tiistai 29. kesäkuuta 2010

Maailman paras hampurilainen

Onnekas oli se päivä, jona löysin kenties maailman herkullisimman ruokablogin äärelle. Ree Drummondin, tuttavallisemmin Pioneer Womanin blogi on kiistämättä yksi inspiroivimmista ja hauskimmista ruokablogeista ikinä. Vaikka olen varmasti viettänyt Pioneer Womanin blogissa enemmän aikaa kuin omani parissa, en jostain syystä ole kovinkaan montaa blogin resepteistä toteuttanut. Arkistojen syövereistä löysin kuitenkin otoksen eräästä asiasta, jota en kertakaikkiaan voi jättää mainitsematta.

Kyseessä on Pioneer Womanin sanoin vaatimattomasti maailman paras hampurilainen, ainakin tällä hetkellä. Kolme purilaista ahmittuani en voinut juuri muuta kuin yhtyä Drummondin mielipiteeseen. Haaveilen tästä hampurilaisesta vähintään joka toinen päivä, enkä voi ymmärtää, miten vain muutamalla ainesosalla voi saada aikaiseksi jotain niin hyvää. Kannattaa kokeilla ja valmistautua läpi loppuelämän jatkuvaan purilaishaaveiluun.

Pari juttua vielä.

Pioneer Woman paistaa hampurilaisen osineen parilalla, itse käytin sekä uunia että paistinpannua.

Sipulien karamelisoiminen on ehdottomasti vaivan arvoista ja purilaisen juju. Sinihomejuustossa ei kannata säästellä. Tabascon suhteen voi toki olla varovainen, mutta on aika hämmentävää, miten tosi monta tippaa sitä voi sekä majoneesin että jauhelihan sekaan viskellä ilman, että maku on ollenkaan hallitseva.

Vaihdoin vaalean sämpylän ruisleipään, koska Suomesta ei oikein tahdo saada valmiina hyviä hampurilaissämpylöitä, enkä myöskään jaksanut ryhtyä niitä itse leipomaan. Ruis oli hyvä!

Tätä purkeria ei kannata skipata lihahommien tähden, vaan korvata jauhelihapihvit esimerkiksi Kädenvääntöä-blogin soijarouhepihveillä.



Maailman paras hampurilainen (juuri tällä hetkellä)

400 g naudan paistijauhelihaa
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria
reiluhkosti Tabascoa
2 rkl voita
1 punasipuli
2 rkl raakaruokosokeria
1 dl kunnollista majoneesia
4-6 kpl hampurilaissämpylöitä/ruisleipiä hattuineen
100-150 g sinihomejuustoa
salaatinlehtiä


Mausta jauheliha suolalla, mustapippurilla ja haluamallasi määrällä tabascoa (itse pudottelin sekaan kuusi-seitsemän tippaa). Jos käytät pihvien paistamiseen pannua tai grilliparilaa, laita liha vielä odottelemaan, mikäli taas uunia, muotoile pihvit ja iske ne 180-asteiseen uuniin vajaaksi puoleksi tunniksi paistumaan. (Pihveistä tulee saletisti parempia pannulla paistettuna, kokeilen ensi kerralla).

Paloittele sipulit ja kuumenna pienehkö paistinpannu. Sulata pannulla voi, lisää sekaan sipulit ja ripottele päälle sokeri. Sekoittele sipuleita vähän, anna niiden muhia pienellä lämmöllä 20 minuuttia välillä sekoitellen. Mausta majoneesi tabascolla.

Grillaa tai paahda sämpylät tai ruisleivät. Paista pihvit pannulla tai grillissä molemmin puolin kypsiksi. Lusikoi pihvin päälle karamelisoitunut sipuli ja sinihomejuustoa ja anna pihvien olla pannulla ihan pieni hetki. Voitele paahtuneet leivät majoneesilla, nosta päälle pihvi kuorrutteineen, kasaa päällimäiseksi keko salaattia ja kansi. Syö.

3 kommenttia:

  1. Hei ihana toi Pioneer Woman! Jäin heti koukkuun!! Ja mun pitää kanssa kokeilla tota tabascoa, sehän vois sopia niihin soijapihveihinkin. Mums! Harmi etten syö sinihomejuustoa, voiskohan sen korvata jollain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopii todellakin, Tabascoa voi läträä kaikkeen liha tai soijapohjaseen ruokaan, en suosittele kalaan :D

      Poista
  2. Eiks olekin! Varmana sopis soijapihveihin, mun pitää kokeilla niitä! Sinihomeen vois varmaan korvata jollain voimakkaalla ja suolaisella juustolla, se ihana makea sipuli tarvii vastapainon.

    VastaaPoista