torstai 4. maaliskuuta 2010

Uudesta keittiöstä moi!


Terveisiä laatikkovuoriston keskeltä! Blogaaminen on tässä muuttorytinässä vähän unohtunut, vaikka toisaalta enpähän viimeisen viikon aikana ole juuri muuta syönytkään kuin noutoruokaa. On se uskomaton tuo muutto, sitä edeltävä ja varsinkin sen jälkeinen kaaos.


Laatikot sisään saatuamme ryhdyin tietysti heti purkamaan astia- ja ruokalaatikoita, ja keittiö onkin pieniä puutteita (kuten ruokapöytää) lukuunottamatta jo ihan mukiinmenevässä kunnossa. Valittamista ei juuri ole, sillä keittiössämme pitää majaansa jotain niinkin järisyttävää kuin astianpesukone! Tässä muutaman päivän kokemuksella sanoisin, etten kyllä vaihtaisi tuota kapistusta mihinkään.


Muiltakin osin tämä on oikein kelpo kyökki, vaikkakaan ne kymmenisen banaanilaatikollista astioitani eivät "yllätyksekseni" aivan kaappeihin mahtuneetkaan. Työtasoja saisi kyllä olla vähän lisää, mutta onneksi ongelma helpottunee hieman, kunhan saamme kasattua tuon eteisessä lojuvan puupalikkakasan, josta pitäis tulla jonkin näköinen aputasovaunu.


Olen aika iloinen siitä, että kaikki omistamamme kipot, kupit, vispilät, kattilat ja laitteet ovat vihdoin saman katon alla ja ansaitsemissaan asemissa. Mulla on tätä nykyä esimerkiksi öljyhylly, teehylly ja leipomistarvikepurnukka!

Keittokomerot ja kimppakeittiöt ovat (toivottavasti) taakse jäänyttä elämää. Innostukseni blogaamista kohtaan on ymmärrettävästi ihan huippulukemissaan, tästä on hyvä jatkaa! :)

19 kommenttia:

  1. Onnea uuteen kotiin! Viehättävältä näyttää. Odottelen innolla uusia bloggauksia - blogistasi on lyhyessä ajassa tullut yksi suosikeistani.

    VastaaPoista
  2. Virpi: Kiitos! Kummasti kohentaa blogausintoa tämä uusi köökki! :)


    S: Kiitos! :) Kiva kuulla että tykkäät, uudet merkinnät ovat jo tulilla!

    VastaaPoista
  3. Aiivan ihana keittiö! :) Todella kivoja, persoonallisia sisustuselementtejä.

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Kyllä noita vain on vuosikaudet haalittukin :)

    VastaaPoista
  5. Ihanan valoisan näköinen keittiö! Voin vaan kuvitella, varmasti ihana juttu päästä omaan keittiöön! :)

    VastaaPoista
  6. Ruokien kuvaamista ajatellen keittiön ikkuna on kyllä hyvänkokoinen ja juuri oikeassa paikassa :) Oon odottanut tällaista kunnollista keittiötä niin kauan, että meinaan haljeta riemusta kun sen vihdoin sain!

    VastaaPoista
  7. Yhä huikeampaa! Ja olen onellinen puolestasi etenkin seuraavasta: "kimppakeittiöt ovat taakse jäänyttä elämää..." Se jos mikä on hienoa. :D

    En suin ole kade. Vaan olen huomannut kimppakeittiön olevan kimppavessan jälkeen heti ärsyttävintä mitä voi olla. Mutta tässä kullekin kivaa aikanaan ja nyt jään odottamaan niitä superhienoja kuvia. Kun palaan täältä maailmalta (ainakin hetkeksi) voin ehkä kysyä pari kuvausvinkkiä?

    VastaaPoista
  8. Kimppakeittiöissä on oma viehätyksensä, joka kestää yleensä ensimmäiset kolme viikkoa. Siitä eteenpäin tiskivuorojen jakaminen on suuri illuusio. Kimppavessakaan ei mun mielestä ole niin ärsyttävä asia kuin kimppakeittiö!

