sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Maalaissalaattia kotona ja Aurorassa

Se pari päivää sitten mainitsemani raikas illallinen oli sitten ihan niinkin raikasta kuin pekonilla, parmesaanilla ja munilla höystettyä maalaissalaattia, jonka lisuukkeeksi tein uutta suosikkiani punasipulihilloketta. Salaattia, oli se sitten majoneesilla tai lihapullilla maustettua, voi aina nimittää raikkaaksi, näin on.

Idean maalaissalaattiin sain muutaman päivän takaiselta vierailultani ravintola Aurorassa. Nautimme ystävän kanssa Aurorassa melko taivaallisen menun, jonka alkupalana oli italialainen maalaissalaatti. (En kyllä omalla maalaissalaatillani aivan likikään päässyt, mikä on toisaalta hyvä asia, sillä aina silloin tällöin ravintoloissa syödessään tulee sellainen olo, että samanlaiseen suoritukseen olisi kyennyt kotikeittiössäkin.)

Pääruoaksi nautimme pinaattirisottoa ja kahdella tapaa valmistettua lohta, järjettömän hyvää. Jälkiruoka oli niinkin klassinen kuin suklaakakku pistaasijäätelöllä, mutta lisänä ollut sitruunainen kastike nosti perusjälkkärin aivan omaan luokkaansa. Ravintola Auroralle siis erittäin kelvot pisteet, aiheettomasta palohälytyksestä ja saliin saapuneesta, ääneekkäästi röhkineestä porvarisiasta huolimatta!

Omassa maalaissalaatissani käytin kastikkeena joululahjaksi saamaani sitruunaista balsamicosiirappia, joka on aika mahtavaa tavaraa. Pekonin olisi kyllä voinut korvata prosciuttolla tai salamilla, tai tietysti jättää kokonaan poiskin ja ripotella tilalle vaikka paahdettuja pinjansiemeniä. Ah, salaattien maailma on loputon!




Jannan maalaissalaatti
kahdelle

3 kananmunaa
paketti fileepekonia
100 g parmesaania
rasia kirsikkatomaatteja
ruukkujääsalaattia
1 appelsiini
oliiviöljyä
sitruuna-balsamicosiirappia

Keitä munat kypsiksi, paista pekoni, paloittele tai raasta parmesaani, pilko vihannekset ja appelsiini. Kasaa salaatti, pirskottele päälle öljyä ja balsamicosiirappia.


Punasipulihilloke

3 pientä punasipulia
oliiviöljyä
balsamicoviinietikkaa
raakaruokosokeria
suolaa
mustapippuria
chiliä
kuivattuja yrttejä, kuten basilikaa, timjamia tai rakuunaa


Pilko punasipulit ja iske pannulle öljyyn paistumaan. Ripottele päälle sokeria ja anna porista hetken. Lisää sitten loraus balsamicoa ja hauduttele hiljalleen, mausta, maista, mausta. Lisää valmis hilloke salaatin kylkeen ja nauti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti