sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Jumalten pasta

Koska vierailen harvoin pastahyllyllä, en ole kovinkaan hyvin selvillä sen sektorin tapahtumista. Olin lähes luopunut ajatuksesta, että voisi olla olemassa hyvää, pehmeäksi keittyvää tummaa täysjyväpastaa, joka vielä jostain kumman syystä olisi kohtuullisen hintaista. Ja jollain satunnaisella kauppareissullani käteeni sitten osui pussillinen puolentoista euron paketti luomutäysjyvädurumspagettia (hirviösana!), josta olin niin innoissani, että kätkin sen kaapin perukoille ja löysin vasta, kun se tippui päähäni hyllyltä suklaalevyä hamutessani. Ja päätin sitten tehdä pastaa.


Kaapista löytyi porkkanaa, purjoa ja vuohenjuustoa. Niiden ja Sillä sipuli -blogin pienoisella avustuksella sain kasaan kattilallisen niin hyvää pastaa, että siitä ei jäänyt murentakaan seuraavalle päivälle töihin evääksi. Vois kyllä ihan näillä puheilla ruveta päätoimiseksi pastansyöjäksi!


Porkkana-chevrepasta

(luomutäysjyvädurum)spagettia
1 purjo
3 pientä porkkanaa
voita
oliiviöljyä
1 dl kermaa
½ (luomu)kasvisliemikuutio
n. 50 g chevreä
½ dl pinjansiemeniä
1 pieni valkosipulinkynsi
reilusti mustapippuria
merisuolaa
ripaus cayennepippuria
tuoretta basilikaa
tarpeen mukaan vettä

Kuori ja pilko porkkanat haluamasi muotoisiksi palasiksi, viiden sentin pötköt sopivat hyvin. Paloittele purjo. Kuumenna paistinpannussa nokare voita ja loraus oliiviöljyä. Lisää porkkanat ja hetki niiden jälkeen purjo. Ripottele pannulle pinjansiemenet ja anna niiden saada vähän väriä. Lisää kerma, kasvisliemikuutio, valkosipuli ja muut mausteet. Anna hautua ja maustua hiljaisella tulella viitisen minuuttia, lisää tarvittaessa vettä. Sekoita kastike spagetin joukkoon ja lisää sekaan vielä paloiteltu chevre. Nauti samoin tein!

Ps. Chevre oli tässä pastassa lopulta aika pienessä roolissa, joten ilman sitäkin pärjää mainiosti.


8 kommenttia:

  1. mutta missä on konjakki? :)

    hurjan hienot kuvat! taas.

    VastaaPoista
  2. Konjakki on Alkossa :( Meidän olematon viinakaappimme sisälsi vain kammottavaa omenavodkaa ja Becherovkaa, en ryhtynyt rohkeaksi kokeilijaksi! Mutta kyllä se konjakki tähän varmasti sopis, pitää kokeilla silläkin lailla! :)

    Kiitos! :) Niin teilläkin, aina.

    VastaaPoista
  3. Itselläni on samankaltaisia ongelmia ollut tuon pastan suhteen... Tumma pasta ei ole sita herkuinta herkkua tässä perheessä, vaikka terveysvaikutukset tunnettja ovatkin :). Saako udella mikä oli valitsemasi pastan merkki, jos se kerran ylitti odotukset?

    - Lolo

    VastaaPoista
  4. Se pasta oli Urtekramin luomuspagettia, tosi hyvää ja ihan sopivan hintaistakin :) Löysin sitä Citymarketista. Suosittelen!

    VastaaPoista
  5. Oi taivas! Olipa hyväääää! Oli pulmana mitä tehdä purjosta, mutta se(kin) ratkesi vierailemalla blogissasi. Kiitos Janna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun kiva että tykkäsit! Tämä pasta on itseltä jäänytkin ihan unholaan, voisinpa tekaista pitkästä aikaa! :) Kiitos kommentista! <3

      Poista
  6. Kiitos! olipa hyvää! minulla oli kaapissa vielä palsternakkaa, jonka raastoin mukaan kastikkeeseen, sopi sekin mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, kuulostaa tosi hyvältä lisältä! Kiva että tykkäsit! :)

      Poista