    Älä odota liikoja! :D Voin kertoa, että tuskin haluat multa vinkkejä kuvaamiseen. Eilen keittiötä kuvatessa kuluivat sekä hermot (loppuun) että ihan järkyttävästi aikaa. Oon tosi surkea kuvaamaan muuta kuin ruokaa, ja senkin kuvaamista vasta opettelen :)

    VastaaPoista
  9. On ihan älyttömän kivan näköistä! Noi oranssihtavat lokkiverhot piristää kummasti, mulla on ruskeat ja tykkään niistä kyllä, mutta jopas noi näyttääkin hyvältä.

    Onnea uuteen tupaan!

    VastaaPoista
  10. Kiitos! :) Purkkien paikat ja sisällöt on vielä vähän hakusessa, verhotkin roikkuu vaan muutamalla klipsillä, liian lyhyinä ja ryppysinä! Mullakin on ruskeat lokit, ne pääsee makuuhuoneeseen :)

    VastaaPoista
  11. Onnea uuteen keittiöön! Ja muihinkin kodin osiin! Meidän sakki muutti kans kuukaus sitten ja kylläpä uusi keittiö (jossa on enemmän säilytystilaa ja valoa kuin entisessä) antaa vaan kummasti uutta intoa kokkailuun! :)

    VastaaPoista
  12. Hei, ihanaa! Olen niin kateellinen tuosta tiskikoneesta, voi että, kyllä nyt kelpaa. Ja aivan ihanan näköistä, tuolla kelpaa olla onnellinen!

    VastaaPoista
  13. Onnea uuteen kotiin! Astianpesukone on tosiaan aivan lyömätön kodinkone josta en myöskään enää itse luopuisi :)

    Pidän kovasti blogisi tyylistä ja merkinnöistä joten odottelen jo innolla uusia juttujasi, kivoja kuvia ja herkullisia reseptejä!

    VastaaPoista
  14. Valokuvaamisen oppimiseen voidaan siis käyttää surutta loppuelämä. :D Ja kyllä mun mielestä kimppavessa menee kimppakeittiön edelle rasittavuudellaan. Joskin voi johtua siitä, että lähinnä syön elääkseni (vaikkei heti uskoisi) enkä toinin päin. :D

    VastaaPoista
  15. Anzku: Kiitos! Jep, uudesta kodista saa ihan uskomattomasti virtaa kokkailuun! Varsinkin, kun kaikella tuntuu nyt olevan paikkansa ja tilaakin on ihan tarpeeksi. Myöhästyneesti onnea sinnekin uuteen kotiin! :)

    Pitkä: Kiitos! Mietipä miten helppoa onkaan tuo blenderin lasikulhon peseminen... Ah! En tiedä mitä tekisin jos tuo hajoais, oon siihen jo täysin kiintynyt!

    Jonna: Kiitos :) Astianpesukone on tosiaan lyömätön juttu, mun uus paras ystävä!

    Kaisa: Koitapa pistää elämänfilosofia uusiks ja ryhtyä elämään syödäkses. Se vasta onki makia homma!

    VastaaPoista
  16. Onnea ja inspiraatiota uuteen köökiin! Kivalta ja kodikkaalta näyttää, kyllä nyt kelpaa kokata kun on tilaa ja tiskarikin käytettävissä jälkisiivouksia varten. Tää tahtoo Turkuun Jannan herkkuruokien ääreen...!

    VastaaPoista
  17. Tosi ihana keittiö, paljon onnea uuteen kotiin!
    Tykkään sun tyylistä yyberpaljon.

    VastaaPoista
  18. Miikkis: Kiitti! :) Tuo tiskari on kyllä maailman hienoin asia. Leivon kaheksantoista pellillistä muffinsseja sitten kun tuutte, syödään pelkästään niitä!

    Hannn: Kiitän ja kumarran! Mä tykkään sun blogista yyberpaljon :)

    VastaaPoista