun reseptille suuntaviivoja, ja siitä saakka chilibanaanit ovat kuuluneet perheen ruokavalioon.

Nyt minullakin on banskujen (varsin suurpiirteinen) resepti, enkä epäröi ollenkaan jakaa sitä eteenpäin. Kerran ohjetta kokeiltuani olen vielä vähän epätietoinen tarvittavan nesteen määrästä, mutta ihan hirveästi ei pieleenkään voi mennä, vaikka siirappia ja voita olisi vähän liikaa. Myöskään paistoajalla ei ole kauheasti väliä, koska minkään ei tarvitse varsineisesti kypsyä, eivätkä banaanit toisaalta kovin helposti palakaan. No joo, turhitta lätinöittä: chilibanaanit, olkaa hyvä!




Chilipannaanit
neljälle

4 mieluiten hyvin kypsää banaania
chilijauhetta maun mukaan (kuitenkin aika reilusti, sillä uuni vie suurimman potkun mennessään)
½-1 dl siirappia
½-1 dl sulatettua voita

Leikkaa banaanit halki ja poikki, asettele vieri viereen uunivuokaan. Ripottele päälle chilijauhe. Sekoita keskenään siirappi ja voi, ja kaada seos banaanien päälle. Paista banaaneja 200-asteisessa uunissa esimerkiksi 20 minuuttia. Tarjoile ehdottomasti jäätelön kera.


8 kommenttia:

  1. Taas semmonen kreisi ruoka, jota en olisi ikinä keksinyt itse valmistaa. Menee taatusti kokeiluun!

    VastaaPoista
  2. Joo kreisiltä kyllä kuulostaa ohjeen perusteella! Ei se chili sieltä mitenkään hyökkää, antaa semmosen hyvän särmän makeille kuumille banskuille. En kyllä ehkä keksi helpompaa jälkkäriohjetta kun tää.

    VastaaPoista
  3. Helppo ja hyvä, vakuutan minäkin :) Kiitos Janna kun jaoit ilon eteenpäin!

    VastaaPoista
  4. Kiitos itellenne! :) Seuraavaks aion kokeilla niitä överi-ihania muffinsseja.

    VastaaPoista
  5. Onpa jännittävä ohje! Millainen kamera Sinulla lienee, olet saanut niin mielettömän kaunnisti onnistuneita kuvia??
    Tuija

    VastaaPoista
  6. Banaanien makukin on jännittävä, suosittelen! :)

    Mulla on Nikonin digijärjestelmäkamera, malliltaan D60, ja siinä Nikonin 35-millinen, aika valovoimainen objektiivi. Tuolle objektiiville lähtee kyllä kiitokset siitä, että näinkin pimeällä saa edes jonkinlaisia kuvia :)

    VastaaPoista
  7. Nuo chilibanaanit on tosi hyviä. On nimittäin tullut syötyä niitä juuri siellä ravintolassa.

    VastaaPoista
  8. Eikö ookki! Ja tosi helppoja tehä iteki :)

    VastaaPoista