keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Riisipaperiarkeista maapähkinävoihin

Koulu- ja työruuhka on vienyt viime aikoina puhdin ruokablogaamiselta - varastossa olisi blogattavaa vaikka millä mitalla, mutta kun ei vaan ehdi. Onneksi ihan pian helpottaa!

Muutaman mutkan kautta päädyin tänään kokkaamaan sapuskaa, joka on kerta kaikkiaan niin hyvää (suuni on täynnä kyseistä herkkua tälläkin hetkellä), että sanainen arkku on avattava samantien, oli kiire tai ei.

Kaikki lähti siitä, kun päätin harjoittelupäivän päätteeksi suunnata supermarketiin ja ostaa tarpeet Jensenin kiusaukseen tammikuussa ilmestyneisiin vietnamilaisiin kevätrulliin, jotka olivat kummitelleet kirjanmerkeissä ihan liian kauan. Puolinälkäisenä kauppaan marssiessani en osannut aavistaa, millainen Via Dolorosa kauppareissustani lopulta muodostuisi. Kuvittelin nimittäin vain poimivani riisipaperiarkit koriini hyvin varustellun jättimarketin hyllystä, mutta olin kovasti väärässä. Eihän niitä pahan onnen papereita hyllystä löytynyt.

Rankimman sortin ruokakriisi iski päälle, kun suuret mittasuhteet saaneista kevätkäärylehaaveista piti luopua ja keksiä tilalle jotain muuta suuhunpantavaa. Muutaman kriisipuhelun jälkeen sain kerättyä itseni ja poimittua ostoskoriin pari salaista asetta kaverini vinkkaamaa thai-henkistä wokkia varten. Olin reseptin suhteen tietysti hieman skeptinen, koska makuhermoni olivat valmistautuneet vastaanottamaan kevätkääryleiden raikkaat maut, eikä reseptin maapähkinävoi kuulostanut varsinaisesti kovinkaan raikkaalta.

Ja eihän se ruoka sitten raikasta ollutkaan. Maapähkinävoista, inkivääristä, hunajasta ja valkosipulista kasattu soossi oli niin pehmeää, täyteläistä ja taivaallista, että mieleni tekisi vetäistä koko satsi naamariin, pestä paistipannu puhtaaksi ja valehdella kotiin tulevalle poikaystävälle, etten jaksanutkaan tehdä tänään ruokaa. Tämän mätön jälkeen minun on hyvin aiheellista ryhtyä suremaan sitä, etten koskaan aikaisemmin ole tajunnut tehdä maapähkinävoista mitään muuta kuin makeita herkkuja.

Resepti on kaverin isän "jostain joskus löytämä" ja sisältää kanaa. Koska kana ei ole viime aikoina oikein maistunut, vaihdoin sen tofuun. Tähän ruokaan tofu sopi mielestäni ihan erityisen hyvin korvaamaan lihan (kaikkiin juttuihin se ei mielestäni ihan niin hyvin istu), kannattaa ehdottomasti kokeilla tofulla, vaikka tykkäisikin kanasta. Mikäli kaapista löytyy neitsytkookosöljyä, sopii sekin mielestäni hyvin sapuskan makumaailmaan. Lisäsin sekaan myös aika reilusti jauhettua chiliä, sillä soossi kaipasi mielestäni lisäpotkua.

Jorinat sikseen, tässä resepti!



Maapähkinä-tofuwokki

paketti luomutofua
saksanpähkinäöljyä
soijaa
sweet chili -kastiketta
hunajaa
limen mehua
chilijauhetta

neitsytkookosöljyä
3 dl kasvislientä
2 rkl hunajaa
1 rkl soijaa
3 rkl maapähkinävoita (kukkuraisia lusikallisia)
1 rkl maizenaa
2 tl tuoretta inkivääriraastetta
reilusti chilijauhetta
2 hienonnettua valkosipulinkynttä
kevätsipulia (tai ½ punasipuli ja koristeeksi ruohosipulia)
puolikas punainen paprika
riisi- tai munanuudeleita

Sekoita tofun marinadi ja pistä tofut sekaan uiskentelmaan vaikka tunniksi. Paista tofut marinadeineen päivineen pannulla neitsytkookosöljyssä ruskeiksi ja rapsakoiksi, siirrä syrjään.

