lauantai 10. huhtikuuta 2010

Lihapataa puikulapotuille

Tuossa taannoisella Lapin reissulla sain toimeksiannon valmistaa stroganoffia. Tykötarpeiksi sain puoli kiloa laadukasta naudan paistia ja ikivanhan reseptin, joiden ansiosta lopputuloksena oli takuuvarma padallinen herkkua.

En oikein ikinä tee kotona ruokaa lihasta, mutta pitkään hautuneet, klassiset lihapadat ovat asia, josta en kieltäydy. Aika pitkään (eli Julie & Julia -leffan katsomisesta saakka) on mielessä ollut valmistaa burgundinpataa, mutta esteiksi on aina muodustunut hyvin ammattimaisia syitä, kuten esimerkiksi se, etten omista pataa, joka olisi ruoan arvolle sopiva. Mitähän muita herkkupataruokia sitä keksis, jotta vois ostaa itselleen sellaisen 200 euroa maksavan punaisen padan Stockmannin ökyhyllystä?

Takasin asiaan. Stroganoff on helppoa, herkkua lohturuokaa ja vaatii kaverikseen ehdottomasti saavillisen puikulapottumuusia ja kasapäin puolukkahilloa. Suolakurkkuja ei sovi unohtaa!




Stroganoff

500 g laadukasta ja mureaa naudan lihaa (filettä tai paistia)
1 iso sipuli
voita
7 dl lihalientä
70 g tomaattipyrettä
1 rkl hyvää sinappia
1 prk smetanaa
2-3 suolakurkkua
valkopippuria
suolaa

Nosta liha huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen kokkailua. Pilko liha suupalan kokoisiksi palasiksi. Ruskista lihapalat nopeasti voissa paistinpannulla. Alenna lämpöä, lisää sekaan pilkottu sipuli ja anna sen pehmitä hetken aikaa.

Kippaa lasti sitten pataan ja kaada sekaan lihaliemi. Lisää joukkoon tomaattipyre ja mausteet. Anna lihan kypsyä padassa miedolla lämmöllä mureaksi, lihasta riippuen puolesta tunnista tuntiin. Kun liha on mureaa, lisää sekaan sinappi ja smetana. Maistele ja lisää suolaa ja pippuria tarpeen mukaan. Anna padan vielä hautua tovin verran. Lisää suolakurkut juuri ennen tarjoilua.

2 kommenttia:

  1. Kunnon lihapata on kyllä talviruokaa parhaimmillaan, ja joskus sitä on myös saatava keväällä ja kesälläkin :D Meillä on onneks töissä useasti stroganoffia ja muita patoja, ei tässä kotona ookkaan lähiaikoina ehtiny mitään hauduttelee!

    VastaaPoista
  2. Näin on! Hauduttelu on kyllä varsinkin nälkäisenä aika kypsää hommaa, mutta toisaalta lopputulos on aina kaiken sen odottelun arvoista! :)

    VastaaPoista