Gumbon lumoissa

Kävin tuossa taannoin kummitytön kanssa elokuvissa katsomassa Disney-uutuuden Prinsessa ja sammakko. Leffa oli kerrassaan mainio, eikä vähiten siksi, että se sijoittui New Orleansiin.

Jazzin, voodoon ja kreolilaisen keittiön synnyinsijoilla oli leffassa ihan kreisi meininki, suistosammakot kokkailivat gumboa ja jazz raikasi. Gumbo, tuo legendaarinen louisianalainen pataruoka jäi leffan jälkeen kaivertelemaan mieltäni, ja pari viikkoa sitten jälleen tietosanakirjan paksuista Jamie's America -järkälettä selatessani törmäsin pariin Jampan omaan gumboversioon. Toinen niistä, mausteinen kana-chorizogumbo osoittautui ylittämättömäksi esteeksi ja sai minut pitkästä aikaa ostamaan kaupasta broileria, jota ei ole tehnyt mieli pitkään aikaan. Gumbon seassa kana näytti kyllä parhaat puolensa.

Saattaa olla, että menin tyhmyyksissäni ihan pikkuisen sorkkimaan gumbon pyhää kolminaisuutta, siis sipulin, paprikan ja sellerin liittoa, sillä tyrkkäsin padan sekaan sitä selleri-nimellä hyllyssä nuokkuvaa tavaraa (eli juuriselleriä). Luulen, että gumboon olisi paremmin sopinut varsiselleri, mutta eipä tuo kai haittane, kun ihan hirveän suurta makueroa juuren ja varren välillä ei liene.

Vaikka gumboon saa Jamien mukaan virittää sekaan melkein ihan mitä tahansa, on pyhän kolminaisuuden lisäksi olemassa vielä toinen asia, jota ilman oikeaa gumboa ei voi valmistaa. Kyseessä on tietysti roux, eli rasva-vehnäjauhosuuruste, jolla pataan saadaan täyteläinen tunnelma. Voin kertoa, että oma rouxini sai läpikäydä parit kattilanvaihdot ja "muutamat" lisäliraukset öljyä ennen valmistumistaan. Väsäsin suurusteen lopulta parin sekaan eksyneen sipulipalasen kera ihan omassa kattilassaan, vaikka Jamien mielestä homman olisi pitänyt onnistua rennosti heittämällä jauhot kattilalliseen kasviksia. No juu, ehkäpä tässäkin hommassa on mahdollista kehittyä!

Olihan se gumbo kyllä aikamoista herkkua. Resepti muokkautui alkuperäisestä vähän sinne sun tänne, lusikka oli jatkuvasti ensin sopassa ja sitten suussa ja mausteita lenteli sekaan aika mielin määrin. Koska pata sisälsi tuhdin määrän bataattia, en keittänyt lisäkkeeksi riisiä, ja pata toimikin mainiosti paksuhkona keittona tuoreen leivän kanssa. Täytti hyvin ja lämmitti kivasti, jätti jälkeensä vain kaksi kysymystä: a) millaista gumboa ensi kerralla ja b) koska pääsee New Orleansiin!

Kana-chorizogumbo

neljälle

oliiviöljyä

400 g broilerin rintafilettä

200 g chorizo-makkaraa

4 viipaletta pekonia

1 iso sipuli

1 punainen paprika

pieni pala juuriselleriä (tai sitä varsiselleriä)

4 valkosipulinkynttä

n. 400 g bataattia

7 dl kanalientä

2 rkl vehnäjauhoja

tuoretta lehtipersiljaa

reilusti timjamia

1 tl paprikajauhetta

½ tl cayennepippuria

chilirouhetta

mustapippuria

ripaus ruokosokeria

merisuolaa tarpeen mukaan

Paloittele kananfileet ja mausta ne suolalla, cayennella, pippurilla ja paprikajauheella. Kuumenna isossa kattilassa tai padassa oliiviöljyä ja viskaa kanat, chorizo-viipaleet ja pekoni paistumaan noin 15 minuutiksi. Nosta ruskistuneet lihat pois ja jätä pataan rasva, jota tarvitset rouxin valmistamiseen.

Säädä lämpö miedolle, ripottele sekaan vehnäjauhot ja anna niiden ruskistua pikku hiljaa samalla koko ajan sekoittaen. Jamien mukaa maapähkinävoin väri kuvaa sopivasti kypsynyttä vehnäjauho-rasvaseosta, mutta saa sen vähän tummemmaksikin ruskistaa. Kun suuruste on tarpeeksi tummaa, nosta hieman lämpöä ja lisää sekaan oliiviöljyä, valkosipuli, selleri, paprika ja sipuli. Anna niiden kypsyä viitisen minuuttia ja lisää sekaan bataatti, lihat ja timjami. Anna seoksen kypsyä pari minuuttia ja kaada sekaan kiehuvan kuuma kanaliemi.

Säädä lämpö miedolle ja anna padan kypsyä 35-45 minuuttia. Bataatti saa rikkoontua sekaan ja paksuntaa keittoa entisestään. Lisää hienonnettu lehtipersilja ja maista keitosta, mausta lisää jos se on tarpeen. Tarjoile pata esimerkiksi tuoreen leivän, riisin, jazzin ja voodoon kera.