Kaada pannulle kasvisliemi, inkivääri, hunaja, soija, pähkinävoi, suuruste. Anna porista tasaiseksi, maista ja mausta tarvittaessa.

Lisää ohueksi suikaloita paprika, pilkottu sipuli ja tofut, anna kiehahtaa.

Syö nuudelien kanssa.

12 kommenttia:

  1. muahahaha. oot niin hauska. ja resepti vaikuttaa ihanalta, pitää kokeilla.

    VastaaPoista
  2. Aivan mahtavan kuulonen resepti. Harmi kun meidan kotiin ei voi maapahkinoita ostaa ettei tuo poikkis kuolla kupsahda. Ehka koklaan joku kerta vaikka cashewvoilla, vaikka eihan se toki sama asia ole.

    VastaaPoista
  3. Hahaa, arvasin että tykkäät! Jes!

    VastaaPoista
  4. Oi, taas menee kokeiluun! Otan yhdessä nuudelipaikassa aina sataynuudelit kun ovat niin kivan maapähkinäisen makuisia - ja niin on ilmeisesti tämäkin, omnomnom :)

    VastaaPoista
  5. Pitkä: ite oot! kokeile heti!

    Elli: ooh, saako sieltä cashewvoita? varmaan ihan taivaallista! kerro sitte kokeilustas!

    Idaelise: joo, tykkäsin tosi paljon! terkkuja Hannulle! se oli vähän sen näköistä töhnää siinä pannulla, että kun maistoin ekan kerran, niin pelotti.

    Tiia: multa on jostain syystä mennyt ihan ohi se, että maapähkinävoita voi olla ruoassa. oon vaan leiponut siitä! tämä oli kyllä tosi kivan makuista, maapähkinävoi yhdistettynä valkosipuliin ja inkivääriin... ah!

    VastaaPoista
  6. Maapähkinävoiaddikti ilmottautuu!
    Tästä pitää varmaan vääntää joku hitusen vähähiilarisempi versio (ainakin keksiä joku muu lisuke kuin nuudelit :D), mutta voipi olla, että menee kokeiluun jossain muodossa. Vaikuttaa niin herkulliselta! Mullekaan ei kana maistu ja nyt alkoi suorastaan himottaa tuo tofu...mmm :)

    VastaaPoista
  7. Itekin välttelen huonoja hiilareita aina kun mahdollista. Tässä käytin semmosia tummia munanuudeleita, ei aiheuttanut semmosta normaalia hiilariähkyä. Toinen hyvä vaihtoehto (jos siis ei halua jättää hiilareita kokonaan pois) on semmonen tumma täysjyvädurumluomuspagetti, ei tunnu missään! Ja tofu oli tähän ihan omiaan!

    VastaaPoista
  8. Olipa monta semmonen-sanaa kahdessa lauseessa! :D

    VastaaPoista
  9. Aahahaa, kokeilin, mutta kun tuo suurustaminen ei oo koskaan oikein ollut mun vahvuus... :D Tuli vähän liisteriä. Mutta kieltämättä hyvää sellaista! :D

    VastaaPoista
  10. Tiia: luulen, että vähemmälläkin määrällä maizenaa pärjäis, koska se maapähkinä voi on itsessään jo niin paksua tököttiä. Kiva että koklasit! :)

    VastaaPoista
  11. Surffailemassa täällä... ja ajattelin myös kommentoida tänne, kun kyseessä on maapähkinävoi: nimittäin minä tykkään pistää reilun ropsauksen maapähkinävoita hummukseen ja avot tullee hyvvää ;D Parasta maapähkinävoi on minusta luomuna.

    VastaaPoista
  12. Päivikki: oho, kuulostaapa innovatiiviselta! Mulla on jo pitkään ollut suunnitelmissa hummuksen teko. Vois tehdä kaksi satsia - perinteistä ja maapähkinäistä! Oon ostanut maapähkinävoini aina Lidlistä, koska se on siellä niin halpaa ja hyvää. Pitää kokeilla myös luomua! :)

    VastaaPoista