sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Ruokakriisi

Tiedättekö sen ankean ja turhautuneen olon, joka iskee salakavalasti hiipien juuri sellaisena päivänä, kun olit ajatellut kokata pitkän kaavan mukaan jotain aivan uutta ja suorastaan kohahduttavan hyvää? Olen istunut koneeni ääressä kaksi tuntia selaten toinen toistaan ihanampia ruokablogeja, löytänyt noin 46 täydellistä ruokaohjetta ja jokaisen kohdalla yhtäkkiä vain päättänyt, että juuri tänään ei tee mieli tuota. Eikä tuota, eikä varsinkaan tuota.

Niistä miljoonasta keittokirjastakaan ei ole mitään hyötyä, sillä ne ovat tietysti aivan toisaalla kuin minä, sillä asun tällä hetkellä käytännössä kolmessa eri osoitteessa. Niin että tässä minä nyt istun ja kuuntelen kuinka vatsani kurnii, ja olen täysin vakuuttunut siitä, että maailmassa ei ole tällä hetkellä ainuttakaan ruokaa, jota haluaisin valmistaa.

Jatkan ongelman ratkaisemista vetämällä teelärvit uudesta mainiosta teekupistani ja selailemalla sitä ainutta käsieni ulottuvilla olevaa, alesta löytämääni keittokirjaa. Ja luulen, että saatan kallistua kriisissäni ravintola Paninin antimien äärelle.


5 kommenttia:

  1. Toivottavasti ruokakriisi ratkesi.
    Jos yliannostus teetä ei auta, kannattaa siirtyä vahvempiin lääkkeisiin.
    Suklaa ei petä koskaan :)
    Sen jälkeen voi sitten yrittää yli lässähdysfiiliksestä jollain tutulla hätäapuruoalla: jogurttimunakkaalla, tomaatti-mozzarellasalaatilla tai curryisella katkarapuhässäkällä nuudelien kera.
    Gurmeeherkkuja sitten toisella kertaa...

    VastaaPoista
  2. Tunnen erittäin hyvin tuon kriisin. Tunnen myös käsitteen blogikriisi, kun varastossa on vaikka mitä blogattavaa, mutta ei vaan kiinnosta blogata ja tuntee ehkä jopa alemmuskompleksia muiden ruokablogien sisällöstä, kuvista ja ohjeista. PLÄÄH. Haluun loman.

    VastaaPoista
  3. Miikkis: ratkesi se, Paninissa :) Tumma suklaa kyllä pelastaa melkein jokaisen mun päivistä! Mut ruokakriiseillessä ongelma piilee siinä, että ei kiinnosta tehdä edes mitään simppeleitä vakkariherkkuja, kamala fiilis se semmonen. Onneks harvinainen.

    VastaaPoista
  4. Mari: kiitti vertaistuesta. Mulla on jo tän lyhyen blogiurani aikana ollut monta kertaa ihan jäätävä blogikriisi, semmonen, että olis ruoat tehty ja kuvat otettu viimeseltä viikon ajalta, eikä vaan saa niistä merkintää aikaseks. Alemmuuskompleksit on kyllä kans aika mahdoton välttää, kun on olemassa niin monta sairaan hyvää ruokablogia. Niin kun esimerkiks Kurpitsamoska.

    VastaaPoista
  5. Auts, kyse olikin siis astetta vakavammasta oireyhtymästä..
    Toivottavasti olet jo toipunut ja jaksat pian blogata/kokata iloksemme jotain hyvää.

    VastaaPoista